Julia Tymošenko, Sarah Palin ja Laura Chinchilla olivat viikonlopun naiset. Kaksi onnistui, yksi ei. Sarah Palin villitsi kansaa. Mitähän sinne kämmenpohjaan oli kirjoitettu? Laura Chinchilla puolestaan valittiin Costa Rican presidentiksi, selvällä erolla. Yksi naispresidentti lisää.

Mutta Julia Tymošenkolle näyttää käyvän huonosti. Mikään ei kumminkaan ole Ukrainan poliittisessa järjestelmässä varmaa. Edelliset pressavaalit sen näyttivät. Tymošenko on uhannut tuoda kannattajansa nytkin kaduille. Hidastava tekijä on varmaan se, että ulkomaiset tarkkailijat ovat yksissä tuumin todistaneet, että vaalijärjestelyt toimivat ja että vaalit olivat rehelliset.

Ei ole mitään syytä epäillä tarkastajien toimia. Olivathan siellä sentään Kimmo Kiljunen, Sinikka Hurskainen ja Jaakko Laakso tätä tointa harjoittamassa.

Vaalin tulos oli niin tasainen, että selkeää voittajaa ei ole ja poliittinen pattitilanne jatkuu. Asiaa ei helpota, että Ukrainan asema Venäjän ja EU välissä on kinkkinen. Vaalin lopputuloksella lienee melkoinen vaikutus siihen, miten kaasu virtaa länteen lopputalvena.  Tymošenko on halunnut viedä maata kohti Euroopan unionia ja Natoa. Monet Euroopan unionissakin haluaisivat nähdä Tymošenkon näissä piireissä. Tämä linja on nyt tukossa.

Hyvä Ukrainan aseman mittari on Sevastopol. Tämä Krimillä oleva perinteikäs sotasatama on Ukrainaa mutta vuokralla Venäjälle. Vähän niin kuin Porkkala muinoin. Seitsemän vuoden kuluttua vuokrasopimus umpeutuu. Onpa kiintoisaa seurata vuokraneuvotteluita.

Väistämättä mieleen tulee episodi Italiassa Forlin kaupungissa pari vuotta sitten. Konferenssin keskusteluissa kiusaantunut venäläinen professori tokaisi: ”pitäkää kätenne irti Ukrainasta! Se on pyhä maa. Venäjä syntyi siellä”.

Tältä pohjalta.

Olisipa mielenkiintoista kaivaa esille, mitä erilaiset kommentaattorit sanoivat vuosi sitten, kun Obamania riehui Euroopassakin! Ohi ovat nyt Obamanian päivät. Mikään ei oikein loksahda paikalleen. Edessä ovat vielä täytevaalit. Kennedyjen senaattoripaikka meni jo. Demokraattien rivit ovat pahasti hajallaan kun taas republikaanit hakevat uutta puhtia.

Nyt on Amerikassa menossa mediaviikonloppu. Ennen muuta on Super Bowl eli Amerikkalaisen jalkapallon loppuottelu. Suomalaisen on mahdoton käsittää sen merkitystä amerikkalaiselle elämänmenolle. Meillä ei ole mitään vastaavaa.

Pesäpallon Itä-Länsi –ottelusta voisi tehdä sellaisen. Molemmat ovat kansallispelejä ja molempien voittajat ovat samalla ”maailmanmestareita”. Kunpa Pesäpalloliitto olisi lähettänyt delegaation pariksi kuukaudeksi seuraamaan Super Bowlin loppuottelun rakentamista ja soveltaisi oppejaan ensi kesänä! Saataisiin megaluokan tapahtuma, jonka “suomalainen voittaa aina.”

Toinen huipputapaus on Nashvillessä, jossa Teekutsut –liike (Tea Party) järjestään konventtinsa. Historian kirjoista muistamme Bostonin teekutsut 1773, jossa suuret määrät teetä tuhottiin mielenosoituksena teen verotukselle. Se oli ensimmäisiä tapahtumia ketjussa, joka johti Yhdysvaltain itsenäistymiseen.

Samalla nimellä on syntynyt konservatiivisten republikaanien kansanliike puolueen ja Amerikan uudistamiseksi. Liike saa voimansa hävitystä presidenttivaalista vuosi sitten. Se haluaa palautta amerikkalaiset arvot politiikkaan ja aivan erityisesti torjua Obamanm ”sosialismia”.

Sarah Palin kirjaansa markkinoimassa

Kuka onkaan ottamassa henkistä johtajuutta liikkeessä? No vanha ystävämme Sarah Palin! Hän on pääpuhuja viikonlopun konventin huipentumassa, pihvi ja hummeri –partyssa. Kukaan ei osaa arvata etukäteen, mitä Sarah siellä sanoo. Mutta hän rahastaa sanomisestaan kuulemma 100 000$!

Lupaan, että Kannuvalimo tulee seuraamaan Palinin Saaran ajatuksia ja elämää tiiviisti. Olen päättänyt kouliintua Suomen johtavaksi Sarah Palin –tuntijaksi. Sarah on sentään republikaanien kärkinimi vuoden 2012 pressavaaleissa, tällä hetkellä, ja entinen Miss Alaska.

Monien mielestä Jarmo Rosenlöf on taitavin ja kovin kunnallispoliitikko Turussa. Rosenlöf on demarien valtuustoryhmän puheenjohtaja. Hän on saavuttanut aseman, jossa hänet tunnetaan yksinkertaisesti vain Japina. Hän on Japi. Itse olen vain hyvänpäiväntuttu Rosenlöfin kanssa eikä rohkenisi puhutella häntä Japiksi. Jos asian haluaa hoitaa demarien kanssa, se tapahtuu Japin kautta on tuttu juttu Turussa.

Hän arvostelee keskiviikon ilmaisjakelulehdessä, että apulaiskaupunginjohtaja Tero Hirvilammen viraltapidättämisen yhteydessä esille tulleisiin asioihin ei puututtu ajoissa.

Niinpä hän kysyykin, että “miksi Tero Hirvilammen outoon käytökseen ei puututtu aiemmin”? Kun kysymys esitetään jokaiseen turkulaiseen kotiin leviävässä lehdessä, jää se monen turkulaisen kahvipöydälle ja mieleen.

Jos siis olisi puuttuttu “outoon käytökseen ajoissa”, ei koko ikävään virantoimituksesta pidättämiseen olisi tarvinnut ehkä turvautua! Olisikohan se estänyt myös itse toimenpiteen syyn, joka johti käräjäoikeuden päätökseen? Nyt Rosenlöfin mielestä tulisi selvittää onko “joku” (kukahan se mahtaa olla) laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan?

Ei ole vaikea kuvitella, mitä Rosenlöf olisi lausunut samassa lehdessä, jos “joku” olisi puuttunut “outoon käytökseen ajoissa”? Puuttuminen olisi epäilemättä ollut sosialidemokraattisen apulaiskaupunginjohtajan mustamaalaamista, poliittista ajojahtia ja kokoomuksen häikäilemätöntä valtapolitiikkaa. Näyttökin olisi ollut aivan liian heppoista asiaan puuttumiseksi. Olisi ollut syytä selvittää, onko “joku” ylittänyt valtuutensa ja loukannut Hirvilammen yksityisyyttä.

Tässäkin tapauksessa asia on näin, jos siltä näyttää. Ja taitava poliitikko saa minkä tahansa asian näyttämään miltä haluaa. Rosenlöfin kovan maineen on pakko olla totta.

Tiistaina illansuussa päätin sittenkin jatkaa. Kuvittelin itseni ulkomailta Suomen elämää seuraavaksi tarkkailijaksi. Mitä ajattelisin maasta, jonka ulkomaankaupasta 85 prosenttia kulkee satamien kautta ja joka odottaa uutta talouden nousua maailmantalouden imusta. Nyt se panee satamat kiinni.

Mitä ajattelisin sellaisen maan poliittisesta vakaudesta, jossa on koulukiusatuksi itsensä tunteva presidentti, poliittisesti kuollut pääministeri ja tehtävistään eroa miettivä parlamentin puhemies! Se on maa, jonka poliittinen johtaminen ei ole kenenkään käsissä. Miksi tällaista valtiota oikein kutsuisi?

Tämän maan meno on aivan liian kiehtovaa, jotta sen havainnoimisen ja havaintojen jakamisen voisi jättää tekemättä!

Kommentoikaa, ottakaa yhteyttä.

On tullut aika saada Valimo hehkumaan. Visa oli Valimon ideoija, sen ylläpitäjä ja myös sen sydän. Kannun ystävät ovat kyselleet sen perään. Tuntuu, että on suorastaan velvollisuus palata kehiin.

Syksy on ollut loistavaa aikaa bloggaajille. Vaalirahasotku jatkuu, Euroopan unionissa on melkoinen rumba menossa, muurin kaatumista on juhlittu. Teemoja on liikkeellä vaikka kuinka paljon. Kirjasyksy on kuumimmillaan. Kulttuurielämä pulppuaa, sikainfluenssa leviää. Turku antaa aiheita.

Kannu on ollut vahva ruokafoorumi. Visaa ei voi korvata mutta ulottuvuutta täytyy ruokkia.

Kannu on ollut ajan ja ilmiöiden tarkkailija ja ruotija. Sen täytyy pysyä sellaisena. Se menee suoraan asiaan. Ja pyrkii asian ytimeen. 1500 merkkiä on oiva mitta blogille. Se ei salli sepittelyä eikä jahkailua. Se pakottaa pysymään asiassa. Tästä pidetään kiinni.

Lähdetään liikkeelle vaivihkaa, tutkivalla mielellä. Kaipaamme uusia kirjoittajia, uusia ideoita. Hyvät ystävät, kommentoikaa, esittäkää toiveita, tarjotkaa mielipiteitänne.

Ottakaa yhteyttä vaikka tähän: esko.antola@centrumbalticum.org

”Kun nainen kieltäytyy silittämästä tai siivoamasta, voisi karrikoidusti sanoa, että suhde vetelee viimeisiään” ja ”Tasa-arvo ei minusta ole sitä, että kohdellaan toinen toistaan täysin samalla tavalla. Nainen on niin fyysisesti, psyykeltään kuin tunne-elämältään aivan erilainen kuin mies. Tämän vuoksi naiset pärjäävät usein huonommin myös johtaja-asemissa: he käyttävät tunteita vääränlaisissa tilanteissa, jolloin tunne menee usein järjen edelle.”
Esko Kiesi, 59v, Audi Finland

Ensinnä: harmittaa, etten kirjoittanut tätä jo viikko sitten.
Toiseksi: kyllä, seuraan aktiivisesti myös naistenlehtiä, kuten muutakin mediaa.

Sain viime viikolla käteeni tavallista ohuemman Anna-lehden. En huomannut siinä mitään kummallista. Kauniita ihmisiä kannessa ja ihan peruslayout.

Lukemaan ryhdyttyäni huomasin, että kyseessä onkin mainostoimiston ideoima erikois-Anna mainostajille, mainos- ja media-alan ihmisille. Jutut olivat Annan juttuja, mutta tehty alan ihmisistä. Niinpä sivuilla esiintyi kantta myöten mainostoimiston johtajaa, markkinointi- ja viestintäjohtajaa ynnä muuta väkeä. Ja Audin myyntijohtaja Esko Kiesi.

Nyt Esko Kiesin haastattelusta on noussut iso haloo, eikä suotta. Normaaliin journalismiin kuuluu, että jos jokin haastateltava on sovinistisika, hänestä kirjoitetaan juttu, jossa ominaisuus ilmenee. Nyt kyseessä oli mainos, jonka tavoitteena oli tietenkin se, että Audi käyttäisi Yhtyneiden kuvalehtien lehtiä mainosvälineenä, erityisesti tietenkin Annaa. Eikä ole epäilystä, etteikö haastateltava olisi hyväksynyt tekstiä.

Siksi myyntijohtajan lausunnot miten  hän käyttää naista, vertaa naista auton ominaisuuksiin ja kertoo mitä ei siedä naisessa saavat ihan tavallisilla arvoilla varustetun lukijan karvat nousemaan pystyyn. Siihen ei tarvita edes feministiä.

No, muu media on palkinnut myyntijohtaja Kiesin puheet tänään Hesaria, Yleä ja iltapäivälehtiä myöten. Mitenkähän VV-auto palkitsee Kiesin?

Siis mikä peli? No tietenkin hallituksen arvonlisäveroarvonta! Hallitus pääsi yllättäen yhteisymmärrykseen koko paketista. Oikea rivi on 22-12-8, joka kuitenkin muutetaan ensi heinäkuun alussa muotoon 23-13-9.

Pakettiin sisältyy yksi merkittävä asia, ravintolaruoan veron laskeminen 13 prosenttiin, samaan kuin elintarvikkeet nousevat heinäkuussa. Hieno juttu, lopultakin! Voisihan tuota vielä repostellakin, vaan kannattaako.

Ratkaisu on luova ja onnistunut kun kaikki saivat haluamansa, kukaan ei menettänyt kasvojaan ja uusia maksuvälineitä keksittiin karkista ja limusta. Kuin kruununa kaikelle tälle opposition Jutta Urpilainen toteaa: ”Hölmöläisten hommaa!”.

Ruoka on pysynyt ja tuntuu pysyvän otsikoissa. Veron jälkeen peli liha- ja kalatiskeillä on puhuttanut. Lukekaapa aiheesta kolumnini tämän aamun Hesarista.

Ikävä juttu on myrkkysienien syömistapaukset. Ehkä itsestään selvää asiaa ei korosteta tarpeeksi, niiden kanssa ei ole leikkimistä.

Järkevästi ajatteleva yksityinen kansalainen tehdessään henkilökohtaisia elämäänsä liittyviä ratkaisuja miettii myös valintojensa seurauksia. Niihin kuuluu exit-strategia: miten pääsen irti ratkaisusta, jos se ei toimikaan hyvin tai tuntuu jonkin ajan kuluttua pahalta. No, kaikissa tilanteissa tätä oppia on vaikeata noudattaa. Kuten esimerkiksi rakastuessa: harvapa Suuren Onnen kohdatessa miettii, miten tästä pääsisi eroon!

Myös valtiot, erityisesti valtiot, toimivat näin poliittisissa ratkaisuissaan. Ratkaisuissaan ne miettivät maailmaa kansallisen edun kannalta. Enpä osaa äkkiä nimetä valtiota, joka ei näin tekisi.

Nyt eletään aikaa, jolloin exit-strategian miettiminen on kovinkin ajankohtaista Afganistanin operaatiossa. Olen lukenut lukuisia silminnäkijöiden ja tarkkailijoiden raportteja vaaleista ja niiden toteuttamisesta. On vaikea vetää johtopäätöstä, että vaalien järjestäminen onnistui hyvin ja että Afganistan otti nyt askeleen kohtia vakaita oloja.

Vaalioperaatioon satsanneet valtiot, kuten Suomi, katsovat, että vaalien toteuttaminen ja laillinen järjestys olivat ennakkoehtoja Afganistanin vakaalle kehitykselle. Afganistania ei saa nyt jättää ja että jos vaaleilla saadaan maahan vakautta, on se koko maailmanyhteisön etu.

Mutta kun näin ei käynytkään. Vakauden turvaamisen logiikka johtaa siihen, että kun ei näissä vaaleissa onnistuttukaan niin sitten Parlamenttivaaleissa. Ihan totta. Afganistanissakin on parlamentti ja vaalit, ensi vuonna muistaakseni. Nyt tullaan sanomaan, että ollaan nyt vielä vuosi turvaamassa seuraavia vaaleja. Ja niin edelleen.

Eipä ole siis ihme, että vaatimukset ulospääsyn strategian, siis exit-strategian laatimiseksi ovat kasvaneet. Afganistanissa toimivilta hallituksilta vaaditaan nyt ulospääsyn strategiaa. Se ei tarkoita ehdotonta ja nopeata vetäytymistä vaan suunnitelmaa esimerkiksi kahden vuoden aikana tapahtuvasta irtaantumisesta.

Onkohan meillä sellainen tekeillä?

Mutta vielä merkittävämpää on, että Naton jäsenmaista alkaa kuulua vaatimuksia Naton kotiintulosta. Sähköpostiini ilmestyi mennäviikolla tanskalaisten raportti, jonka otsikko on yksinkertaisesti: ”Come home, NATO”, tule kotiin Nato! Natoa voidaan tarvita lähempänäkin.

En nyt avaa keskustelua, missä!

Varoitus:
Tämä kirjoitus on puolueellinen. Tykkään kovasti Kari Hotakaisen tyylistä kuvata tätä maailmaa kirjallisissa töissään.

Kun Kari Hotakaisen uutuus, Ihmisen osa (Siltala 2009) ilmestyi ja sen oitis hankin käteeni, en sännännyt sitä suinpäin lukemaan. Kyseessä oli harras hetki. Ryhtyä syksyn yhteen merkkiteoksista vaatii keskittymistä. Sitä ei myöskään pidä ahmia.

Niinpä aloitin lukemisen sunnuntaiaamuna aamiaisen syötyäni ja päivän lehdet luettuani. Ja nautin.

Kirja alkaa valtavalla intensiteetillä kun kirjailija päättää kirjamessujen tupakka-alueella tehdä tarjouksen ostaa Salmen elämäntarina 5000 eurolla. Salme toisin vedättää hintaa parilla tonnilla, mutta silti kauppoihin päästään.

Hotakainen kuljettaa tarinaa niin, ettei lukija oikein tahdo ymmärtää missä mennään, mutta sitten taas ymmärtää. Ja nauttii.

Tarinaa ryydittävät uudenlainen huumori, rankka ajankuva ja kuitenkin kerronnan lämpö. Salme-äidin postikortit jakavat kerrontaa jännittävästi. Ja kun kirjan salaisuus ratkeaa, lukijalle jää hyvä mieli.

Hieno kirja, josta nauttimista lisää upea Elina Warstan kansikuvitus. Ennen lukemista se herättää ansaittua kiinnostusta, lukemisen jälkeen voi todeta: siinähän se on, koko tarina.

Kun luin viime viikon perjantain Hesarista nimimerkillä ”Asiakkaiden ja paremman laadun puolesta” laaditun mielipidekirjoituksen ”Tuoretiskillä myydään surutta vanhaa kalaa”, tajusin oitis, että tästä nousee vielä haloo. Kun lehti vielä poikkeuksellisesti – ja ymmärrettävästi – julkaisi jutun nimimerkillä, olin varma, että taustakin on varmistettu.

Reaktioita asiaan ei tarvinnut kauan odottaa. Jo seuraavana päivänä asiasta sai lukea lisää niin päivälehdistä kuin myös netistä.

Myös keskustelu alkoi vyöryä. Ilta-Sanomien keskustelupalstalla on aiheesta tätä kirjoitettaessa lähes viisi sataa kommenttia. Yksi synkkä asia yhdistää niitä: samanlaista tapahtuu kaikkialla. On tapahtunut aina ja tapahtuu vieläkin.

Huominen Turun Sanomat tulee nettisivujensa mukaan kertomaan kaksi tarinaa Turun seudulta.

”Nonnih, tätähän minä aina olen sanonut, vanhaa kalaa!” Näin voisin tuulettaa, sillä on ollut huolissani kalan myynnistä aina ja saanut tarkasta syynistä huolimatta vanhaa kalaa ja vanhaa lihaa ostoskärryyni. Eivätkä ne ole vanhentuneet omassa kylmäketjussani.

Mutta en tuuleta, vaan olen murheellinen. Murheellinen, että tällaista tapahtuu. Ja murheellinen siitä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Vaikka Evira alkaisi painattaa minkämoisia laatutarroja kauppojen oviin, palvelutiskitoiminta kaupassa kuolee lopullisesti. Nyt on hyvä syy lopettaa kallis palvelu. Asiakkaitten luottamus on tapettu ’muiden vastuuttomalla toiminnalla’.

Se olisi todellinen sääli ja takapakki kehityskululle, jota aika ajoin on ollut nähtävillä. Suomessa nimittäin on edelleen hyviä palvelutiskejä, tuoretiskejä, joilla itsekin asioin mielelläni.

Olisiko sama lääke hyvä kuin vaalirahasotkujen selvityksessä: nimet esille?