Demokratian viennin sietämätön vaikeus
Keskustelin viime viikolla kahden valkovenäläisen yliopistoihmisen kanssa. Silmiä avaava kokemus. Toisen mielestä Valko-Venäjällä kaikki on hyvin. Tavallinen kansa, voisiko sanoa työtätekevä kansa, kaipaa vakautta ja peruselinolosuhteiden turvaa. On yhdentekevää, miten vapaudet toteutuivat kunhan leipää ja työtä riittää. Perusasiat riittävät ja niistä nykyinen hallitus pitää huolen.
Toisen mielestä tilanne on kestämätön ja muutoksia pitää tapahtua. Mutta miten? Puhekumppanini koputti etusormellaan päätään ja sanoi: ”ensin täytyy tapahtua täällä!” Muutos politiikassa ja yhteiskunnassa edellyttää oman pään vapauttamista ja muutostietoisuuden syntyä.
Puhekumppaneiden viestit ovat askarruttaneet minua viikonlopun yli ja palautuivat mieleen Ukrainan parlamenttivaalien ensimmäisten tulosten tultua. Oranssivallankumous tapahtui meidän, siis EU-Euroopan mielestä juuri oikealla tavalla. Kansalaistoiminnan, luultavasti hyvin johdetun sellaisen, kautta valtaan nousivat tuoreet voimat.
Mutta mitä tapahtuikaan vuosi vallankumouksen jälkeen? Vakautta ja perusturvaa markkinoinut vanhan kaartin mies tuli ja voitti. Meidän mallimme mukaan toiminut uusi valtaeliitti hävisi.
Tämä pitäisi pysäyttää sekä hyväntahtoiset vapauden tukijat että Euroopan Unionin omine tuki- ja rankaisutoimineen. Tavallaan meillä on George Bushin kanssa yhteinen ongelma: miksi demokratia ei käy kaupaksi? Tuotteessa ei luulisi olevan vikaa mutta myyntitavoissa on.
Tietenkin on sietämätön tilanne, että niin lähellä meitä, Itämeren valuma-alueella, eletään stalinismissa. Jotain tulisi tehdä. Mutta miten? Ehkä sittenkin olisi parasta pyrkiä vaikuttamaan pään kautta, kuten puhekumppanini esitti. Ja vielä sillä tavalla, että pää itse havaitsee, mitä pitäisi tehdä.
Pyritään luomaan ja ylläpitämään mahdollisimman laaja verkostoa valkovenäläisiin ja yksilöinä ja yhteiskuntana. Pyritään tekemään mahdolliseksi heidän osallistumisensa läntisen Euroopan rientoihin niin monella taholla kuin mahdollista. Tämä vaikuttaa hitaasti mutta varmasti ja ennen kaikkea oivaltamisen, ei tuputtamisen kautta. Kyllä se vapaa Valko-Venäjä vielä kuoriutuu!
maaliskuu 29th, 2006 at 6:18
Amen, Esko! Meilla lannessa on valitettavasti se tunne, ettei mitaan hyvaa ja edistysmielista voi mahdollisesti tapahtua, ellemm me (kun olemme niin fiksuja) anna noille barbaareille ohjeita siita mita milloinkin tulisi tehda. Pidetaan vain, kuten niin viisaasti sanoitkin, kaikki mahdolliset kanavat auki ja suureksi ihmeeksemme he enemmin tai myohemmin tekevat tarpeeksi nakemansa muutokset.
maaliskuu 31st, 2006 at 17:40
Hellyttävää mutta epärealistista ajatella, hyvät veljet, että asiat kyllä menevät ns. parempaan suuntaan. Eli että demokratia ja kansalaisvapaudet kyllä voittavat ja elintaso sekä elämisen laatu toki paranevat, kun vain mahdollisuus annetaan. Voi kumminkin olla niinkin, että vanhat hyvät ajat ovat nyt – tai että ne menivät jo. Historian pitkässä juoksussa on aina vähän päästä otettu muutama sata vuotta takapakkia. Barbaarit voivat olla porteillamme. Tai jo sisällä. Sopii miettiä, pukeutuuko barbaari tällä kertaa turbaaniin, logolla varustettuun t-paitaan vai kiinalaismalliseen kauluksettomaan takkiin. Ehkä TP näki hänet Pariisin oopperan kulmilla? No, valkovenäläinen toppatakki tuskin sentään on se uhka…