Ravintola oppaasta
Kokeneet maailmanmatkaajat ja ruoanharrastajat tietävät, ettei hyvää ruokapaikkaa löydy sattumalta, ehkä ainoastaan silloin kun juuri on lähtenyt lounaalta tai muutoin syömisen kannalta huonoon aikaan.
Siksi se, että ravintolaoppaita on olemassa, on loistavaa! Michelinit ja Zagatit kuluvat hiirenkorville niitä lehteiltäessä. Vielä kun niiden koodikielen oppii, tietää mitä milloinkin tarkoitetaan, löytää lähes poikkeuksetta hyvää ruokaa.
Toisin on ollut Suomessa. Luotettavia ravintolaoppaita ei ole ollut. Suomen Gastronomien seuran julkaisema Syö Hyvin Helsingissä –opaskin on ollut kuopattuna jo vuosia. Kauppalehden mainio parivaljakko Hannut Lahtonen ja Vanhanen ovat toimittaneet Option ravintola-arvosteluiden koosteen kirjan muotoon. Mutta suppea sekin on, ja maantieteellisesti huonosti kattava.
Valoa ilmaan tuo kohtuullisen uusi verkkopalvelu Vapaa-aikavirasto, joka toimii samalla periaatteella kuin Zagat, eli suuri yleisö arvostelee ja antaa pisteitä. Näin syntyy varsin kattava ja totuudenmukainenkin kokonaisuus. Kommentit menevät tarkistuksen läpi, joten samalta koneelta ei voi antaa lausuntoaan samasta ravintolasta useampia kertoja.
Vapaa-aikavirastossa on tiedot ja kommentit 4836 ravintolasta ympäri maata. Villi ajatus on, että kaikki ravintolatyypit ovat listoilla ruokaravintolasta nakkikioskiin. Ja jokaista ravintolaa arvioidaan vain suhteessa itseensä. Siksi se toimii. Onnea ja pitkää ikää tälle palvelulle.
PS. Kohta taas julkaistaan Viisi Tähteä –lehden Top-50 –lista. Se onkin taas jännittävää luettavaa.
helmikuu 13th, 2007 at 11:59
Ideanahan tämän tyyppinen ravintolahakupalvelu toimii ja voittaa 10-0 perinteiset hakemistopalvelut.
Arvosteluihin kannattaa kuitenkin suhtautua kriittisesti. Vaikka yhdeltä koneelta saisikin arvostella vain kerran, kyllähän yhdessä ravintolassa jo on n. 10 henkilöä + muut kumppanit ja kaverit, jotaka voivat arvosteluja lähetellä.
Palvelu on itsekin myöntänyt, ettei arvosteluihin ole voinut luottaa. Käytännössä tätä ei voida estää jatkossakaan.
Ja ne tekijänoikeudet. Palveluun voi kuka tahansa ilmoitella tekstejä ihan mistä vain lähteistä.