Kokit pinnalla
Tämän viikon aikakauslehtikatsaus on käynnissä kotona lempipaikallani ruokahuoneen pöydän ääressä. Lehtiä on tänäkin torstaina tullut niin, että postinjakaja oli soittanut ovikelloa ojentaakseen lähes kymmensenttisen kasan. Siinä oli normaalien viikoittaisten lisäksi myös harvemmin ilmestyviä lehtiä, mm. Optio, jonka kannessa komeili kannunvalajamme Esko.
Viisi tähteä –lehdessä (ravintola-alan loistava ammattijulkaisu) käsiteltiin kokkien asemaa ja roolia varsin monipuolisesti. Haaga-instituutin guru ja Suomen Keittiömestareitten vasta valittu puheenjohtaja Jaakko Nuutila kuvaili kokin roolia tässä päivässä. Ja totesi sen olevan erinomainen ja arvostettu. Ja mestareiden osaavan käytöksen kultaiset säännöt.
Fidel Gastro taas blogiluonteisessa pakinassaan toi esille asian toista puolta vetäytyvän puheenjohtajan paimenkirjeellä. Keittiömestarit eivät osaa käyttäytyä.
Kenen syy taas on, että Suomi ei pääse Bocuse d’ Or –kilpailuun tavoittelemaan maailmanmestaruudesta, kun ei ole kyse euroviisu-ilmiöstä, eli menestymättömyydestä? Oma syy se on, todetaan. Ei ole julkisuutta, ei rahaa, ei mitään.
Totta on, ettei Suomi viimeksi Lyonissa näkynyt. Olin ainoita suomalaisia vaimoni Annen kanssa. No, oli siellä Mäkelän Eero, Lahtosen Hannu ja pari muuta. Muttei mitään maaottelutunnelmaa Suomen lippuineen.
Ehkä Suomi elää Keihäsmatkojen aikaa gastronomisessa matkailussa. Kun Aromi-lehti ei järjestänyt seuramatkaa, ei kukaan uskaltanut omin päin ostaa matkaa. Tiedä vaikka olisi mihin joutunut…
Harmillista, gastronomisen kehityksemme kannalta. Ei minuakaan nyt huvita lähteä mukaan ensi tammikuussa kun kukaan ei edusta meitä.
Sählätään ja vähän ollaan eri mieltä. Mutta miltä näyttää ulospäin? Aikakauslehtikatsaus jatkuu:
Pirkka-lehdessä Jyrki Sukula laatii K-raudan Domus-keittiössä Pirkka-ahvenfileistä (missähän sellaisia kalastetaan?) ruokaa. Aki Wahlman kehottaa valmistamaan Look-uunipaistopussilla poronpaistia. Ja kuin kruununa kaikelle koreasti lakattu ja valmiiksi mappirei’tetty Carte d’ Or jälkiruokavinkki ”pehmeä flirtti” by Harri Syrjänen.
Kokit ovat esillä – ja Liemessä!
Meidän perhe syö kohta pastaa. Syökää tekin!
Resepti alla
PENNE-PASTAA TUORESIENI-KONJAKKIKERMAKASTIKEESSA JA LIHASUIKALEITA
200-300 g tuoreita sieniä, metsäsieniä, siitakkeita, herkkusieniä
100-150 g naudan sisäfileetä
3-5 dl kanalientä
1-2 dl kermaa
4 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
4 cl konjakkia
suolaa
pippuria
parmesaani raastetta
Paista sieniä voissa, kunnes nesteet ovat kiehuneet pois. Paista nopeasti kuumalla pannulla myös pieniksi suikaleiksi leikatut fileen palat. Voit myös paistaa ne viipaleina ja suikaloida sitten. Mausta liha suolalla ja pippurilla. Kiehauta kanaliemi. Laita toiseen kasariin puolet voista ja sen kuohahdettua lisää jauhot. Anna kiehahtaa. Lisää kuuma kanaliemi. Lisää lientä niin, että kastike pysyy paksuna. Lisää kerma.
Laita lihasuikaleet pannulle, kuumenna ja lisää konjakki. Flambeeraa. Yhdistä lihapalat, jäljelle jäänyt konjakkinen liemi ja sienet kasarissa. Hämmennä, tarkista mausteet ja mausta, jos vielä tarpeen.
Kaada liha-sieniseos keitetyn pennen päälle, sekoita, tarjoile parmesaanilla ja mustapippurilla maustettuna.
maaliskuu 31st, 2006 at 21:18
Fidel on Castro, ei Gastro-nomico joka nimi sopisi hänelle itseasiassa mukavasti…
huhtikuu 1st, 2006 at 21:32
Juu, niin onkin. Mutta ruokakolumnisti on Gastro, ei Castro.
Visa
Timo Korhosen soiton ystävä