Person to Person
Niin vähän sitä kirjeitä sähköttömästi lähettää, ettei minulla ole aavistustakaan nykyisistä postimaksuista. Tarroitin tänään kirjeen keittiön laatikosta löytyneellä 45 sentin merkillä, mutta kävin varmuuden vuoksi Turku 81 -postikonttorissa (niitä on vielä!) takaamassa, että tärkeä viesti menee perille. ”Voi, voi, tuo on jo vanha merkki”, sanoi nuori postityttö iloisesti, ”mutta laitetaan 20 senttiä lisää” (muuten: niin kulunut kun tuo sentti/”sentti”-vitsi onkin, niin aina se jaksaa naurattaa: pitkä postimerkki). Valitin, ettei ole kuin pankkikortti mukana. Hän, hymyillen: ”Niin, täytyy kuitenkin kysyä aina: pankille vai Visalle?”, johon minä, että ”Ei sitä nyt ihan niin huonosti asiat vielä ole, laita pankille”. Ja sitten naurettiin yhdessä. Oikea ihminen oikeassa tehtävässä, hyvää mainosta Suomen Posti Oyj:lle.
Muistui heti mieleen toinen myönteinen person to person -viestintätilanne. Vedin 1998 – 99 vuoden projektia Kuopion mainion kaupunginorkesterin kanssa. Asuin silloin Tukholmassa ja riemuitsin Air Botnian (ystävien kesken Air Botswanan) uudesta reitistä Kuopio – Tampere – Tukholma. Taisi olla yksi ensimmäisistä lennoista, koska olin ainoa matkustaja. Nuori lentoemäntä jännitti selvästi suoriutumistaan kuulutuksista. Ehdotin noin niin kuin viestintäkouluttajana, että jos hän vain kertoisi omin sanoin, missä on hätäpoistumistie ja miten happinaamarit ja pelastusliivit toimivat. Hieman hämillään, varovasti hymyillen, hän kuitenkin kertoi, että turvallisuusohjeet määräävät käyttämään juuri sitä virallista tekstiä. Joten hän luki sen minulle mikrofonin ja kaiuttimien kautta. Tilanne oli koominen, mutta myös hyvin inhimillinen. Kaksi ihmistä kohtasi ja minä kuuntelin kerrankin tuon tutun jaarituksen, hymyssä suin. Sitten hän kertoi, että tämä oli hänen ensilentonsa yksinään lentoemäntänä. Tampereelta saimme mukaan muutaman uuden toverin. Lähetin lentoyhtiölle viestin kiittäen hyvästä palvelusta. Toivottavasti lentoemäntä on yhä Blue1:lla ilahduttamassa asiakkaita.
Niin kuin sinfonia, niin jokainen tuote on viesti ihmiseltä (säveltäjä/suunnittelija ja valmistajat) ihmisen kautta (kapellimestari ja muusikot/jakelukanavien henkilöt) ihmiselle (kuulijat/kuluttajat). Palvelu on yrityksen viesti asiakkaalle. Jos asiakasta pidetään ihmisenä, viesti on myönteinen ja vahvistaa yrityksen imagoa. Kun tuote ja viesti ovat kunnossa, sinfonia soi hyvin ja pidentää ikää. Niin asiakkaan kuin yrityksen.
maaliskuu 30th, 2006 at 16:33
Loisteliaita episodeja arkielämän parhaista puolista. Tuollaisia asioita on vaikea ostaa rahalla ja ne edistävät palveluyrityksen mielikuvaa tavalla, johon mainonnalla voi haaveilla vain pääsevänsä edes osamatkaa.
Nämä ihmiset lunastavat lupaukset. Näiden ihmisten suoritusten tulisi sparrata muita ihmisläheistä työtä tekeviä yltämään yhä parempiin suorituksiin.
Mitä olisitte valmiita maksamaan tällaisesta palvelusta? Vai houkuttelisiko sitten joku automaatti, jolla kirjeen lähettää 20 senttiä halvemmalla tai puolet edullisempi lentoyhtiö, jossa robotti hoitaa kaiken sittenkin hinnallaan?
huhtikuu 3rd, 2006 at 0:25
Yötä, Antti,
oletko etsinyt itsellesi tuntemattomasta supermarketista ruokaöljyä? Aivan verratonta hyötyliikuntaa, mutta turhauttavaa – olisi mukava kysyä neuvoa vaikka ihan oikealta myyjältä. Mutta niitähän ei enää ole. Onneksi Turun Länsikeskuksen Citymarketissa lenkkipolkuni ylitti sopivassa kohdassa vartijan kierroksen. Lapsuudesta Helsingin Pohjois-Haagasta muistan Krankantien Haakiksen (Haagan herkku), pennin Nallekarkit ja kaupantädin. Mitä omat lapseni muistavat? Hedelmien automaattivaa’at?
Päivä postitytön hymyn jälkeen Suomen Posti Oyj ilmoitti irtisanomisista. Perustelut olivat hyvät, manööveri näyttää toteutuvan inhimillisesti, ilmeisesti ilman kärsimyksiä. Huomasin, että episodi omassa postissani vaikutti omaan suhtautumiseeni uutiseen, reaktioni oli eri kuin UPM:n huonoihin uutisiin. Flikka on palkkansa ansainnut, toivottavasti työpaikkansa vastaisuudessakin.
Mainonta pitää lunastaa joka päivä. Kiitos, maksan mielelläni palvelusta sen verran, että hakeudun sen äärelle.
TP
P.S. Turun Stockmannin Alkon viinitiskiltä soitin kerran epätoivoisena Visalle, kun kassajonon katveessa ahertanut neitonen oli monopolin ainoa päivystävä edustaja. Neuvo oli rahan arvoinen. Mutta Visa onkin Kaufmann.
s.