Ainutlaatua: Don Giovanni
Istuimme kerran suomalaisen oopperamusiikin jättiläisen, kapellimestari Ulf Söderblomin kanssa Savonlinnassa pohtien ikuista kysymystä: mitkä oopperat ovat niin täydellisiä, ettei niihin voisi lisätä mitään eikä ottaa pois yhtäkään nuottia? Listasta ei tullut pitkä. Kärjessä olivat Mozartin Don Giovanni ja Kokkosen Viimeiset kiusaukset. Kaksi upeaa musiikkiteosta, kaksi ajankuvaa, kaksi maata ja kulttuuria, kaksi suurta säveltäjää. Ja kaksi teosta, jotka puhuttavat, liikuttavat, koskettavat, satojenkin vuosien jälkeen.
Vanhoina hyvinä vuosisatoina taide kulki aina pari askelta yhteiskuntaa edellä. Taide otti kantaa, suututti ja nauratti, pilkkasi ylimyksiä, järisytti valtakoneistoja ja lohdutti rahvasta. Nykykulttuuri on ennemminkin kuin jättimarketin makkaratiski: kymmenittäin saman makuisia tuotteita melkein saman näköisissä muovipakkauksissa hieman eri nimisinä. Mikä enää puhuttaa, mikä itkettää? Mikä on enää omaperäistä? Laatu! Mutta sitä pitää etsiä, laadusta on tullut harvinaislaatua. Keskinkertaisuus syö laadun voimavarat ja turruttaa taiteen kuluttajan makunystyrät. Huonompikin kelpaa.
Mutta eikö niin käynyt ennenkin? Kuinka monta 1700-luvun oopperaa pystymme luettelemaan? Don Giovanni, Taikahuilu, Figaron häät… Mozartin 250-vuotisjuhlallisuuksien hurmoksessa emme ehkä huomaa, että Mozart EI ollut ainoa oman aikansa säveltäjä. Historia on armoton tuomari – ja markkinavoimat hoitavat loput. Mutta Wolfgang Amadé OLI nero. Ainutlaadun harvoja mestareita. Siksi hänen musiikkiaan soitetaan vielä ja kaikkialla. Mutta onneksi kaikki musiikki ei ole hänen musiikkiaan.
29.10.1787 sai Prahassa kantaesityksensä Wolfgang Amadé Mozartin ”dramma giocoso” (eli koominen ooppera) Don Giovanni; libreton oli kirjoittanut Don Juan -legendan pohjalta apotti Lorenzo Da Ponte. Teoksen tilaaja oli prahalainen impressaario Bondini, sillä Mozartin ja da Ponten edellinen ooppera Figaron häät oli saanut kaupungissa suuren suosion. Mozart sai tilauksesta sata dukaattia (nykyrahassa vajaat 3000 euroa, mutta silloin suuri määrä rahaa). Ajan tapa oli esittää jatkuvasti uutta musiikkia, teokset tulivat vanhoiksi, kun ne oli kerran esitetty, kuulijat halusivat koko ajan uutta – ja saivat!
Don Giovanni perustuu osittain tositapahtumiin Espanjassa – Don Juan on käsite, joka hyvin tunnetaan omanakin aikanamme. Nimihenkilö on pikkurikas aatelinen, joka ansaitsee rahaa viekoittelemalla naisia eri maissa. Hänen palvelijansa Leporello pitää luetteloa isäntänsä valloituksista (”luetteloaaria” on yksi oopperan monista huippuhetkistä). Naisia, miehiä, rakkautta, valtapeliä, murha – ja lopussa vielä paha saa palkkansa. Täydellinen ooppera, osuva ajankuva.
Don Giovanni saa ensi-iltansa aprillipäivänä Turussa. Turkulaisittain teoksen tekee erityisen mielenkiintoiseksi kantaesityksen ajankohta: vain kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1790 eli vuosi ennen Mozartin kuolemaa, perustettiin Turun Soitannollinen Seura, Turun filharmonisen orkesterin edeltäjä. Liikkuuko ooppera siis myös 1700-luvun lopun kahdeksan tuhannen asukkaan kauppa- ja yliopistokaupungin, Ruotsin toisiksi suurimman, henkisessä ilmapiirissä?
Mozart iski omana aikanaan rohkeasti muoti-ilmiöihin ja tanssi monen vallanpitäjän ja poliitikon varpailla. Voisiko vanha taidemuoto ooppera tänä päivänä sykkiä samanlaista ajan henkeä? Kuka kirjoittaisi tuleville sukupolville oman aikamme Don Giovannin – tekstiviestejä, salarakkaita, paljastuksia, lööppejä…?
kuva:Seilo Ristimäki
maaliskuu 21st, 2009 at 14:36
Yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä musiikillisista mestariteoksista, Don Giovanni. Ei voi kuin ihmetellä.