Eilisillan piti olla yksi suomalaisen musiikinhistorian suurimmista. Kaija Saariahon toinen ooppera Adriana Mater oli saamassa kantaesityksensä Pariisin loisteliaassa oopperassa Bastillessa, mutta pyhätön pätkätyöläiset ilmoittivat muutama tunti ennen esityksen alkua ryhtyvänsä lakkoon. Legendaarinen oopperanjohtaja Gérard Mortier oli jo suostunut heidän vaatimuksiinsa saada pitää 5 – 10 minuutin julistus kantaesityksen alussa. Jo tämä on ollut melkoinen myönnytys oopperanjohtajalta, mutta ymmärrettävä selkä kulisseja vasten -tilanteessa. Talon ja koko maan kulttuurielämän maine olisi joutunut jälleen kerran kyseen- ja naurunalaiseksi moisella monologilla, mutta parempi sekin kuin koko esityksen peruminen. Eri asia on, kun palopuheet sävelletään itse esitettävään teokseen kuten Aulis Sallisen ja Ilmari Kiannon Punainen viiva -oopperan herkullinen Agitaattori-kohtaus osoittaa.

Toisaalta, ranskalaisten demagogitaidot tuntien, monologi olisi varmaan ollut dramaattisesti säkenöivä ja syvästi koskettava. Moni juhlapukuisista kuulijoista olisi varmaan kaivanut pitsinenäliinat esille, vaikka ei olisi ymmärtänyt näytelmästä sanaakaan (tai ehkä oopperan tekstikone olisi valjastettu uuteen käyttöön). Mutta koska puoli Ranskaa on liikkeellä vastustamassa pääministeri Dominique de Villepinin nuorten työoloja heikentävää lakiesitystä – jonka Ranskan perustuslakineuvosto eilen totesi lainmukaiseksi – oopperan pätkätyöläiset intoutuivat ihan oikeaan lakkoon saatuaan yhden suurista ammattiliitoista tuekseen.

Kolme vuotta sitten määräaikaiset teatterityöntekijät lakkoilivat työehtosopimustensa sisällön, lähinnä tytöttömyyskorvaustensa ja eläke-etujensa tasa-arvoistamisen puolesta. Seuraukset olivat katastrofaaliset, ja muun muassa moni maan merkittävimmistä festivaaleista peruutettiin kokonaan. Teattereissa ja oopperoissa on runsaasti osa-aikaisia työntekijöitä, sillä produktion tuhansissa työvaiheissa tarvitaan paljon pientä ja lyhytaikaista erityisosaamista. Näiden ammattilaisten vakituiseen kiinnittämiseen ei nykyisessä maailmanlaajuisessa kulttuurin talousahdingossa ole mahdollisuutta.

Ensi-illat ovat aina suurta juhlaa ooppera- ja teatteritaloissa, ja ne rytmittävät sekä vuosittaisen toiminnan että imagon ja sen kautta tulonhankinnan vaatimat julkisuuspiikit. Kun Pariisissa oli kyseessä vielä kantaesitys, jonka takana oli yksi maailman ehdottomasti kuumimmista säveltäjänimistä, olivat odotukset oopperassa olleet erityisen korkealla. Saariahon ensimmäinen ooppera Kaukainen rakkaus oli poikkeuksellinen menestys, ja tilausteokset muiden muassa New Yorkin ja Berliinin filharmonikoille ovat vahvistaneet hänen rankinglistan kärkisijoitustaan. Pariisilaisille on sitä paitsi merkittävää, että punatukkainen suomalainen naissäveltäjä on asunut kaupungissa jo yli kaksikymmentä vuotta – ja puhuu ranskaa eksoottisen suomalaisittain.

Eiliseen megatapahtumaan oli varauduttu vuosikaudet, takana oli kymmeniä tuhansia työtunteja, satojen ihmisten yhteinen urakka. Joka puolilta maailmaa oli paikalle saapunut oletettavasti tusinoittain median edustajia, niin uutisryhmiä, journalisteja kuin arvostelijoitakin eri alojen megajulkkiksista puhumattakaan. Rahaa oli palanut lehtitaloilta ja sähköisiltä viestimiltä matkalippuihin, hotelleihin ja päivärahoihin. Pariisin Michelin-tähtiravintolat oli buukattu täyteen ensi-illan jälkeiselle kellonlyömälle – monet iltapäiväksi sovitut bisnesneuvottelut ehdittiin sen sijaan jo pitää illan odotusten myönteisessä väreilyssä. Saariahon kustantajalla Chester-Novellolla, joka kuuluu monikansalliseen, Lontoossa päämajaansa pitävään Music Sales -suuryritykseen, oli ollut oma promootioprojektinsa käynnissä jo kuukausien ajan.

Kantaesityksen siirtäminen maanantaiksi (kuka takaa, että silloin ei kuulla uusintaa torstaisesta?) ei ole helppo järjestely. Koska ennakkomyynti on sujunut hyvin, vapaita paikkoja ei ole paljon jäljellä. Työnnetäänkö jo lippunsa ostaneita ulos, jotta arvovieraat, lehdistö ja VIP:it saadaan sisään? Ja vaikka saataisiinkin, suuri osa kansainvälisistä vieraista on todennäköisesti jo matkustanut ennakkosuunnitelmien mukaisesti takaisin kotimaihinsa, sillä ylipitkä viikonloppu ei istu firmojen taseisiin niin mukavaa kuin se kulttuurimatkalaisten mielestä olisi ollutkin.

Suuri menetys siis suomalaiselle kulttuurille. Toisaalta saattaa olla hiukkasen myönteistä, että tieto Kaija Saariahon oopperasta siirtyy vähemmän luetuilta kulttuurisivuilta uutis- tai jopa etusivuille – jos nyt ranskalainen lakko sinänsä on uutinen. Itse asiassa mielenilmaus on jopa kunnianosoitus Saariahon säveltaiteelle ja suomalaiselle kulttuurille. Maailmankantaesitys katsottiin niin tärkeäksi, että se valjastettiin työtaistelun hevoseksi. Ehkä Pariisin oopperan täytyy vastaisuudessa tehdä samoin kuin Torinon olympialaisten järjestäjien. He ilmoittivat juhlallisesti hieman ennen kisojen alkua, että Italian television RAI:n kanssa on päästy sopimukseen, jonka mukaan lakot eivät uhkaa kisojen televisiointia.

Frouvan kanssa olemme varanneet liput Adriana Materin viimeiseen esitykseen 18.4. Opéra de Paris’n Bastillen-palatsiin. Toivottavasti nämä encoret on silloin jo laulettu.