Kerran elämässä
Maailmassa on arviolta 60.000 elävää säveltäjää, kahdeksankymmentä prosenttia kaikkina aikoina eläneistä. Jos jokainen säveltäjä tuottaa nuottipaperille ja nykyään enimmäkseen tietokoneelle vuodessa puoli tuntia musiikkia (toiset kirjoittavat useita tunteja, toiset eivät välttämättä kuin muutamia minuutteja), merkitsee se jokseenkin kolmea ja puolta vuotta soivaa avaruutta. Siis musiikkia tulee paljon enemmän kuin aikaa on olemassa – kukaan ei pysty kuulemaan kaikkea maailmassa syntyvää musiikkia.
Täytyy siis tehdä valintoja. Sinfoniaorkesteri – eli esimerkiksi oma Turun filharmoninen orkesterimme – esittää vuodessa kolmisenkymmentä tuntia musiikkia. Ohjelmistot ovat tarkkaan harkittuja, suunnittelu alkaa vuosikausia etukäteen ja koko ajan työpöydällä on noin sadan seuraavan esiintymisen ohjelmisto. Kapellimestarit, intendentit ja muusikot kuuntelevat ja lukevat koko ajan lisää ja lisää musiikkia ja musiikista, jota tulvii niin partituureina, levyinä, markkinointimateriaaleina kuin elävinä konsertteina.
Tärkein omista suunnitteluperiaatteistani (joita on toista kymmentä) on, että jokaisessa konsertissa on vähintään yksi yllätys. Toivon, että kuulija lähtee kotiin ainakin pieni kysymysmerkki ajatuskuplassa pään yläpuolella. Jos mukana on pelkkä huutomerkki, aivot eivät ole saaneet polttoainetta huomispäivää ja viikkoa varten, ennen seuraavaa konserttia. Niinpä toinen periaatteistani on, että jokaisessa konsertissa on ainakin pieni maistiainen uutta musiikkia eli väljästi ottaen 1900 – 2000 -luvun teoksia, oman, vanhempiemme tai isovanhempiemme ajalta, siis ihmisten, joiden kanssa itse olemme eläneet. Kun niin sanottua uutta on aina, kuulijan ei tarvitse tehdä valintaa: nyt en mene, mutta ensi viikolla taas. Ilokseni juuri uuden musiikin alku-, pää- tai jälkiruokamme ovat saaneet kaikenikäisiltä kuulijoilta parhaan vastaanoton: yllätys on miltei aina ollut myönteinen.
Vähintään pari kertaa vuodessa Turun orkesterin ohjelmassa on teos, joka meidän orkesterilaisten mielestä vain pitää saada kuulla ainakin kerran elämässään, on se sitten iso klassikko tai Turussa tuntematon suuruus. Uuden musiikin klassikoista kohutuin lienee Igor Stravinskin Kevätuhri, josta tarjosimme vuonna 2003 erikoisen Skandaali!-version näytelmineen kaikkineen. Marraskuussa vuorossa on Gustav Holstin Planeetat, jonka musiikin jonkin osan jokainen Classic Radiota tai Ylen ykköstä kuunteleva tunnistaa ainakin melodiastaan, vaikka ei teoksen nimeä tietäisikään.
Yksi viime vuosisadan ja itse asiassa koko musiikin historian suurimmista klassikoista kuullaan tänään torstaina ja huomenna perjantaina ensimmäistä kertaa Turussa, kun Susanna Mälkki astuu Konserttitalossa filharmonikkojen eteen johtamaan ranskalaisen Olivier Messiaenin (1908 – 1992) suurteoksen Turangalîla. Siitä voisi kirjoittaa tai puhua päiväkausia. Mutta jätetään mieluummin tilaa oman ajatuskuplan kysymysmerkille. Parasta on vain tulla kuuntelemaan – ja elää onnellisena elämänsä loppuun asti.
huhtikuu 27th, 2006 at 11:43
Ihan huikaiseva puffi!Olet kylläkin vuorotteluvapaalla.Näköjään et -markkinointi.TP on TP,vaikka voissa paistais!Yours Eino
huhtikuu 27th, 2006 at 17:04
“Maailmassa on arviolta 60.000 elävää säveltäjää, kahdeksankymmentä prosenttia kaikkina aikoina eläneistä.”
Millä tavoin laskien on päädytty tuohon lukuun?
huhtikuu 28th, 2006 at 22:19
Hei, Ankka!
Olin muinoin, vuonna 1983, Kansallisoopperan New Yorkin -vierailun yhteydessä käymässä Yhdysvaltain musiikin tiedotuskeskuksessa. Johtaja kertoi, että pelkästään hänen maassaan on 29.000 säveltäjää. Minulla ei kuitenkaan ole tarkkaa tietoa, ketkä kaikki hän luki säveltäjiksi. Puhuimme kuitenkin niinsanotuista klassisen musiikin säveltäjistä. Hän kertoi myös, että vain murto-osa heistä saa musiikkiaan esitetyksi. Lukumäärää on sitten pohdittu monissa illanvietoissa – luuletko, että se on korkeampi?
80% taasen oli musiikkitieteen toisen professorini (Erik Tawaststjernan jälkeen) Erkki Salmenhaaran kertoma, ilmeisesti jonkinlaista virallista tietoa – sekin tosin 80-luvulta. Osuus saattaisi olla korkeampi näin tietokonesäveltämisen aikakaudella.
Tarkkoja lukuja lienee mahdotonta saada selville. Mutta määrä on joka tapauksessa suuri – tai siis maailmanmittaluokassa kuitenkin pieni.
TP Tukholmasta
huhtikuu 28th, 2006 at 22:36
Terve, Tennismaestro Eino!
Kyllä oli hieno konserttikin – tulipahan tuokin teos viimein esitetyksi myös Turussa!
Voivoissa paistettu ennemminkin!
Terveiset tenniksen entisestä supervallasta! Henkisen valmennuksen luoja ja maailmanguru Lars-Eric Uneståhl kertoi pari tuntia sitten, että hän joutuu jatkuvasti kansainvälisissä yhtyeyksissä vastaamaan kysymykseen, miten Ruotsista tuli niin ylivoimainen tennismaa. Hänen vakiovastauksensa on: “Koska Ruotsissa oli vain kaksi tv-kanavaa. Ja jommalta kummalta tuli aina tennistä.” Tv:n voima on uskomaton – niin hyvässä kuin pahassa. Mutta montako kanavaa on nyt? Ja missä ruattalaiset majailevat ränkingissä? Kohta Jarkko Nieminen purjehtii viimeisenkin pyristelijän Thomas Johanssonin ohi!
Ei joka iikka voita erää ja melkein koko ottelua Nadalilta niin kuin Jarkko – massakentällä! Oiskos se pieni ero kiinni juuri henkisestä valmennuksesta? Tai sen puutteesta?
pohtii TP edelleenkin sateisessa Tukholman illassa