Turun kulttuuri on joutunut säästökuurille, paikallislehtien otsikot kirkuvat. Samanaikaisesti on ilmestynyt kaksi kirjaa, jotka kertovat maan kokonaistilanteesta kulttuurin alalla. Tilastokeskuksen ”Kulttuuritilasto 2005” erittelee Suomen kaupunkien kulttuurilaitosten (kirjastot, museot, teatterit, orkesterit ja yleinen kulttuuritoimi) vuoden 2004 toimintaa, kun taas Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n toimintakertomus vuodelta 2005 kertoo jo viime vuoden mainioista lukemista orkesteririntamalla.

Kulttuurilaitoksen pyörittäminen maksaa sen, mitä kaupungit sen toiminnan tuloksina haluavat. On olemassa tietty perustoiminta, joka tarkoittaa kiinteiden kulujen (palkat ja vuokrat) lisäksi vain kulloisenkin yleisön palvelemista, siis muutamaa tuhatta näitä palveluja säännöllisesti käyttävää veronmaksajaa. Toinen vaihtoehto on, että kaupunki käyttää kulttuurilaitoksiaan perustoiminnan lisäksi suunnitelmallisesti oman mediajulkisuutensa edistämiseen ja myönteisen imagon luomiseen. Tällöin laitoksilla on mahdollisuus tuottaa valtakunnallista ja jopa kansainvälistä näkyvyyttä ja mainetta saavia produktioita. Erikoistuotantojen näkyvyyttä ja taloudellisia yhteiskunnallisia vaikutuksia on mahdollista mitata, mutta niitä ei kaikissa kaupungeissa oteta huomioon budjettien yli- ja alijäämiä pohdittaessa.

Myönteisellä julkisuudella on suuri merkitys sekä kaupungin identiteetille että imagolle. Hyvät uutiset parantavat tutkimusten mukaan veronmaksajien viihtyvyyttä ja ne vaikuttavat hyvin paljon yritysten pohtiessa pysymistä paikkakunnalla tai muuttamista sinne. Perustoiminnan ja näyttävyyden ero on kulttuurilaitoksen budjetissa sangen pieni, ja kaupunki voi halutessaan lukea tuon erotuksen omiin markkinointikustannuksiinsa. Kun kulttuurilaitokset joka tapauksessa maksavat ”paljon”, kaupungin kannattaisi hyödyntää niitä tehokkaasti – hyvien uutisten keksiminen kun on kunnille vuosi vuodelta vaikeampaa.

Per capita -tilastot, joissa kulut mitataan asukasta kohden, ovat tasapuolinen kaupunkien vertailukeino. Se on epäedullinen vain ainoalle suurkaupungille Helsingille; kun 98 soittajan vahvuinen Helsingin kaupunginorkesteri on jo ajat sitten saavuttanut täysikokoisen sinfoniaorkesterin mitat, tilastot alkavat kaunistua kaupungin kannalta – Helsinki ei tarvitse 237 soittajan orkesteria, jollainen sillä olisi Turun suhdeluvun mukaan. Tampere, Turku ja Lahti ovat tilastoissa sen sijaan hyvin vertailukelpoisia.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan eniten kulttuuristaan halusi Suomessa maksaa Tampere, 200 euroa per asukas. Tiukassa tuntumassa on Lahti 199 euron voimalla. Turku ei 147 eurollaan mahdu lähellekään kymmentä parasta kuntaa. Mikäli Turku satsaisi kulttuuriinsa ja sen kautta myös näkyvyyteensä sen Tampereen tai Lahden mallin mukaisesti, kulttuuritoimella olisi vuosittain käytössään yhdeksän miljoonaa euroa enemmän. Tämän voi suhteuttaa laitosten ja kulttuurilautakunnan vuoden 2006 budjetin suunnittelussa kaupunginhallitukselle lähettämään toivomukseen, jossa kaikkien laitosten haaveet olisi voitu toteuttaa kolmella ja puolella miljoonalla eurolla. Jokainen Turun kulttuurilaitos elää siis tilastojen mukaan äärimmäisen luovasti ja säästeliäästi.

Mikäli Turun filharmoninen orkesteri (eli kaupunginorkesteri) olisi viime vuonna saanut yhtä paljon budjettiresursseja asukasta kohden kuin Lahdessa, sillä olisi ollut käytössään 1,8 miljoonaa euroa enemmän. Orkesterin oman toiminnan budjettiylitys oli viime vuonna hieman yli 400.000 euroa. Mutta Sinfonia Lahti onkin ylivoimaisesti parhaiten tunnettu suomalaisorkesteri maailmalla.