Ruotsinlaivalla
Ruotsinlaivaan liittyy sellainen ihana viha-rakkaussuhde, ainakin minulla. Aina kun siellä on ollut, päättää: ”ei ikinä enää”. Ja sitten taas huomaa olevansa ruotsinlaivalla ja kahden tunnin kuluttua taas ihmettelee: ”mitä minä täällä teen?”
Niinpä. Havaitsin kuluvan viikon maanantaina kipuavani Siljan Helsingistä lähtevään laivaan, jota on markkinoitu teemalla ”kaikki uutta!” Olin matkalla ruoka- ja viinimessuille vaimoni kera.
Silja Serenade ja Silja Symphony ovatkin hienoja laivoja ratkaisuiltaan. Kun ne Turussa rakennettiin toistakymmentä vuotta sitten ne olivat kerrassaan uutta. Ostospromenadi, kaikki yleiset puitteet sekä todellinen panostaminen gastronomiaan ja palveluun iskivät. Suomen Gastronomien Seuran kirjanen A la Carte 1993-4 tömäyttää viisi tähteä laivan parhaalle ravintolalle, samat kuin sen aikaiselle Helsingin huipulle, Palacen Gourmetille.
Olikin yllättävää huomata, että hyvä ruoka oli palannut laivalle. Pekka Terävän ideoimat menut ryyditettynä Juha Lihtosen mainioilla viinivalinnoilla tekivät laivamatkasta (molempiin suuntiin) miellyttävän. Ruoka oli erinomaisen hyvää Bon Vivant –ravintolassa. Ja sama on sanottava palvelusta, erinomaista.
Mutta. Siinä kaikki. Mitään muuta ”kaikki uutta” ei silmiin osunut. Laivat ovat aikanaan hyvin rakennettuja, eikä ruoste kukkinut missään.
Sen sijaan olisi toivonut vähän raikkaampia ja ihmisen (edes normaalikokoisen) kokoisia pyyheliinoja sekä kunnollisia vuoteita. Missään hotellissa Suomessa ei varmasti ole niin huonoja vuoteita kuin laivan hyteissä. Huvittavaa oli, että myöhäisen varauksemme ansiosta matkustimme toiseen suuntaan Silja-luokassa (kai alempi ykkösluokka) ja toiseen Seaside-luokassa. Viimeksi mainitun vuoteet olivat silti siedettävämmät!
Niin, olihan siellä kokonaan uutta! En ole ennen kohdannut tuolla reitillä, noilla laivoilla 24h örveltäviä alaikäisiä nuoria, jotka kantavat olutta hytteihinsä ja pitävät käytäviä ravintolanaan. Tunnen suurta myötätuntoa hyttien siisteydestä vastaavaa ammattihenkilöstöä kohtaan. Voisiko myynti tehdä jotain näiden ja kanssamatkustavien ihmisten hyväksi? Vaikkapa olla myymättä? Puhumattakaan mitä vanhemmat voisivat tehdä (jos tietäisivät)!
Jätä vastaus