För Sverige – I tiden
Täällä juhlaliputetussa Tukholmassa ei näinä päivinä ole voinut olla huomaamatta, että maa on ollut valmistautumassa Hänen Majesteettinsa, kuningas Kaarle XVI Kustaan tämänpäiväisiin 60-vuotisjuhliin. Iltapäivälehdet ovat jo päväkaudet herkutelleet lämmittelyjutuilla, ja televisiokanavat ovat harjoitelleet sunnuntain suururakkaa – josta suomalaisistakin onnellisimmat pääsevät osallisiksi mainiolla SVT Europa-kanavalla. Myös Ruotsin pienoislippujen myynti on luistanut – kuningas saa valtavalta kansanjoukolta tänään iltapäivällä reilut sinikeltaiset onnittelut, kun juhlakulkue ajaa keskustan läpi linnalta kaupungintalolle.
Samalla kun kymmenen vuoden pääministeri Göran Persson tuntuu yhä useamman mielestä istuneen hallituksen johdossa aivan liian kauan, jo vuodesta 1973 hallinnut Carl XVI Gustaf Folke Hubertus ja koko hänen perheensä ovat suositumpia kuin koskaan. Majesteetin astuminen henkiseltä valtaistuimeltaan lohduttajaksi keskelle alamaisiaan toissa vuoden tapaninpäivän tsunamikatastrofin jälkeen teki hänestä kansanmiehen. Persson ja hänen hallituksensa ovat taasen sählänneet niin tsunamit kuin monet muutkin asiat perusteellisesti, mistä huolimatta hän on jälleen kerran noussut mielipidemittauksissa tulevien valtiopäivävaalien suosikiksi. Ruotsin vientikonsulenttina kuningas Kustaa on verraton, ja viimeksi Torinon olympialaisten yhteydessä koko urheilua rakastava maailma sai jälleen nähdä Ruotsin kuninkaan yhtyvän täydestä sydämestään maannaistensa ja -miestensä valtavan menestyksen juhlintaan.
Kuningashuoneen suosiota on kasvattanut myös perheen kolmen lapsen aikuistuminen. Pikkuskandaalit tuntuvat olevan ohi ainakin väliaikaisesti, ja kruununprinsessa Victoria on kaikessa toiminnassaan ja lausunnoissaan osoittanut olevansa vaikka heti, 28-vuotiaana, valmis suureen elämäntehtäväänsä kuningattarena. Tuoreimmat veikkaukset kuitenkin pitävät Kaarle Kustaan valtaistuimella viellä vuosikaudet: nyt on hänen aikansa nauttia, kun taas Victoria voisi elää rauhallista perhe-elämää heti kun hän uskaltaa virallistaa kaikkien odottaman kihlauutisen. Kruununprinsessa on vuosi vuodelta yhä ilmetymmin kuin isänsä: heillä on olemuksen ja kasvonpiirteiden lisäksi myös samanlainen, nopea ja lämmin huumorintaju sekä empatiakyky ajatella tavallisen kansanihmisen tavoin. He ottavat herkästi kantaa myös yhteiskunnallisiin epäkohtiin, välillä kuninkaallisten suiden sulkemista koskevia lakeja ja säädöksiä omalla tavallaan tulkiten.
Pääsin Ruotsin-vuosinani näkemään kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian läheltä kahdesti. Toimiessani Ruotsin Radion Sinfoniaorkesterin intendenttinä, orkesterimme esiintyi Polarpriset-musiikkipalkinnon jakotilaisuudessa Berwaldhallenissa. Tuolloin kuningas ojensi ABBA:n managerin Stickan Andersonin lahjoituspääoman tuotosta jaettavat miljoonan kruunun (noin 107.000 euroa) palkinnot vanhan musiikin esityskäytäntöjen gurulle, kapellimestari Nikolaus Harnoncourtille ja multikulttuurimuusikko Quincy Jonesille. Seremonioiden jälkeiset juhlaillalliset pidettiin Hotel Grandin kuuluisassa ravintolassa. Satuimme frouvan kanssa seisomaan jonossa portaikossa juuri silloin, kun kuningaspari purjehti ohi kohti omaa pöytäänsä. Yllätys oli melkoinen: sekä kuningas että kuningatar ovat melko pienikokoisia! Televisiosta nähtyinä kaikki johtajat ja kuuluisuudet ovat suuria!
Toisen kerran näimme kuninkaan konserttilavalla. Vuonna 1878 valmistunut, kunnianarvoisa Gamla Akademin konserttisali Nybrokajenilla (loisteliaan kalaravintolan Wedholms Fiskin vieressä!) otettiin suuren remontin jälkeen vuonna 1998 uudelleen käyttöön juhlallisin seremonioin. Anders Hillborg, nykyinen Turun filharmonisen orkesterin virallinen hovisäveltäjä, oli kirjoittanut kamariorkesterille vihkiäisteoksen nimeltä ”160 sekunder”. Solistina oli itse kuningas! Hän astui lavalle kertoen olevansa ylpeä kunniatehtävästään soittaa muusikkona: ”Världens kortaste karriär!”, hän huikkasi poikamainen virne kasvoillaan – ja aloitti teoksen pamauttamalla valtavalla kapulalla gongiin.
Grattis, Eders Majestät!
huhtikuu 30th, 2006 at 13:33
Sinuun verrattuna kaikki ovat pieniä,paitsi Carmela,Splendida.Klara Vappen.Eino
huhtikuu 30th, 2006 at 16:52
No kuule, Eino, otsa on kyllä kolahtanut moneen paikkaan. Ja päätä on hakattu seinään! Blyy-vanin pitäisi tömähtää Turkuun yöllä kello 0.40, ja sitten heti aamusta Citikka suuntaa Helsinkiin Ullanlinnanmäelle. Suuri annos iloisia ystäviä, laulua ja kevättä asiaankuuluvin menoin! Iloista Vappua, E + P!