Kuinka paljon ehtiikään ajatella, kun tekee etätöitä kotona! Siis kun on etäällä töistä, mahdollisimman kaukana. Tämä tutkiminen ja kirjoittaminen (ja kurssittuminen ja laulaminen ja tenniksenpeluu ja Pariisissa-käynti) kun on niin mukavaa, ettei se tunnu töiltä ollenkaan.

Huomasin eilen Verkahovin Valtsussa, että aamu-Elovenan (se perinteinen kaurapuuro, huilutusaika kymmenen minuuttia) kanssa aivan välttämätön Dronningholmin mansikkahillo (se Siinä on Marjat – siis ketkä Marjat? Onko Marjat ilmoitettu kadonneiksi? ”No tyttöjä ei ole näkynyt sen jälkeen, kun he viime kesänä lähtivät kesätöihin marjatilalle.”?) on halvempaa kuin halpahillo. Olen alitajuisesti aina pitänyt itsestään selvänä, että Dronningholm on ulkomainen, siis pohjois-, tuote. Mutta se onkin valmistettu Säkylässä, Lännen Tehtaat Oy Apetit (sanotaanko se [aptii] vai kotoisasti [apetit], siis apetitin/apetitia/apetititta?). Siis kuljetus Turkuun on halpaa eikä kauheasti vahingoita luontoa. Ja muovipurkki on tukeva ja käyttökelpoinen vaikka mihin. Siis itse asiassa – mihin? Se on niin hieno, että ei millään voi heittää roskiin, minkä iso pino kaapissa todistaa. Kun kansikin kestää monta käyttökierrosta, niin eikö voisi saada täydennyspusseja niin kuin pesujauheesta? Tai letkulla suoraan purkkiin Valtsun Dronningholm Cornerista?

Valtsusta nappasin myös Turun uuden puhelinluettelon, sen Auria-Fonecta-mallisen. Hykertelin mielessäni tulevan ilta-askartelun riemusta! Asiahan on nimittäin niin, että eniten puhelinluettelossa nykyään käyttää karttalehtiä, ei suinkaan numerohakua. Turku ja lähikunnat ovat sen verran sokkeloa minulle, että karttaa pitää käyttää pienemmälläkin matkalla (kumpi se tie olikaan Raisioon?, kumpi vie Naantaliin?) eikä muuta yleensä ole käsillä kuin puhelinluettelo. Niinpä joka vuosi ennen kuin tämä Fonecta-malli päätyy hyllyyn, käytän noin varttitunnin raapustaen itse, henkilökohtaisesti jokaiselle karttasivulle, minkänumeroinen sivu on maantieteellisesti sen avatun sivun etelä-, pohjois-, itä- ja länsipuolella. Kun vielä sivunumerointi on ilmeisesti 1700-luvun perua (10-11-12-13-4-5-6-7-8-9-20-21…), niin iltapuhteessa on vahvasti sudokun makua. Eniro on luettelossaan selviytynyt urakasta ihan omin voimin. Tai tarkkaan ottaen se on ostanut palvelun eri toimittajalta, Genimap Oy:ltä. Auria-Fonecta on tuskin selvinnyt ainakaan halvemmalla, kun labyrintin toimittaa Turun kaupungin Kiinteistölaitos (oikein isolla K:lla).

Täällä meidän Martinmäessä on upea kallio, Tonttumäki, johon on sotien jälkeen rakennettu komeita kerrostaloja. Kuinka ne ennen saatiinkaan noin inhimillisen näköiseksi! Meidän Kupittaankadulta pääsee mäelle, esimerkiksi koirapuistoon tai ihailemaan huikeaa näkymää Airistolle päin, pientä polkua tai autotietä (Stålarminkadulta nousevan Nokiantien jatko). Jälkimmäinen sai vissiin viime vuonna molempiin päihinsä liikennemerkin ”yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä”. En tiedä, miksi, liekö asialla asukasyhdistys vai haluttiinko lopettaa nuorison viikonloppuajelu Kupittaankadun pienasutuksen kautta kaupungin parhaimpiin kuuluvalle pussauspaikalle? No, joka tapauksessa vaikutus ei ollut kaksinen, liikenne jatkuu jäljistä päätellen ilmeisesti parinkymmenen autoilijan voimin; ammattiväestä ainakin taksit käyttävät väylää, vaikkei se paljon oikaisekaan matkalla Tonttarille. Olen muutaman kerran astunut uhmakkaasti Hugo-koiran kanssa (joka ei osaa näyttää kauhean vihaiselta) auton eteen ja kysynyt ystävällisesti, onko merkkiä huomattu. Tutkimuksen tulos: 100 % autoilijoista on huomannut merkin. Mitä tästä opimme? Emme mitään, ainakaan mitään liikennemerkittävää. Minut löydetään sitten jokin ilta yliajettuna hiekkatieltä. Mutta olin ainakin oikeassa.