7.5.2006

16 palaa sokeria

Yhden palstan ja alle sadan millin uutinen eilisissä Turun Sanomissa: USA:n koulut luopuvat makeista limsoista. STT:n New York Timesin verkkosivuilta onkima juttu on kaikkea muuta kuin pikku-uutinen. STT jätti kertomatta, että maailman tulevaisuudelle tällä suuren ja pitkäaikaisen sodan antautumisjulistuksella saattaa olla käsittämättömän suuri merkitys. Ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain virvoitusjuomateollisuus on nyt myöntänyt, että sen tuotteilla on ollut vaikutusta lasten liikalihavuuteen – Coca-Cola jopa varoitti vuosikertomuksessaan, että asiasta on tullut yhtiölle suuri oikeudellinen ja imagollinen ongelma.

clinton.bmp Mutta rauhanneuvottelijana ei ollutkaan vähäisempi ammattimies kuin presidentti Bill Clinton. Sopimuksen allekirjoittajaosapuolina olivat nimittäin “The Alliance for a Healthier Generation” (”Terveemmän sukupolven liittouma”), jonka perustajat ovat William J. Clinton Foundation (säätiö) ja American Heart Association (“Sydänyhdistys”) sekä Cadbury Schweppes, Coca-Cola, PepsiCo ja American Beverage Association (”Virvoitusjuomayhdistys”). Sopimuksessa luvataan olla tarjoamatta koulujen juoma-automaateissa yli sata kaloria sisältäviä juomia samalla kuin pullojen ja purkkien kokoa pienennetään. Sopimus on osa Allianssin kansallista “Terve koulu” -ohjelmaa (jossa myös Yhdysvaltojen tulevalla presidentillä sienee sormensa limonadilasissa). Sopimus koskee 90 prosenttia Yhdysvaltain kouluista ja se vaikuttaa päivittäin 35 miljoonan koululaisen ja opiskelijan päivittäiseen elämään.

3 kommenttia “16 palaa sokeria”

  1. Tero Ylitalo:

    Nyt kun on sivuutettu sokeripitoisten juomien osalta koulujen sponsorointia, niin siirrytään maidon pariin. Valion uusi konsepti “Minibaari” tuo terveellisiä maitovalmisteita kouluihin. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan mielenkiintoinen ja varmasti toimiva kokeilu. Minua on kuitenkin alkanut askarruttamaan asian eettisyys. Mielestäni koulut pitää jatkossakin pitää mainosvapaana alueena, vaikka se kuinka houkuttelevalta areenalta kuulostaakin.

    Muistellaan menneitä. Mm. Coca-Colan ja Pepsin kouluihin marssimista pidettiin aikoinaan Saatanan esiinmarssina ja siihen ei haluttu lähteä mukaan. Muistuteltiin Ameriikan high schoolien sponsoroiduista jalkapallokentistä ja oltiin samaa mieltä siitä, ettei samaa haluta Suomeen. Tosin siitähän on jo lipsuttu, kuten TP yllä kertoo.

    Kysymys kuitenkin kuuluu voidaanko nyt siis terveyden kannalta vähemmän haitallinen tuoteryhmä päästää sivuovesta sisään ja vain todeta että onpas meillä luova konsepti? Etiikassa ja moraalissakin on näemmä eritasa-arvoisuutta.

  2. Tero-Pekka Henell:

    Terve, kaima.

    Esität tärkeän kysymyksen! Alkavatko Valio (karmeine tölkkeineen, ks. Kannuvalimo 3.4.) ja esimerkiksi Ingman kilpailla Pepsin ja Cokiksen tavoin kouluista?

    Mikä on “vähemmän haitallisen tuoteryhmän” seuraava askel? (Tappiotahan ei kouluihin lähdetä tekemään.) Muut yrityksen tuotteet – myös vähemmän terveelliset? Suoramarkkinointi koteihin? Jäsenklubit ohjelmallisine markkinointitilaisuuksineen? Omat maitopuserot ja takit? Sponssatut kouluavustajat? Valioterveydenhoitajat? Amerikoissa se on ollut oppikirjoihin pääseminen, asia-aineiston sekaan!

    Riittääkö kunnilla rahkeita pitää uhka/mahdollisuus koulujen ovien ulkopuolella? Vedetäänkö raja niin, että peruspalvelut säilyvät verorahoituksellisina? Joissakin kunnissa, muun muassa Oikean Rytmin Porissa, kulttuurikin luetaan peruspalveluksi.

    Sen kunniaksi, lasillinen rasvatonta maitoa – mutta ei hirviölehmätölkistä!

    TP

  3. Katseen kohteena « Viides rooli:

    [...] Lisäys klo 9.05 En vähättele ylipainoon liittyviä terveydellisiä ongelmia, vaan kirjoitukseni pontimena on halu pohtia suvaitsevaisuutta. Lasten ylipainoa koskevaan uutispommiin on tarttunut Kannuvalimon Tero-Pekka Henell, joka pui New York Timesin uutista suomalaisia tiedotusvälineitä stydimmin. Yhdysvaltain virvoitusjuomateollisuus on NYT:n mukaan ensimmäisen kerran myöntänyt, että sen tuotteet ovat yksi lasten liikalihavuuteen johtanut osatekijä. This is big news! [...]

Jätä vastaus