Ulkopolitiikan kiehtova maailma
Tasavallan Presidentti Tarja Halonen on esittänyt epäilynsä EU:n perustuslakisopimuksen ratifioinnista. Suomessahan eletään tässä asiassa mielenkiintoista vaihetta. Hallitus allekirjoitti perustuslakisopimuksen muiden unionin jäsenmaiden kanssa 29.10.2004. Aikaa sopimuksessa sen voimaan saattamiseen annetaan kaksi vuotta. Se umpeutuu siis keskellä Suomen puheenjohtajuuskautta!
Kesällä 2005 Ranskan ja Hollanti järjestivät asiasta kansanäänestykset, joissa sopimus hylättiin. Tästä pelästyneenä EU:n valtionpäämiehet päättivät pitää tuumaustauon eli pysäyttää ratifiointiprosessin. Ne eivät kumminkaan kieltäneet ratifoimasta tauon aikana. Niinpä neljä maata on tuumaustauon aikana hyväksynyt perustuslakisopimuksen. Nyt 14 on hyväksynyt, kaksi torjunut ja loput yhdeksän tuumailevat. Viro hyväksynee toukokuussa ja ehkä Suomikin juhannukseen mennessä.
Suomen hallitus antoi eduskunnalle selonteon asiasta, muttei esittänyt ratifointia. Nyt kuitenkin eduskunnan valiokunnat ovat päätyneet esittämään ratifointia! Eduskunta siis toivoo saavansa asian käsittelyyn. Hallituksen uskotaankin antavan asiaa koskevan esityksen. Mutta nyt presidentti ilmoittaakin epäilevänsä ratifioinnin järkevyyttä!
Päätöksentekoon osallistuu kolme tahoa: hallitus, eduskunta ja presidentti. On siis mielenkiintoinen asetelma. Hallitus ei alkujaan esittänyt mutta kun eduskunta vaatii, niin ehkä antaa esityksen. Presidentti epäröi koko homman järkevyyttä. Onko tilanne siis lopulta 2 – 1? Ja mitä nyt tapahtuu? Ja kuka jää yksin? Vai taipuuko yksin jäävä kahden muun tahtoon?
Kuka vielä väittää, ettei ulkopolitiikka ja eritoten Eurooppa-politiikka ole jännitystä täynnä! Ulkopolitiikan kiehtova maailma on edessämme apposen auki. Vedonlyöjät Lontoossa: unohtakaa Euroviisut ja antakaa kertoimet Suomen ulkopolitiikan taisteleville osapuolille.
Jätä vastaus