29.5.2006

Ja sitten urheilu-uutisia…

Ne tekivät sen taas – mutta miten? Miksi aina Ruotsi? (Kannuvalimo 25.5.) Nyt Ruotsi pesi Suomen salibandyn MM-loppuottelussa maalein 7 – 6 jatkoajan tuomarivirheen jälkeen. Mutta joukkueemme osoitti ainutlaatuista henkistä venymistä. Toipuminen 3 – 0-johdon menettämisestä ja tasoitus varsinaisen peliajan viime minuuteilla 6 – 6:een osoitti, että joukkue on vahva. Suomalaispelaaja Peik Salmisen sääntöjä ja häntä itseään rikkoneelle ruotsalaispelaajalle antama tukkapölly oli reaktiona inhimillinen, mutta joukkuepelissä typerä – varsinkin kun epäsuorana seurauksena oli ottelun häviäminen, sveitsiläistuomarin avustuksella. Voittavassa joukkueessa itsekurinkin pitää kestää. Henkisen valmennuksen paikka!

Mikään eilisen urheilutapahtumista ei päässyt tänään neljän ruotsalaislehden pääuutisten joukkoon. Iltapäivälehti Expressenin nettisivujen urheilun ykkösuutinen on skuuppi elmäntaiteilija-jalkapallosankari Zlatan Ibrahimovicin soolotansseista Tukholman Stureplanin ”kuumassa” Köket-yökerhossa kello 3.30:een asti – kun MM-joukkueen harjoitukset alkoivat samana päivänä klo 16.30. NHL:ssä Carolinan voitto Buffalosta vei Niclas Wallinin ottelun päähän finaaleista. Kolmosuutinen on jääkiekkoilija Mats Sundinin aikomus ostaa 10 miljoonalla kruunulla ravihevonen Conny Nobell. Salibandy ei siis päässyt Expressenin arvottamana mitaleille, mutta jutussa tuomarivirhe myönnettiin.

Kilpailija Aftonbladet veti ykkösurheilu-uutiseksi jalkapallon MM-hyörinän ennen NHL:ää ja raviurheilun suurtapahtumaa Elitloppetia, jossa huippukuskin kärähtäminen parkkipaikalla ratista 1,0 promillen humalassa vei palstatilaa enemmän kuin itse kilpailu. Salibandy täälläkin nelosena – tuomarivirhettä ihmetellään.

Päivälehti Dagens Nyheter laittoi NHL:n ykköseksi ja korkeushyppääjä Kajsa Bergqvistin kakkoseksi – hän hävisi nyt ensimmäistä kertaa sitten jalkavamman jälkeisen sensaatiomaisen paluunsa; tulos hänelle keskinkertainen 1.93. Bandy voitti Elitloppetin, tuomarivirheestä ei kommenttia.

Toiselle päivälehdistä, Svenska Dagbladetille, bandy on ykkösuutinen urheilusivuilla. Tuomarivirhe menee suomalaisvalmentajan lausunnon mukana ilman kommenttia. NHL jää kakkoseksi ja pronssille pääsee jalkapallo. Mutta pikku-uutisista löytyy varoitus suomalaisille: Alexander Herr -niminen saksalainen mäkihyppääjä vaihtaa kansalaisuutta riideltyään maajoukkueensa johdon kanssa. Pitkästä aikaa “ruotsalainen maailman huippuluokan mäkihyppääjä”, lehti iloitsee.

Formula 1 ei ole Ruotsissa uutinen. Että se niistä Suomen tappioista. Voitetaan sitten ensi kerralla.

2 kommenttia “Ja sitten urheilu-uutisia…”

  1. Tero Ylitalo:

    Palaten vielä salibandyn MM-loppuotteluun. Kyseessä ei ollut mielestäni tuomarivirhe. Jos joku repii hiuksista lajissa kuin lajissa (pl. makuuhuonepaini), niin tuomiota on syytä odottaa. Ruotsalaispelaajan otteet voidaan toki kyseenalaistaa, muttei se oikeuta tuomarivirheeksi selkkausta kutsumaan.
    voittavassa joukkueessa itsekurinkin pitää kestää”.

    Syy siihen miksei Suomi-pojan pinna kestänyt tilanteessa on suht selkeä. Salibandy ei vielä nauti sellaista ammatillista statusta kuin esimerkiksi jääkiekko. Salibandya pelataan talkoohengessä, ja henkinen valmennus on varmasti se viimeinen asia mihin kiinnitetään huomiota. Valitettavasti.

    Väittäisin jopa, että jos nimenomaan henkisen puolen valmennukseen uhrattaisiin enemmän resursseja nuoremmissa ikäluokissa – oli sitten kyseessä golf tai uppopallo – niin kansainvälisen tason lupauksia alkaisi syntyä rutkasti enemmän.

  2. TP:

    Terve, tuomarivirhe oli se, että alunperin rikkonutta ruotsalaista, siis tilanteen aiheuttajaa, ei pantu jäähylle. Näytti siltä, että tuomari jo ehti näyttää rangaistusta naapurin miehelle, mutta se sitten unohtui loppuottelun paineessa. Peik Salmisen ja jääkiekon Tuomo Ruudun pinnan katkeaminen on amatöörimäistä. Salmisella on vielä toivoa paremmasta, mutta Ruudulla mielestäni ei, niin monta kertaa hän pelasi olympialaisissa ja MM:issä omaa joukkuettaan vastaan.

Jätä vastaus