Puheenjohtajuus – kiinnostaako?
Kesäkuussa 1999 oli suuren juhlan odotusta. Suomen ensimmäinen EU-puheenjohtajuus oli ovella. Virkamieskuntaa oli koulutettu jo kolmen vuoden ajan. Kokousten vetäminen vierailla kielillä ja kulttuurierojen huomioiminen olivat koulutuksessa erityisesti esillä.
Myös toimittajia koulutettiin. Jean Monnet -keskus järjesti toistakymmentä koulutustilaisuutta, joihin osallistui yli 400 toimittajaa. Puheenjohtajuuteen liittyviä kokouksia järjestettiin ministereiden kotipaikkakunnilla pitkin syksyä. Jokainen halusi tulla kuvatuksi omassa vaalipiirissään eurooppalaisten johtajien joukossa. Photo opportunity, kuvausmahdollisuus, on perinteisesti liittynyt puheenjohtajuuksiin.
Toista on nyt. Olen kouluttanut toimittajia kolmessa välineessä. Virkamieskoulutus on vain varjo edellisestä. Kansalaisia ei kiinnosta puheenjohtajuudessa muuta kuin kysymys, paljonko se maksaa? Tiedotusvälineetkin kertovat etupäässä kustannuksista ja poliisien ylityötaakasta.
Tämä on ymmärrettävää. Suomi on ollut unionin jäsenmaana jo yli kymmenen vuotta. EU-asiat ovat rutiinia, usein tarpeettomalta näyttävää rutiinia. Ketä kiinnostaa? Puheenjohtajuuteen itsessään on vaikea rakentaa draamaa. Luultavasti Suomen kausi on matalan profiilin puheenjohtajuus, josta jää mieleen presidentti Putinin vierailu!
EU itsessäänkin on umpikujassa. Suomen kaudella siihen ei löydy ratkaisua. Kaikki odottavat Ranskan vaaleja ensi keväänä. Vähän yllättäen törmääkin nyt kysymykseen, eikö juuri nyt olisi aika virittää puhetta siitä, mikä EU:n alkuperäinen tarkoitus taas olikaan. Rauha ja hyvinvointi eivät ole vain historiaa. Ne ovat sittenkin suurempia asioita kuin susien määrän rajoittaminen! Niistä pitäisi puhua.
Jätä vastaus