Hävyttömän hieno elämä
”Sua vain yli kaiken mä rakastan” soi tänään klo 18.40 TV1:llä, kun elokuva Katariina ja Munkkiniemen kreivi vuodelta 1943 esitetään ties kuinka monennen kerran. Tämä sodan aikana tehty filmi toi valkokankaalle ja suomalaisten sydämiin nuoren norjalaisen näyttelijän Leif Wagerin. Sittemminhän tuosta hurmurista tuli suomalaisen teatteritaiteen kiintotähti niin Helsingin Svenska Teaternissa, Kansallisteatterissa kuin kymmenissä elokuva- ja televisiorooleissa.
Minulla oli satumainen onni päästä Leif Wagerin ja prima ballerina Eva Hemmingin perheen jäseneksi, kun muutamaa kuukautta vaille kaksikymmentä vuotta sitten minut vihittiin heidän tyttärensä Carmelan kanssa. Etenkin kesät Bromarvin Furuholmenissa olivat kuin eloa toisessa maailmassa. Saari oli Leifin kuningaskunta ja saaristolaiselämä kaikkine ihanuuksineen hänen intohimonsa.
Kävely Leifin rinnalla missä tahansa Suomessa oli aikamoinen kokemus. Päät kääntyivät, uskaliaimmat tulivat pysäyttämään ja pyytämään nimikirjoitusta ja jotkut kehtasivat huutaa perään: ”Sua vain yli kaiken…”.
Olimme kerran Lahdessa kotimme lähimarketissa yhdessä Leifin ja Carmelan kanssa, kun Leif oli kertojana Sinfonia Lahden Pekka ja Susi -perhekonsertissa. Leif oli marketissa tietenkin taas nähtävyys. Kun sitten Carmelan kanssa menimme seuraavan kerran samaan kauppaan, kauppiaan rouva tuli innoissaan vastaamme ja kertoi teatraalisin äänenpainoin:
”Se oli niin IHANAA, kun täällä kävi se, se, se… Monte Christon kreivi!”
Oli suurenmoista saada elää hienon näyttelijän ja ihmisen taikapiirissä. Onneksi Leif – meiltä kaikilta salassa – ehti kirjoittaa muistelmansa ihmeellisistä seikkailuistaan niin Suomessa, kotimaassaan Norjassa, koulukaupungissaan Pariisissa kuin hänen ensimmäisen tyttärensä Evitan nykyisessä kotimaassa Argentiinassa. WSOY:n kustantamana vuonna 2000 ilmestynyt kirja sai nimen ”Hävyttömän hieno elämä”.
Furuholmenissa Leif näkyy vieläkin pomppivan niin perhosten perässä kuin verkkoja laskemassa tai koko ajan jotakin puuhaamassa. Se tervaleppäkin on vielä pystyssä, jonka oksalta hän putosi käynnissä oleva moottorisaha sylissään.
Kuvassa Eva ja Leif Furuholmenissa (foto Kalle Kultala)
kesäkuu 17th, 2006 at 0:54
Ja hävyttömän hieno tunne sydänalassa!Tuo elokuva on ollut yksi lempielokuviani niin kauan kuin muistan. Nyt sain sen vihdoin dvd:llekin. Siinä on jotain niin uskomattoman hienoa ja kaunista,joka jokaisena katselukertana nostattaa sumut silmiin. En ole mitenkään erityisesti vanhojen kotimaisten ystävä, mutta tästä en luovu milloinkaan.Leif Wager varmaan sai väsyksiin asti kuulla ja laulaa Sua vain..Mutta kun se koskettaa kaikkia ikäryhmiä. Minulla on 6-vuotias tytär,joka ei ikinä ole nähnyt ko elokuvaa taikka tietääkseni kuullut lauluakaan. Eräänä päivänä olin polvistuneena sitomaan hänen kengännauhaansa, kun hän pyysi saada omenamehua. Siitä polviltani,jostain kumman syystä vastasin hänelle laulaen “Sua vain..”-sävelin,mutta omin sanoin: No tietysti rakkaani tyttöni mun omppumehua pian saat. Kunhan äiti tästä nouseepi sitä hakemaan kohta nauttia siitä saat” Tässä vaiheessa tyttären silmät pyöristyivät pyöristymistään ja lopuksi hän purskahti nyyhkivään itkuun: Voi äiti,miksi sä laulat niin surullisen laulun, minulle tulee niin haikea mieli. Nauratti – mutta toisaalta itketti itseäkin. Ihanaa voida tuntea ja antaa tunteen vallata – vaikka omppumehunkin avustuksella!