Eurooppa liittyy Turkuun
”Ruotsi ei suinkaan liittynyt Euroopan Unioniin, vaan Euroopan Unioni Ruotsiin”, pilailtiin naapurimaassamme (ja erityisesti naapurimaaSTAmme) aikoinaan, kun Ruotsikin vääntäytyi mukaan eurooppalaiseen yhteistyöhön. Vähän samalla tavalla me turkulaiset voisimme nyt röyhistellä rintojamme, kun Eurooppa liittyy Turkuun vuonna 2011.
Kilpalaulannan lopputulos tuntui koko valintaprosessin ajan niin itsestään selvältä, että monella luottamushenkilöllä kaupungintalossa ja varsinkin virkamiehillä kaupunginkansliassa tuntui olevan vaikeuksia asennoitua suureen hankkeeseen. Turun kaupunginmuuri on niin korkea, että sen yli on mahdotonta nähdä, mitä muualla maailmassa tapahtuu. On voinut olla ”Kulttuurikaupunki” osoittamatta, että oikeasti ON kulttuurikaupunki, vain olemalla Turku.
Kulttuuriministerin asettama 2011-arviointityöryhmä teki kaukonäköisen ratkaisun jättämällä arviointikriteereissään huomioimatta kandidaattien kulttuuritoiminnan nykytilan. Tärkeintä oli visio ja halu toteuttaa se, mikä tuli parhaiten esille juuri Turun hakemuksessa. Kaupungin jokaisen oman kulttuurilaitoksen valtakunnallinen ainutlaatuisuus ja toiminnan suurtakin julkisuutta saaneet huiput ohitettiin hakemuksessa, ilmeisesti siksi, että niitä ei ollut kyetty saavuttamaan kaupungin määräämissä budjettiraameissa. Siten näitä huippuja, esimerkiksi orkesterin Lentävää hollantilaista ja teatterin Elisabeth-musikaalia, ei siis ikään kuin ole ollut edes olemassa. Tosiasia on, että yksikään Turun oma kulttuurilaitos ei nykybudjetillaan kykene selviytymään edes perustehtäviensä hoidosta. Työtä on kuitenkin niissä tehty vanhanaikaisen, epäammattimaisen päätöksenteko-organisaation kovassa painostuksessa, sielulla ja sydämellä, loisteliain tuloksin.
Mutta nyt aurinko paistaa Turun kulttuuriudelle ja koko kaupungin tulevaisuudelle. Vuoden 2011 huiman budjetin tulopuoli voidaan varmasti toteuttaa, kunhan työ aloitetaan jo tänään. Kaupungilla on ainutlaatuinen tilaisuus saada itselleen, ei pelkästään kulttuurilleen, suuri ja myönteinen julkisuus ja sitä kautta niin taloudellisia kuin henkisiä voimavaroja. Ensimmäiseksi pitää kuitenkin nähdä kaupungin toiminta ja sen suunnittelu kokonaisuutena, ikään kuin koko suurena ja maukkaana pizzana eikä vain muutamana isona siivuna tai kymmeninä pieninä haarukallisina. Samalla voidaan siirtyä jo vanhentuneesta budjettirakenteesta moderniin, tavoitehakuiseen, niin kaupungin kuin sen jokaisen veronmaksajan kannalta tuottavimpaan ajatteluun:
1. Mietitään ja päätetään, mitä kaupunki haluaa kulttuuriltaan, niin omilta kulttuurilaitoksiltaan kuin koko laajalta, monipuoliselta ja tasokkaalta ammatti- ja harrastekentältään. 2. Käytetään kulttuuria hyväksi kaupungin strategisessa ja taloussuunnittelussa sekä viestinnässä aktiivisesti, ammattitaitoisesti ja luovasti. 3. Tehdään budjettiraamit vuoteen 2012 asti näiden suunnitelmien mukaisiksi.
Tällainen ajattelu vaatii monilta hallinnon jääräpäiltä täydellistä ajattelun muutosta ja keskeisissä virastoissa myös henkilövaihdoksia. Kulttuurin tärkeimpiä päätöksiä on tehty kauan ja paljon keskushallinnon väliportaissa, joita ei ole sitonut kaupungin ylväät kulttuuritavoitteet, eli esimerkiksi talous-, henkilö- ja lakiasiainhallinnossa sekä Tilalaitoksella. Eilisestä lähtien nämäkin on sidottu kaupungin Suureen Tavoitteeseen. Myös henkilörekrytoinnissa alkaa uusi aika: kaupungin virkoihin ei enää kutsuta ”sopivia”, vaan päteviä, avara- ja kauaskatseisia, luovia, kielitaitoisia eurooppalaisia.
2011 ei ole vain Turun 777-vuotisen historian suurin Tapaus. Se on ajattelutapa. Eurooppa liittyy Turkuun. Turku palaa Eurooppaan.
2011-ajattelutavasta enemmän ensi maanantaina.
Kuva: Eurooppaa rakennettiin viime vuoden elokuussa Aurajoen rannassa. (TPH)
kesäkuu 20th, 2006 at 15:59
1.Mietitään ja päätetään=MIETIMME JA PÄÄTÄMME.2.Käytetään=KÄYTÄMME 3.Tehdään=TEEMME.Näin SITOUTAMME kaikki turkulaiset.Passiivinen ilmaisu on uhrikieltä=kukaan ei ota vastuuta.Aktiivinen ilmaisu ottaa vastuun,sitoutuu ja toteuttaa.”Ploki”muilta osiltaan on intensiivinen ja ajatuksia heräätävä.Herätti minutkin tuo” kulttuuri”,jolle Pirkko kuulemma on veronsa korvamerkinnyt.Lisää tällaista,oi,sinä verbaalivirtuoositeetin tuleva guru!Ee
kesäkuu 21st, 2006 at 8:43
Sallitaanko vähän ilkeä kysymys: kuinka moni tietää, mikä on tämän vuoden Euroopan kulttuuripääkaupunki? Paljonko kyseinen kaupunki on saanut mainetta, kuuluisuutta ja mammonaa tittelinsä myötä?
kesäkuu 21st, 2006 at 12:48
Siinäpä se! Koopeekoovuoden markkinointiviestintä on kaupungin suurin haaste. Produktiot ja projektit kyllä hoidetaan, kun on ammattilaiset asialla. Kunnallispolitiikot jättäytykööt (siis JÄTTÄYTYKÄÄ! kuten Eino sanoisi) pois konkreettisesta työstä, koska siinä tarvitaan tämän maan – ei pelkästään Turun, vaikka täältäkin kyllä löytyy – huippuosaajat. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin innokkaat amatöörit, joita kunnallispoliitikot ja väliportaan hallintovirkamiehet ammattiosaamista vaativissa kulttuuri-, viestintä- ja monissa muissa projekteissa valitettavasti useimmiten ovat. Kuinka monessa suuryrityksessä päätöksiä tekevät täydelliset sen alan epäammattilaiset?
Ohjelman ja viestinnän HOITAVAT siis ammattilaiset, kaupungin luottamushenkilöillä olkoon toki edustus päätöksenteossa. Poliitikkojen päätehtävä on jakaa rahat, mutta ei päättää niiden käytöstä – surullinen esimerkki: Lentävä hollantilainen! Siksi säätiö on ainoa hyvä vaihtoehto projektin toteutukseen. Sietäisi harkita myös esimerkiksi teatterin ja orkesterin hallintomalliksi.
Maine, kuuluisuus ja mammona kyllä hoituvat, jos halutaan. Siis KUN halutaan. KUN HALUAMME. Eli: HALUAMME = HOIDAMME.
TP