26.6.2006

2011, 20.11., 20.11 – isojen ja pienten hetkien Turku

2005.promenaari 007.pieni1.JPGViisi juhannusta ja viisi joulua, neljä vuotta ja 192 päivää, sitten alkaa Turun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi. Olin aluksi mukana suunnittelutiimissä, jolle julistin kolmetoista teesiäni kokouksessa 16.1.2004. Olen edelleenkin samaa mieltä kuin puolitoista vuotta sitten!

1. 2011 on ajattelutapa.

2. 2011:ssa ei ole sektoreita, esimerkiksi kulttuurille omaa. Ajattelu on kokonaista ja kokonaisvaltaista. 2011 ei tarkoita ”kulttuuri”pääkaupunkivuotta, vaan ”kulttuuri” tarkoittaa kaikkea ihmisten, turkulaisten aiemmin historian aikana aikaansaamaa sekä vuoden ansiosta syntyvää. Koko Turku on ”kulttuuria”, ”kulttuuri” ja ”taide” vain sen ilmenemismuotoja muiden joukossa. 2011 ei ole ”kulttuuri-ihmisten” juhlavuosi, vaan turkulaisten juhlavuosi.

3. 2011 on Turun koko hallinnolle kulttuurillinen ajattelutapa, jonka on onnistumisen ja 2011:n jälkeisen ajan hyödyn maksimoimiseksi ulotuttava koko kaupungin hallintoon kaupunginvaltuustosta ja kaupunginhallituksesta virastoihin ja laitoksiin, luottamusmiehistä virkamiehiin.

4. 2011 tehdään ensisijaisesti turkulaisille, sillä sen vaikutukset pysyvät, mahdollisesti kymmeniä, jopa satoja vuosia. Linna ja tuomiokirkkokin rakennettiin turkulaisille.

5. 2011 vie Turun portaita ylöspäin kohti asemia, joissa se on aiemmin ollut satoja vuosia. 2011:n jälkeen Turku säilyttää uuden asemansa ja vahvistaa sitä edelleen suunnitelmallisesti.

6. 2001:n kansainvälinen vaikutus on hetkellinen. Sitä voi pidentää ja tehostaa tehokkailla ja mahdollisesti pysyvillä jatkotoimilla.

7. 2011 rakentaa kaupungille verkostoja, joita käytetään hyväksi jo ennen 2011:ta ja erityisesti 2011:n jälkeen.

8. 2011 rakentaa Turkua vision näköiseksi. Visio on huima, mutta selkeä, tarpeeksi yksinkertainen ja ymmärrettävä ja sen toteutumista voidaan mitata. Visio rakennetaan avoimella, rohkealla ja ennakkoluulottomalla ajattelulla.

9. 2011 luo Turulle uuden imagon ja profiilin sekä vahvistaa vanhan myönteisiä puolia. Imagon ja profiilin rakentaminen tapahtuu ammattimaisesti.

10. 2011 rakentaa, kasvattaa, vahvistaa turkulaisen identiteettiä. 2011:n jälkeen turkulainen on ylpeä omasta kaupungistaan ja turkulaisuudestaan.

11. 2011 vaatii omistautumista, sisäistämistä, sitoutumista, heittäytymistä.

12. 2011 ei ole ryppyotsainen. 2011 on iloinen asia.

13. 20.11. on Turkulaisen kulttuurin päivä, erityisesti lasten. Joka päivä klo 20.11 pohditaan minuutin ajan rauhassa ja hiljaisuudessa suuria, iloisia ja hulluja kulttuuriajatuksia.

Kuva: Turun filharmonisen orkesterin viides Aurapromenaari vuonna 2005, yksi konserteista Förillä matkalla Åbosta Turkuun (TPH)

2 kommenttia “2011, 20.11., 20.11 – isojen ja pienten hetkien Turku”

  1. eino korhonen:

    Luin tämän blogisi kolmeen kertaan.Kerta kerralta se maistui paremmalta.Erityisesti pidin kohdista 8,9-13.Suunnitelma on huima,mutta siinä on hienoja osioita.Kaikkien turkulaisten pitäisi lukea tämä!Kiitos rohkeasta esityksestä! Ee

  2. Tiina Lindfors:

    Hienoa TP, lista on asiaa ja iloa hyvässä tasapainossa. Ajatukset ovat suurilta linjoiltaan hyvin lähellä Turun 2011-tiimin suuntauksia. Elleivät osin aivan samoja. 20.11. idikset ovat riemukas lisä ja toivon niille toteutusta.
    Meillä kaikilla on tästä eteenpäin rutkasti hommia, jotta 2011 ja sen jatkovaikutukset saadaan toimivasta suunnittelusta toimivaksi todellisuudeksi.

Jätä vastaus