Eipä polje kusti vieläkään
Olen asunut perheen kera juhannuksesta alkaen taas mökillä. Viittasin kesästressiä-tarinassani kaikenlaisiin osoitteenmuutoksiin. Ja kehuin eri tahoja hyvin esitäytetyistä muutosilmoituksista.
Tein muutosilmoituksen Postiinkin ohjeiden mukaisesti. Ihmettelin, ettei postia tipu kun sitä normaalisti tulee läjäpäin. Niinpä kävin kaupungissa ja havaitsin, että siellähän ne, juhannuksenjälkeiset postit. En hämmästynyt, sillä näin kävi viime vuonnakin samassa puuhassa.
Soittamaan taas valtakunnalliseen palvelunumeroon (jee!) 0200 71000. Soitin mökin lankapuhelimesta. Puhelu hyytyi alkuunsa kun koneeni ei ollutkaan äänitaajuuspuhelin, joka olisi ymmärtänyt näppäimellä 1 siirtyä oikeaan palveluun.
Uusi soitto kännykällä. Kymmenkunta minuuttia palveluääntä ja vastaus. Asiallinen ja ammattitaitoinen palvelija totesi osoitteenmuutoksen olevan asianmukaisesti tehty ja alkaneen 23.6. Samalla hän ihmetteli, että näitä soittoja tulee aika lailla paljon. Yhdessä totesimme, että jonkun varmaan kannattaisi Postissa pysähtyä miettimään: miksi? (Puhelu kesti 15:07.)
Huomenna siis postia ei tule minnekään, koska onnistunut kääntäminen tarkoittaa aina yhden päivän viivettä. Jännitän jo perjantaita. Samainen Posti kuljettaa Turun Sanomat, Hesarin, Kauppalehden ja Taloussanomat täsmällisesti. Olisiko ongelma omassa pesässä?
PS. Jatkoin myös toissapäivänä esittelemäni kadonneen syntymäpäiväpaketin metsästystä. Tänään se selvisi: paketti on kadonneitten pakettien taivaassa. Me emme tiedä (kun emme varsinaisesti edes voi tietää mistä paketti on lähetetty, mutta kun kuitenkin tiedämme), lähettäjä, kummitäti oli eilen hävittänyt tositteen kun ’perilletulosta’ oli jo viikko aikaa. Ja Postihan ei todellakaan tiedä mitään. Kannuvalimo seuraa herkeämättömällä mielenkiinnolla 2000-luvun edistyksellisimmän logistiikka- ja palvelujärjestelmän kuluttajalle näkyviä kasvoja.
kesäkuu 29th, 2006 at 9:01
Kokeilin varsin onnistuneesti sitä Postin sivuilla olevaa palautelomaketta. Sillä pystyy antamaan oikean “reklamaation” ja vastaustakin tuli kiitettävän nopeasti ja ottivat onkeensa. Ehkäpä, jos riittävän moni osoitteen muuttaja pistäisi postia postille. Mutta toisaalta, milläpä moista kansanliikettä saisi masinoitua. Kunhan mietiskelen.