Saaristo soi
Turun saaristo on hurmaava kokonaisuus. Tällä ei saa sitä mitä odottaa, vaikkapa ostaa tuoretta kalaa, mutta taas sellaista mitä ei todellakaan odota eli häikäiseviä musiikkielämyksiä.
Juuri näinä päivinä on ollut nautittavana pitkin saaristoa hienoja pienimuotoisia festivaaleja, ja tarjontaa riittää koko lomakaudeksi.
Baltic Jazz pidettiin viime viikonloppuna Taalintehtaalla, nyt jo 19:ttä kertaa. Olen kuulunut aivan viime vuosia lukuun ottamatta sen vakiokävijöihin. Huimapäistä yrittämistä pienessä kylässä on riittänyt ja vaikeuksien kautta se on sinnitellyt itselleen ansaitsemansa paikan valtakunnallisessakin festivaalikartassa.
Uusi tuttavuus minulle on Nauvon Kamarimusiikkipäivät, jotka järjestettiin nyt viidettä kertaa. Vaikka juhlien teemana olikin Unkari, mukaan mahtui virsitulkintoja ala Perko-Pyysalo&Viinikainen sekä Bachia sellolla ja Tiina Lindforsin tanssitulkintoina. Arvostelujen perusteella tapahtuma oli menestys.
Itse kävimme lähinnä mökkiämme järjestetyssä tapahtumassa Velkua soi. Viikon ajan Velkuan pieni idyllinen puukirkko täyttyi iltaisin musiikinkuuntelijoista. Bachia saariston yössä (konsertti alkoi klo 22) sellolla ja oboella tulkittuna jätti vahvan muistijäljen. Jopa niin, että taatusti pitää tulla myös ensi vuonna.
On hienoa, että pieniä kauniita tapahtumia viitsitään paikallisin harrastajavoimin rakentaa. Se on osoitus siitä, että ilman suuria (yhteiskunnan) taloudellisia panoksia vielä syntyy. Onneksemme!
PS. Kesä jatkuu, samoin musiikkitarjonta. Ainakin Maarianhaminassa 13.-15.7. ja Korppoossa (26.-30.7.) soi jazz.
heinäkuu 12th, 2006 at 11:12
Eipäs unohdeta Uudenkaupungin Crusell-viikkoja. Itse olemme menossa sinne 25.7. kuuntelemaan Perkoa, Pyysaloa ja kumppaneita Party Night -hengessä. Ja huomenna taivassalolaiseen Ketarsalmen Kievariin jazz-jameja seuraamaan. Hauskaa lomanjatkoa sinnekin päin saaristoa.
heinäkuu 12th, 2006 at 14:53
Meille urbaaneille immeisille on myös tarjontaa. Brinkhall alkaa tänään soida ja soittoa riittää 4 päivää. Osa konserteista pidetään Kakskerran kirkossa.
Tänään kuullaan tarinoita ja säveliä Hovimäestä. Tämä Carl Mestertonin ohjaama historiallinen TV-sarja alkaa myös tänään uusintana TV 2:lta. Passaa kattoa sillä on noissa lukuisissa uusinnoissakin helmiä mukana.