Kalaa saa syödä, EU:n luvalla
Eipä tainnut Harri Holkeri aikanaan arvata mitä myrkkyä ehdotti suomalaisten syötäväksi kun ehdotti silakkaa…
Vakavalla asialla ei pitäisi tietenkään vitsailla, mutta kyllä aika hässäkkä on aikaansaatu keskustelusta dioksiinikaloista. Nyt EU on lausunut, että saamme syödä itse pyytämäämme kalaa! Jess!
Tuntuu, että vanha vitsi kurkun suoruus/käyryysdirektiivistä on lällärikamaa verrattuna tähän kalakysymyksestä vouhottamiseen. Asiaa voi korkeintaan verrata valastarkkailijoitten nimeämiseen. Pähkähullua puuhaa.
Helsingin Sanomissa asiaa ruodittiin 21.7.2006 ja artikkelissa todettiin EU:n päättäneen 2011 asti, että saamme syödä sitä mitä pyydämme. Armon saivat silakka, jokinahkiainen, taimen, nieriä sekä muikunmäti.
Kamalaa asiassa on se, että silakka, tuo herkkujen herkku, saa kärsiä asiasta eniten. Silakkaahan pyydetään merialueilla runsaat 70 000 tonnia vuodessa. Suomalaiset syövät silakkaa vuodessa hieman vajaan kilon per suu. Joten tuo vähäkin syönti on vaarassa tuollaisen keskustelun perusteella.
Hupaisaa muuten, että muikkua pyydetään kolmaskymmenesosa siitä mitä silakkaa, mutta saaliin markkina-arvo on lähes sama kuin silakalla, varsinkin jos vapaa-ajankalastus lasketaan mukaan.
Silakkaa siis saa, pitää ja kannattaa syödä, sillä se on terveellistä ja hyvää. Harva kai sitäkään kilokaupalla viikossa syö!
–
Gastronomia tuntuu olevan vaikea termi hahmotettavaksi. Useimmat valtamedioistammekin ovat väittäneet, että Oulussa on viikonloppuna vietetty laajaa gastronomista juhlaa, valkosipuliyötä (kestäen kolme päivää…).
Kävin netissä ihmettelemässä ohjelmaa ja totesin sen kovin vähän olevan tekemisissä gastronomian kanssa. Ruokaviihteen enemmänkin. Termit eivät sentään vielä liene synonyymeja, edes Oulussa? Toivottavasti.
–
PS. Nokialla ollaan myös hyvillään kun nahkiainen on ok?
heinäkuu 24th, 2006 at 8:41
Kiitos Visa kun otit jutuksi Oulun Valkosipulitapahtuman. Olet käyttänyt itsestäsi mediassa nimeä “Gastronomian valistunut amatööri”, joten ymmärrän paheksuntasi, että Oulun valkosipuliyö olisi gastronominen juhla. Jos gastronomia kuitenkin käsitetään ruuanlaittotaitona niin sitähän tuo Oulunkin yö tuo julki. Tunnelma Oulun yössä on kyllä aina ollut tiivis ja siitä on kirjoittanut mm. Markku Rautonen kirjassaan “Valkosipulin maailma” (siv. 161, v.1993).Perustin Ouluun v. 1986 valkosipuliyhdistyksen nimellä Allium Sativum Ouluensis eli ASO. Vaikka nimi on nykyisin hiukan rahvaanomaisempi eli Oulun Valakolöökiseura niin mukava havaita, että vanhat perinteet ja juhlat ovat yhä voimissaan.
heinäkuu 24th, 2006 at 10:05
Terve Pena,
Olen pannut merkille, että olet siellä häärinyt. Ja hyvä se on, että häärätään. Puutuinkin vaan termien käyttöön mediassa! Tsemppiä vaan valkosipulifaneille!
Visa
heinäkuu 25th, 2006 at 22:51
Kyllä on tutuilla äijillä samanlaisia askelmerkkejä. Turkuun perustettiin Allium Sativum Aboensis 1989, olin sen ensimmäinen pj, nyt vain kunniasellainen. Seura jatkaa ruokailuja yhä. Täällä ollaan enemmän intoiltu valkosipulin viljelystä ja talkoiltu varoja tekemällä salaatinkastiketta myyntiin silakkamarkkinoille. Jokirannassa oli yhtenä vuonna valkosipulifestarikin, mutta turkulaiset kynnenpurijat eivät oikein ole innostuneet karnevaalien järjestämiseen. Keravan veljesseurahan on tässä asiassa varsinainen mahtitekijä. Nyt, kun katson hommaa kauempaa, ajattelen, että valkosipuli sopiikin paremmin bilettämisen aiheeksi kuin ruokapuheiden perustaksi. Sopivasti ripsauttaen kynsilaukka on vallan eroottinen mauste, ylen määrin röpellettynä mennään pornon puolelle…
heinäkuu 26th, 2006 at 22:14
Markku on viisas mies!
Visa
heinäkuu 27th, 2006 at 12:26
Kiitos Visa arviostasi. Se kertoo antajastaan paljon.
Markku
elokuu 1st, 2006 at 20:07
Terve Visa
Lomaseikkailujen takia tulin lukeneeksi jutun vasta nyt. Valkosipuliyön ja gastronimian kanssa on kai suunnilleen sama juttu, kun kananuggettien kauppiaat, markkinoitten kärymuikkujen myyjät ja Kotipizza – vain muutaman esimerkin sanoakseni – puhuvat “herkuttelusta”. Siinä verbi, joka on kärsinyt pahan onflaation.
—
Silakoista olen puhunut usein ja kummastelen, että silakkaongelmat jatkuvasti uutisoidaan laatuvälineissäkin ilman parempaa tietoa. Ongelma 1. on siinä, että meillä kalastajien sallitaan ryöstää silakkaa kettujen ja minkkien ruoaksi (n. 90 % saaliista), mikä on säädytöntä, moraalitonta ja rikollista moneltakin kantilta katsoen. Ongelma 2. on siinä, että minkeille menee paras osa saaliista eli pienet, alle 17-senttiset silakat, jotka ovat a. parhaita maultaan b. dioksiineiltaan reilusti alle suositusrajojen. Torilta tai kauppahallista tätä pikkusilakkaa joskus harvoin saa, mutta varmaan yli 90 % ihmisravinnoksi käytetystä silakasta on isoa nollakoon kalaa, joka on ehtinyt varastoida itsensä täpötäyteen myrkkyjä ja on lihaltaan lötkyä ja mautonta. Miksikö? Siksi, että teollisuuden on helpompi tehdä koneillaan filettä isosta kalasta ja iso on myös savustajalle helpompi. Ja miksi muuta tekisivät, kun tyhmä kuluttaja ostaa huonoakin? Summa summarum: jos meillä em. syistä täysin perustellusti kiellettäisiin myymästä ihmisravinnoksi yli 17-senttistä silakkaa, koko silakkaongelma olisi pois pyyhkäisty. Ihmettelen myös aina ja kaikesta ruikuttavia kalastajia. Miksei kukaan kokeile pienen koon verkko- ja rysäsilakan myymistä Premium-brändillä ja julkisuutta hyödyntäen. Voisi elanto irrota ilman valitusta.
Markku Haapio
elokuu 2nd, 2006 at 8:05
Moro Markku,
Silakkanäkemyksesi on hyvä ja perusteellinen.
Ruoka on suomalaisille tärkeä ja samalla yhdentekevä asia. Syödään mitä tahansa roskaa, mutta autas jos jossain, vaikkapa nyt silakassa on jotain epäilyttävää, viesti menee perille ja se vähäkin syöminen loppuu. Silakkaa syödään jo nyt järkyttävän vähän.
Hyvä ajatus tuo pikkusilakka. Kalastajat ovat yhdessä alan järjestöjen kanssa pienessä mitassa kampanjoineetkin pikkusilakan puolesta (lue: rysäsilakan), mm. Turun Länsikeskuksessa jaettiin ilmaiseksi pikkusilakkaa juhannuksen alla. Menivät kuin kuumille kiville, tosin pääosin niille ihmisille, jotka jo nytkin syövät silakkaa.
Pikkusilakkaa ei myöskään onnistuta markkinoimaan jos samalla ei saada viestiä läpi sen helposta käsittelystä. On siinä meille ruoasta kirjoittaville puuhaa!