Loman loppuessa
Viimeistä päivää viedään tämän vuoden kesälomalla. Sää suosii tänäänkin, niin kuin lähes joka päivä. Siksi taas istun ulkona varjossa ja liikuskelen median kiehtovassa maailmassa.
Kannuvalimon uhattiin lomailevan myös, mutta niin vaan kävi, että ainakin joka toinen päivä sinne joku tarina ilmestyi. Ja moni on käynyt lukemassa, ei nyt ihan kevään huippujen tahtiin, mutta paljon kuitenkin. Siitä olemme iloisia.
Turun Sanomien päätoimittaja Raimo Vahtera kirjoitti tänään lehtensä kolumnissa lehtikirjoittelun eri lajeista ja pääkirjoitusten tyyleistä mm. näin:
”Kolumnien lisääntyminen on nähty osana journalismin henkilöitymistä. Blogien sakeneva viidakko lisää median henkilöitymistä. Arvelenkin, että nimien käyttö pääkirjoituksissakin lisääntyy. Samalla laskeudutaan kateederilta lukijoiden silmien tasalle.”
Näin se se on nähtävä. Lähemmäs ihmistä on päästävä ja se tapahtuu mm. blogien välityksellä. Helsingin lasitalossa, vaikkapa, on tämä huomattu.
Ja tykkäsihän Satakunnan Kansan päätoimittaja Jouko Jokinenkin jazzblogia kirjoittaa, sen hän mielestäni myöntää vähintään rivien välissä.
Hesarin pääkirjoittaja (HS 29.7.06) kaipaa vetovoimaista matkailuvalttia Helsinkiin ja ehdottaa Lontoon Tate Modernin huiman 2012 valmistuvan laajennuksen innoittamana arkkitehtonista vetovoimatekijää myös Helsinkiin. Esimerkkinä mainitaan vaikkapa Bilbaon Guggenheim-museon arkkitehtuuri, jota tullaan ihmettelemään ”kohtalaisen taidekokoelman” (?!) lisäksi.
Kirjoittajan (voisi olla nimi?) esimerkkiä Los Angelesin Disney-konserttitaloa seuraten voisi viestikapulan heittää Turun päättäjille: Rakennuttakaa nyt ihmeessä semmoinen kongressi- ja konserttitalo, jota paitsi kehtaisi näyttää, se vetäisi myös ihmettelijöitä kauempaakin! Turkuhalli-taso ei riitä muuta kuin puolueitten kunnallisjärjestöille. Ja siinähän se vaara onkin…
elokuu 29th, 2006 at 23:35
[...] Helsingin Sanomissa on kesän aikana pohdittu pääkaupungin Wau-arkkitehtuurin puutetta – Visa on ottanut kantaa keskusteluun Turun kannalta Kannuvalimossa 30.7. [...]