Donneria mietteliäänä
En tiedä mikä minut eilen ajoi, sateisena elokuun iltana, lukaisemaan Jörn Donnerin Kuolemankuvia (Otava 2006). Ehkäpä se oli tuo sama asia, joka ajoi kahden viime vuorokauden aikana sankoin joukoin ihmisiä Kannuvalimoon, järkytys vahvan kirjailijan, hienon ihmisen, Jarkko Laineen kuolemasta.
Tai voi olla, että minulla siihen vaikutti Suomen Kuvalehden sympaattinen Elina Karjalaista muisteleva kirjoitus. Mutta mitäs siitä, luettua tuli.
Kun aikanaan luin Donnerin ja John Vikströmin keskusteluihin nojaavan kirjan, josta hain ja löysin viisautta, en jostain syystä sellaista saanut Kuolemankuvista. Tokkopa silti niin oli tarkoitettukaan.
Kuolemankuvia on kuitenkin kirja, joka kannattaa lukea. Se tarjoaa varsinkin Donnerin tekstin ystäville aukenevia viisaita ajatuksia, häikäilemätöntä itsekeskeisyyttä ja samalla rentoa avoimuutta koko kuolemaa ja siihen liittyviä myyttejä kohtaan. Ja tietämättömyyttä asiasta, niin kuin kirjailija väittää, vaikka en väitettä ymmärräkään.
Onko kuitenkin niin, että ikääntyminen saa ajattelemaan uudella tavalla? Mutta silti ei uskalla tunnustaa, vaan kirjoittaa, jotta itse uskoisi sen mihin ei usko. Vaikeaa? Niin onkin, kun on kirjan lukenut.
PS. Timo Numminen on toteuttanut Kuolemankuviin toistaiseksi kirjasyksyn hienoimman kannen.
Jätä vastaus