Jaskan grillille
Nautin kotiruokalounasta muutama kuukausi sitten Heikki Tavelan luona. Tapaamisestamme tehtiin juttu Suomen Kuvalehti Gourmetiin, joka sai aikaan melkoista säpinää. Pääkonsuli nimittäin äityi sanomaan, että:
”Useimmat ruokatoimittajat eivät osaa tehdä ruokaa eivätkä maista mitään. Se makuaisti… Kirjoittaa he yleensä osaavat, ainakin teknisesti, mutta kriittisen kirjoittamisen taito puuttuu.
Useimmille ruokatoimittajille ja ravintolakriitikoille suositeltaisiin pikaista ammatinvaihdosta. Se olisi otollista sekä heidän itsensä että lukijoiden kannalta.”
Kovaa tekstiä? Eipä todellakaan, pelkää löpertelyä, kun sitä vertaa viime viikolla ilmestyneeseen Viisi Tähteä –lehteen, ravintola-alan ammattilaisille suunnattuun julkaisuun.
Lehdessä Suomen keittiömestareiden puheenjohtaja Jaakko Nuutila ampuu täyslaidallisen ruokakirjoittamisen ammattitaitoa kohtaan. Jaskan grilli-kolumnipalstan alussa tosin todetaan, että hän edustaa mielipiteineen vain itseään. Se onkin hyvä muita keittiömestareita ajatellen.
Juttu lähtee hyvin liikkeelle ja johtopäätökset ovat omastakin mielestäni samansuuntaisia.
Mutta sitten! Nuutila kirjoittaa mm. ”Pahimmillaan arvio (siis ravintola-arvostelu) perustuu yksittäisen kadunkulkijan kokemukseen ja mielipiteisiin.” Olen kuvitellut, että ravintolaelinkeino on ihmisiä varten, jotka syövät, maksavat ja saavat kai sanoa mielipiteensä. BBC:n kustantamassa Olive-lehdessä on hauska palsta, jossa ravintolakriitikko ja ’yksittäinen kadunkulkija’ testaavat erikseen toisistaan tietämättä ravintolan. Aikalailla yksiin menevät siellä mielipiteet.
Mitä pitemmälle tarina etenee, sen kummallisempia piirteitä se saa. ”Onko kyseessä siis mielipide, joka perustuu ainoastaan yhden ihmisen kapeaan kokemustaustaan vai yhdessä sovittujen asioiden vertaamista arvioitavaan kohteeseen. Jälkimmäinen on asiantuntijuutta.” Ruokaa arvioitaessa on siis olemassa objektiivinen totuus, jonka keittiömestari itse määrittelee! Eikö se kannattaisi saman tien painaa ruokalistaan kunkin ruoan viereen, ettei ruokailija erehdy olemaan vahingossa väärässä?
Vauhti vaan paranee! Pitää järjestää tutkinto ravintolakriitikoille, jossa asiantuntijat (lue: keittiömestarit) kouluttavat tulevia kriitikoita. Ja jo ammatissa oleville järjestettäisiin julkisia inkvisiitiotuomioistuimia, joissa keittiömestarit kärventelisivät kirjoittajaraukkoja.
Grande finale! ”Parhaimmillaan ravintolakriitikko on keittiömestari, jolla on laaja kokemus ravintola-asiakkaana olosta, syvempi gastronomian ja ruokalajiopin, viinien ja ravintolapalvelun tuntemus, ruokatuomaripassi, viinitutkinto, sekä kyky tuottaa ymmärrettävää tekstiä.” Mykistykseltäni jään miettimään kuka muu Suomessa on kykenevä tähän Ravintolakriitikon virkaan kuin kirjoittaja itse? Ei kai näin pienessä maassa monta tarvita?
PS. Kannattaisi lukea www.vapaa-aikavirasto.com , siellä on 28. elokuuta mennessä 28571 asiantuntijalausuntoa suomalaisista ravintoloista. Ja kaikki totta.
PPS. Keskustelin Jaskan Grillistä hyvän ystäväni kanssa, joka syö erittäin usein hyvissä ravintoloissa, paitsi Suomessa, myös ympäri maailmaa. Hän painotti, että ateria on aina asiakkaan maksama ainutkertainen kokemus, jonka on voitava olla arvioitavissa tässä ja nyt. Ei ruoan todellinen taso aukene, jos sitä jonain prosesseina aletaan arvioida.
elokuu 29th, 2006 at 8:08
Kiitos Visa mukavasta linkistä ravintola-arvosteluihin eri puolilla Suomea. Luin Turun ravintoloita koskevat arvostelut ja niinhän se on, että meidän makumme ja muutkin aistimme ovat niin henkilökohtaisia, ettei niistä kannata edes riidellä. Esimerkkinä voi mainita Ravintola Kiitoradan saamat kaksi arviota: toinen pitää sitä ala-arvoisena yhden tähden paikkana kun toinen antaa täydet 5 tähteä ja kehuu ravintolaa erittäin hienoksi. Tästä ravintolalle sitten tulee keskiarvoksi vain 3 tähteä. Huomasin, että Visa on täällä valimossa viitannut kyseiseen ravintolaoppaaseen jo maaliskuussa (27.3.2006)
“Valoa ilmaan tuo kohtuullisen uusi verkkopalvelu Vapaa-aikavirasto, joka toimii samalla periaatteella kuin Zagat, eli suuri yleisö arvostelee ja antaa pisteitä. Näin syntyy varsin kattava ja totuudenmukainenkin kokonaisuus.”
Olikohan se Vennamo oikeassa kun väitti, että kyllä kansa tietää ?