Kehitystä
Olen etuoikeutettu ihminen keskellä historian ikuiselta tuntuvaa virtaa. Olen saanut kokea Kehityksen.
Olen nähnyt Me Tammelat ja Peyton Placen mustavalkotelevisiostamme Helsingin Pohjois-Haagan Krankantiellä. Muistan kirkkaasti ensimmäisen väritelevisio-kokemukseni keskikoulun luokkatoverini Ikosen Tapsan luona: Suomi – Neuvostoliitto -jääkiekko-ottelu, jossa punakone (palaan pian väreihin!) oli todella PUNAINEN. Jo 60-luvun kansakoululaisena koin Beatlesien Yesterdayn radiosta (yleisohjelma, vahvasti mono) luokkakaveri Virtamon Jounin kotona – tunnemuistissa tuohon mestariteokseen yhdistyy aina vahva kaakaon tuoksu Pakilan puutalon yläkerrassa.
Aloitin ammattimaisen (siis sain kai pienen palkkion) kirjoittajan urani koululaisena, Helsingin kaupungin liikennelaitoksen henkilökuntalehdessä, (kysykää vain, miksi), olikohan nimi Ajopeili, sitten säännöllisemmin Koululaisessa, työvälineenä Facit Privat -kirjoituskone, sanottaisiinko sitä nykyään manuaaliseksi? Se oli fyysistä työtä! IBM:n pallokoneesta muistan ensikokemalta pallon tärinän, siis äänen. Olen nähnyt aivan oikean latojan työssä kirjapainossa. Ja itsekin taitellut saksimiani paperinpaloja taittajan valopöydällä.
Ensimmäinen kunnon kamerani oli (ja on edelleen) Canon FTb. Hankin varmaan yhden Suomen ensimmäisistä halvoista taskulaskimista, näytössään kerrallaan kolme numeroa. Vuonna 1984 ostin sähkökirjoituskoneen, jossa oli muisti ja melkein koko (yhden) rivin näyttö. Aloittaessani intendentin työn vuonna 1988 Lahden kaupunginorkesterissa, toimistossa ei ollut edes faksia. Kun kaupunki ei voinut tarjota käyttööni uutta keksintöä, kannettavaa tietokonetta, ostin itse IBM:n – hinta yli 30.000 markkaa kotirauhan ikuisesta menetyksestä. Käsipuhelimen tarvitsin ehdottomasti Helsingin-reissuille, mutta kun niitä oli vain kaupunginjohtajilla, sain ostaa Nokiani itse, hinta yli 8.000 vanhaa rahaa. Sitä paitsi, kaupunki ei maksanut edes puhelujani, ei edes viimeisenä vuotenani 1993.
Lapseni eivät ole saaneet tätä kokea, koska he ovat syntyneet suoraan tietokoneaikaan. Eivät liioin vanhempani, jotka ehtivät eläkkeelle opettajantöistään ennen uusinta teknistä vallankumousta. Mutta minä olen saanut kokea, ahmia, elää nämä Kehityksen jo menneet vuosikymmenet. Minusta tuntuu, että vasta internet ja sähköposti ovat kääntäneet edistyksen taantumukseksi, kun haitta on suurempi kuin hyöty.
Koskaan en kuitenkaan ole ymmärtänyt koneiden sisintä. Kun kone hajoaa, se hajoaa. Olen niin vanhanaikainen, että minun mielestäni rikkoutunut esine korjataan sen sijaan, että ostettaisiin heti uusi. Mutta kun tietokone laukeaa perjantaina, sitä ei voi viedä korjaamolle kuin vasta maanantaina. Eikä minulle tullut mieleenkään, että uuden kannettavan Maccimme voisi yhdistää pöytäkoneemme USB-johdolla suoraan nettiin ilman sen kummempia latauksia.
Tässä sitä ollaan. Omien lasten tukipalvelun armoilla kaikessa uudessa tekniikassa. Tunnen itseni vanhaksi. Ansaitusti.
lokakuu 31st, 2006 at 13:37
Vanhahan sinä oletkin. Tosi on.
Ja suureellinen:
Olen kyllä kuullut puhuttavan kahden kerroksen väestä, mutta sinäpä pomppasit suoraan kuudennen kerroksen väkeen, tai ainakin orkkaan.
Onneksi olkoon!
Etteköhän muuta takaisin stadiin. Stadin friidusi varmaan haluaisi palata kotikaupunkiin…
marraskuu 1st, 2006 at 15:09
Silloin, TP, noin Sinun syntymäsi aikoihin heräsimme aamuyöllä tuijottamaan taivaalle merkillistä tähteä, jota sanottiin sputnikiksi. Nyt niitä “sputnikkeja” näkee, jos on kirkasta, joka yö ja vaikka kuinka monia. Ovat vaan kehittyneempiä kuulema kuin tuo ensimmäinen näkemäni. Kännykkäpuhelukin kai hyppää sputnikin kautta vaikka amerikkaan, mutta ensin meidän on pitänyt ostaa kalliilla rahalla niitä alkukännyköitä, jotta iso N ja kumppanit ovat saaneet kehitysrahaa. Ja nyt sitten, kyllä minäkin maksan paitsi omista puheluistani myös valmiimpaan pöytään kehittyneitten lasteni kännyköistä ja puheluista. Enkä nyt menis sanomaan, että sähköposti ja internet sentään taapäin menoa olisi. Eihän tätäkään hauskaa foorumia olisi ilman niitä. Mutta mitä se on, että Lahden ja Tokholmin ja Turun intendentistä tulee vanhoilla vehkeillä kuudennessa kerroksessa soittavan pumpun konttoripäällikkö? Onneksi olkoon!
marraskuu 2nd, 2006 at 9:24
Kyllä netti ja sähköposti ainakin meikäläisen mielestä edustavat suurempaa edistystä kuin kännykät. Kännykkähän kahlitsee ihmistä, koska sen idea perustuu jatkuvaan tavoitettavissaoloon. Netti ja sähköposti päinvastoin antavat ihmiselle mahdollisuuden ajankäytön organisointiin oman mielen mukaan. Ei tämä maailma siihen pysähdy, jos joku on tavoittamattomissa pari tuntia. Ei pysähtynyt ennen eikä pysähdy nytkään, sanoo yksi saman kehityksen läpikäynyt viisikymppinen
marraskuu 10th, 2006 at 19:40
Kiitos, Yy ja Kari! Niin, en ajatellutkaan, että Kuudes kerroskin on juttuni tavoin nostalgiatrippi! “Muistatko, mitä meillä oli ennen suolikieliä?”.
Olen koko vuorotteluvapaani kymmenen kuukauden aikana pitänyt kännykkää äänekkäällä noin tunnin, kun kesällä saaressa odottelin tietoa siitä, millä bussilla paketti tulee. Kello ei ole ollut ranteessa lainkaan. Eivätkä sähköpostitkaan ole tarkoitettu ainakaan heti vastattaviksi, eiväthän? Mutta terveellistähän, siis kropalle, tämä tietokoneen äärellä istuminen ei ole. Pitäisi ainakin seistä, niin kuin ennen tein.
Kun saisi vielä muut matkustajat Helsingin-bussissa ja -junassa hoksaamaan, että sen kännykän voi pitää näkyvissä, ja sitten kun näyttö vilkkuu, voi siihen – halutessaan – vastata.