3.11.2006

Pyhäinmiestenpäivä

Kaikkien näiden vuosien jälkeen opin vasta tiistaina, että se päivä 31.10. eli Halloween tarkoittaa samaa kuin Allhelgonaafton: All Hallows’ Eve, Pyhäinpäivän aatto. Seuraavan päivän minä muistan edelleen Pyhäinmiestenpäivänä, joka pikkupojan päässä kuulosti suurelta ja mystiseltä. Kolmekymmentäseitsemän vuotta sitten, marraskuun ensimmäisenä, bussimatkalla Turkuun oli alkanut kova lumipyry. Pyhäinpäivän konsertissa lauloin ensimmäisen kerran Turun tuomiokirkossa, Helsingin tuomiokirkon Cantores Minores -poikakuoron tuoreena jäsenenä. Mustan kaavun ja valkoisen kauluksen pukeminen oli rituaali, tunsi itsensä vähän niin kuin ritariksi, joka sonnustautuu haarniskaansa ennen taistelua. Isä oli lähtenyt varmuuden vuoksi mukaan matkaan, olihan Turussa pienen sopraanon ensimmäinen konsertti maailmankuulussa kuorossaan.

Ilman CM-kuoroa ja sen silloisen johtajan, professori Heinz Hofmannin ankaraa, mutta isällistä johdatusta äärettömälle löytöretkelle musiikin maailmankaikkeuteen, en nyt istuisi tässä ja kirjoittaisi blogia kotonani Turussa, kolmenkymmenen vuoden musiikillisen ammattiurani yhdessä taitekohdassa.

Ilman Hoffen oppeja en olisi tiistaina istunut Suomen parhaan sinfoniakuoron Chorus Cathedralis Aboensiksen harjoituksessa valmistautumassa lauantaiseen Pyhäinpäivän jumalanpalveluslauluun Turun tuomiokirkossa. Siellä kakkosbasson takarivissä naapurini, yliopistomies ja britti Keith Battarbee selvitti minulle Halloweenin historiaa, sen illan, jonka jälkeen joskus muinoin vielä alkoi uusi vuosi. Mutta ei enää, ei Uutta Vuotta heiteltäisi milloin millekin päivämäärälle viikonlopun perässä.

Siksi minä kai sitten olen vähän tämmöinen. Syntynyt Sinä Oikeana Halloweeninä. Suuri kurpitsa.

2 kommenttia “Pyhäinmiestenpäivä”

  1. Yy:

    Hyvää uutta vuotta Sinulle TP (ja paljon lissää niitä) ja hyvää Pyhäinpäivän musikaalista jumalanpalvelusta!
    Ja onnittelut myös pitkästä kuorourasta. Onko sopraanosi kulkenut koko ympyrän ja muuttunut kakkosbassoksi?

    Minulle on epäselvää, että miksi tänne Suomeenkin on tullut tuo Halloween sellaisena karnevaalina kuin on. Selittikö naapurisi myös kurpitsan tarinan? Krääsäkauppa Tiimari – mitähän sillä kaupalla on ajan kanssa tekemistä – ja muutkin myyvät vaikka mitä vappukamaa ihan väärään vuodenaikaan ja uskottelevat suomalaislapsille, että kaikkien pitää mennä kaverin kekkereille hassusti naamioituneena. Mitä pyhää siinä on?

  2. Lyrisch Tragish Tenor:

    Nykyäänhän tuo on Pyhäinpäivä.
    Tuo Halloween kurpitsailu luurankoineen on kerta kaikkiaan raivostuttavaa. Meidän ei tarvitse ottaa kaikkia huonoja esimerkkejä muista maista.

    Vietetään me pyhäinpäivää perinteisesti haudoilla käyden, edellä menneitä muistellen kynttilöitä sytytellen.
    Se on hieno perinne! Onko tämä nyt sitten pelkästään suomalainen perinne, vai onko vastaavaa myös muualla. Ehkä T-P vaihdat istumapaikkaa harjoituksissa ja löydät tähänkin vastauksen.
    Sitäpaitsi, ei harjoituksissa saa tuollaisia puhella (pl. tenorit). Siellä lauletaan.

Jätä vastaus