Hyökätään Eurooppaan!
Minusta on alkanut tuntua, että Suomen tulisi arvioida Eurooppa-strategiaansa uudelleen. Suomi on nyt ollut 12 vuotta unionin jäsen, emmekä ole linjaamme arvioineet koko aikana. EU on kuitenkin muuttunut kovasti ja muuttuu vielä enemmän.
Kun vuonna 1995 liityimme jäseneksi, EU eli tiivistyvän integraation vaihetta. Ensimmäiset pari vuotta kuluivat siihen, kun ns. Amsterdamin neuvotteluissa sopeuduimme uuteen ympäristöön ja haimme linjaamme EU:n uudistuksiin. Meistä tuli vahvan unionin kannattaja.
Sitten EU –maat päättivät tiivistää integraatiotaan perustamalla yhteisvaluutan. Siirryimme siihen ainoaan todelliseen EU:n ytimeen. Mutta kun unioni nyt on laajentunut ja kun sen poliittinen yhtenäisyys ontuu monissa asioissa, olemme yhä vanhoilla linjoilla. Mikä toimi hyvin ennen, ei välttämättä toimi nyt ja tulevaisuudessa.
Tämä tuli mieleeni, kun valmistelin alustustani elintarvikealan Laatuketju-seminaariin. Minua oli pyydetty puhumaan aiheesta Maailma lautasellamme. Havahduin, miten hyvin olemme sopeutuneet muualta tulleisiin ruokakulttuureihin. Täällä on vaikka minkälaista ravintolaa ja raaka-ainetta kaupoissa myytävänä. Mutta entäs se suomalainen ruoka?
Nyt virallisena oppina on toistaa, että tuotamme puhtaita ja luonnollisia Pohjoisen raaka-aineista tuotettua ruokaa. EU-puheenjohtajuutta varten on olemassa oikein ohjeistus asiasta. Mutta emme edes itse syö ja valmista oppien mukaista ruokaa. Miettikääpä omia ruokatottumuksiamme.
Emme ole satsanneet ruoan kiihottavimpaan ulottuvuuteen. Makuun. Nyt äkkiä uusi asenne. Pannaan parhaat kokit (ja kokkipojatkin) kilvoittelemaan, miten hyvistä aineista saa myös maittavaa ruokaa! Tehdään kansallinen projekti maistuvasta ruoasta, joka on tehty puhtaasta ja eksoottisesta raaka-aineesta, tässä järjestyksessä, ja hyökätään sen kanssa Eurooppaan!
Miksi aina pitää sopeutua? Miksei hyökätä välillä?
Alustukseni lyhennelmä: Ruokakulttuuri:Antola.pdf
marraskuu 21st, 2006 at 11:22
Samaa asiaa on pohdittu monissa porukoissa. Puhtaus ja luonnollisuus ovat tietysti hienoja arvoja, mutta ei niillä pelkästään pitkälle pötkitä. Totuushan lienee kuitenkin se, että kaikissa maissa kansalaiset uskovat ruokansa täyttävät nuo kriteerit, tai eivät niistä edes suuresti huolta kanna.
Maku on tärkeämpää ja siitä päästäänkin koko ruokakulttuurin toiseen puoleen eli ruokailukulttuuriin. Parhaatkaan maut eivät pääse oikeuksiinsa suomalaisessa ruokailukulttuurissa, joka valitettavasti tuntuu vieläkin olevan enemmän vatsan täyttämistä kuin herkuttelua. Niin kotona kuin ravintoloissa. Kannuvalimon isäntien kaltaiset kulinaristit ovat kansan syvissä riveissä kuitenkin vähemmistö.
Jopa useamman ruokalajin aterian nauttiminen on suomalaisessa ruokakulttuurissa harvinaista. Katsokaapa vain vaikka tavallisen ketjuravintolan asiakkaita. Pelkkää pääruokaa siellä pistellään (ellei sitten sen hintaan sisälly kiinankaalista ja herne-maissi-paprikasta sekoiteltu salaattia sinappikastikkeella). Kiitos, oli oikein hyvää, saanko laskun?
Mitenkäs suomalaiset saataisiin rauhoittumaan ruokapöytään ja nauttimaan niin ammattilaisten kuin kotikokkien osaamisten tuloksista? Jos ei pitkiin lounaisiin enää olekaan paluuta, niin edes päivällispöydässä nautiskeluun ja siinä samassa ystävien kanssa seurusteluun luulisi jokaiselta löytyvän aikaa.
marraskuu 21st, 2006 at 13:13
Kiitos Kari,
osuit suomalaisen ravintolakulttuurin ytimeen, kun kuvasit tyypillistä ravintolan lounastarjoilua. Kiinankaali-paprika-hernesalaatti “alkuruokana” on hyvän ruuan irvikuva!
Voiko siitä enää maku ja mielikuvitus alemmas päästä.
Ruokakulttuurin opetus lähtee perheistä. Ei se riitä, että alaikäisille annetaan lasi punaviiniä sunnuntai-lounaalla. Kunpa edes viikonloppuisin voitaisiin perheissä panostaa ruokailuun ja ruan valmistamiseen. Sunnuntaisinhan eivät tunnestusti ruokaravintolatkaan ole edes auki! Ainakaan Turussa.
EA