27.11.2006

Joulun merkkejä

Joulu on aikalailla kaupallinen juhla. Ihmisten ryntäily kauppaan ja kaupoissa alkaa vuosi vuodelta aikaisemmin ja aikaisemmin. Myös erilaiset katalogit työntyvät postiluukusta sisään. Ja hyvähän se on kotona rauhassa selailla ja napsia ideoita. Paitsi mainontaa, se on myös kuluttajan palvelua.

joulumaga.jpgStockmannin katalogi on eräänlainen alan Rolls-Royce. Se kolahtikin kotiin jo viime viikolla, osoitteellisena kanta-asiakkaille. Sivuja yhteensä 100. Välkettä ja paljon punaista väriä.

Viime aikoina on herättänyt paljon keskustelua kaupan omien merkkien esiinmarssi. Nämä nk. private labelit ottavat koko ajan markkinaosuuksia perinteisiltä merkkituotteilta. Tässä yhteydessä esimerkkinä useimmiten mainitaan Pirkka, Keskon oma merkki. Se onkin hyvä esimerkki. Tuotteet ovat keskimäärin korkealuokkaisia ja hinta edullinen. Uusin ilmiö markkinoilla ovat ’premium private labelit’ (huh!). Ne ovat kaupan merkkejä, joihin yhdistyy korkea laatu ja myös korkeampi hinta, usein samanlainen kuin varsinaisilla merkkituotteilla.

Stockmann on tällaisten merkkien edelläkävijä. Jo jonkin aikaa ruokaosastolla on ollut Stockmann Gourmet –tuotteita ja niiden kappalemäärä kasvaa koko ajan.

Heidän joulukatalogistaan omat merkit nappaavat karkeasti laskien puolet. Ja se jää siihen ainoastaan siksi, että kaupan omat merkit eivät vielä ole vyöryneet hajuvesiin, viihde-elekrtoniikkaan, leluihin eikä kirjoihin tai musiikkitallenteisiin. Pukeutumista ja sisustusta ne hallitsevat täysin.

Tulee väistämättä sellainen olo, että tämä maksatetaan varsinaisilla merkkituotteilla, eli kuluttajien kukkaroilla. Ympärivuotinen kysyntä luodaan merkkien mainonnalla. Kermaa joulumarkkinoilla kuorittaessa myydään omia merkkejä.

Eikä siinä mitään, näinhän markkinat toimivat. Parhaimmista private labeleista syntyy brändejä, niin kuin Stockmannin merkeille on käymässä.

2 kommenttia “Joulun merkkejä”

  1. Yy:

    No niinpä, aikaisin alkaa Stockmanninkin joulu! Mutta ennen alkoi Helsingissä markkinajoulu vielä aikaisemmin kun vinottain Stockaa vastapäätä oli halpakauppa Tempo, jonka joulutähden syttymisestä joskus myöhäsyksyllä, mutta hyvissä ajoin ennen ensilumia tiedettiin joulumarkkinoiden ihan oikeasti pian alkavan. Pikkupojatkin tuolle tähdelle nauroivat. Nyt on kaupunki tempoja täynnä!
    Ne Stockmannin omat tuotemerkit ovat kai tosiaan tulleet jäädäkseen. Vieläkin on vaan ainakin minun suhtautumiseni niihin jotenkin varauksellinen. Ennen Stocka oli ehdottomasti vain laatutavaraa myyvä kauppahuone, mutta nyt on omia laatumerkkejä joiden alle kätketään mitä missäkin kiinassa halvalla tai muuten edullisesti teetettyjä tuotteita. Mutta niin kai nykyään on n.s. oikeatkin merkkituotteet mikä missäkin teetettyjä.

  2. Kari:

    No jaa, eivät nuo Stockan private labelit ainakaan naisten pukeutumisen puolella vakuuta. Ei vaikka hintaakin on tosiaan lähes oikean merkkituotteen verran. Tänään viimeksi käytiin vaimon kanssa vaihtamassa yhtä virheellistä tuotetta uuteen. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Samanlaisia kokemuksia on muillakin lähipiirissä – ja muistaakseni siellä Visan komppanian naisväenkin keskuudessa. Välillä herää epäilys, josko nämä Stockmannin pukeutumispuolen private labelit ovat samaa sarjaa kuin Stockmann-konserniin kuuluvan Seppälän pukineet.

Jätä vastaus