Kelpaako seura?
Nato päätti huippukokouksessaan kutsua uusiksi rauhankumppanimaiksi Serbian, Bosnia-Herzegovinan ja Montenegron. Aikaisemmin tähän asemaan on jo kutsuttu mm. Azerbaidzan, Uzbekistan, Albania, Georgia ja Valko-Venäjä kuin myös Armenia.
Niin ja Suomi, Ruotsi ja Itävalta. Äkkipäätä katsottuna olemme aika eksoottisessa seurassa. Sanoisin melkein, että väärässä seurassa. Amerikkalaiset koettivat Riiassa etsiä meille vähän parempaa seuraa sellaisista kumppaneista kuten Australia ja Japani, mutta eurooppalaiset veljemme estivät sen. Meille tosin tarjotaan mahdollisuutta osallistua nopean toiminnan yksiköihin, omalla kustannuksellamme.
Tilanne olisi aika outo missä muussa yhteisössä tahansa. Otetaan esimerkiksi vaikka Turun Palloseura. En haluaisi liittyä seuran jäseneksi, mutta haluaisin päästä pelaamaan. Minulle annettaisiinkin lupa omalla kustannuksellani ja ilman seura-alennuksia hankkimillani välineillä osallistua harjoituksiin. Pääsisin pelaamaan neloskenttään pyydettäessä.
Mutta en pääsisi osallistumaan taktiikkapalavereihin, joita Jortikka käy fläppitaululla ennen peliä. Silti minut voitaisiin kustua toteuttamaan hänen taktisia luomuksiaan. Jos sitten loukkaisin itseni pelissä, tuskinpa Tepsin vakuutus koskisi minua. Ja jos vaikka tekisin maalinkin, mahtaisiko Tepsi maksaa edes pinnarahoja vapaehtoiselle.
Mutta Suomen kansa haluaa näin pelata. Suomalaiset eivät halua liittyä Natoon. Nato-jäsenyyden kannatus on samalla tasolla kuin se oli 10 vuotta sitten Maanpuolustustiedotuksen uusimmassa kyselyssä. Myöntävästi kysymykseen vastaa 26 prosenttia ja kun vain 10 prosenttia ei osannut sanoa, jäävät ei-ihmiset selvään enemmistöön. Silti olemme halukkaita osallistumaan Nato-johtoisiin operaatioihin.
Hiukan vaikea on ymmärtää logiikkaa, mutta kansa on aina oikeassa.
marraskuu 30th, 2006 at 8:29
Itse asiassa sekä Nato-jäsenyyden kannatus että halukkuus osallistua Nato-johtoisiin operaatioihin on laskenut tuon tutkimuksen mukaan. Tosin ero aiempaan tutkimukseen on niin pieni (jäsenyyden kannatus on laskenut 2% ja jäsenyyden vastustus lisääntynyt 2%) että taitaa mennä virhemarginaaliin.
Naton suurin ongelmahan on se, että se koetaan – ja syystä – USA:n käsikassaraksi. Eskokin varmaan muistat, että Bush ehti jo taannoin rankata esimerkiksi Saksan samaan kastiin Kuuban kanssa, kun saksalaiset Nato-jäsenyydestään huolimatta eivät lähteneet mukaan Irakin sotaan.
Itse olen edelleen sitä mieltä, että EU:sta pitää rakentaa liittovaltio, jolla on myös oma puolustuspolitiikka ja siihen vaadittavat yhteiset puolustusvoimat. USA:n yksi tavoite koko rauhankumppanuuskuvioissa lienee tällaisen kehityksen estäminen.
marraskuu 30th, 2006 at 10:03
Kari, juuri näin. Tämän syksyn aikana EU:n ja Naton suhteet ovat kärjistyneet. Luulen, että Riian opetus meille on, että Suomen kannattaa panostaa EU:n puolustusulottuvuuden kehittämiseen. Se on meidän toimintakenttä. Jos EU ja Nato parantavat suhteistaan, ok. “jonkinlainen liittovaltio” kuten Churchill jo aikoinaan visioi, on EU pystyssä pysymisen ainoa vaihtoehto pitkällä aikavälillä.
EA
marraskuu 30th, 2006 at 11:57
Käsittääkseni aika monet suomalaiset olisivat varsin tyytyväisiä, jos ei pelattaisi lainkaan jääkiekkoa tai ainakaan osallistuttaisi hyökkäyssodissa harjoittelevan liigan toimintaan.
marraskuu 30th, 2006 at 21:55
Juu. Eskoksi harvinaisen ontuva toi TPS -vertaus. Itte olen käyttänyt koiravertausta. Jos suurella, vihaisella karhulla on koira vankassa liekassa ja kerran käy niin, että karhun ollessa sairas ja sen tähden nukkuessa lieka nirhaantuu poikki, ei koiran kannata jäädä kiehnäämään kopin nurkille. Parasta on juosta minkä jaloistaan pääsee. Jos tarjoutuu mahdollisuus liittyä susilaumaan, niin tietysti pitää liittyä. Koira kun on susien sukua, kumminkin. Vaikka laumaa välillä terrorisoikin Iso Paha Susi, joka näkee vihollisia kaikkialla ja haluaisi, että muut sudet osallistuisivat jokaiseen tyhmäänkin raatelemiseen.
joulukuu 1st, 2006 at 1:25
kyl tämä on ylivertanen vertaus. Lähetä se Tartsalle!
joulukuu 1st, 2006 at 15:02
Hyvä irea. Sen teinkin.
joulukuu 1st, 2006 at 21:28
Hetkinen, hetkinen, heikkilä! Koiravisiosi ei avautunut minulle, koiranomistajalle. Siis miksi karhulla olisi koira, oi Puutorin Aisopos?
Haluaisin ehdottomasti nähdä Eskon pelaavan TPS:n neloskentässä. Maksan henkilökohtaisesti jokaisesta maalista! Jortikka, tartu tilaisuuteen!
joulukuu 3rd, 2006 at 14:13
Karhulla (ursus russianus) ja varsinkin sen punaturkkisella muodolla (ursus sovjeticus) on ollut ikiaikainen tapa linnoittaa talvipesänsä tottelevaisten koirien (canis slavonius) avulla. Toisinaan koirilla on pitempi lieka, toisinaan lyhyempi. Väännänkö lisää rautalankaa…
joulukuu 3rd, 2006 at 16:03
Eipä unohdeta grizzlyjä! Nekin tykkäävät hankkia rakkikoiria avukseen. Ehkä harmaakarhujen hurtat luulevat olevansa susia, mutta oikeat sudet ovat yksinäisiä.
Hah, grizzly onkin latinaksi oivasti Ursus arctos horribilis.
joulukuu 3rd, 2006 at 22:24
Kattelin tossa suuresta eläinkirjasta tilastoa. Ursus arctos horribliksen ei tiedetä surmanneen meillä päin ketään. Ursus sovjeticus johtaa siis noin 100000 – 0.
joulukuu 4th, 2006 at 10:29
Ihastuin tuohon susivertaukseen ja poikkesin ystäväni kuukkelin luo kysymään susista:
“Hämärän laskeutuessa, juuri kun olin saanut askareeni toimitettua, ne tulivat. En nähnyt niitä pimeässä, mutta ne olivat lähellä. Susien kuoroulvonta halkaisi jääkylmän ilman: minä jähmetyin ihastuksesta. Kuuntelin ja yritin kuvitella niitä metsässä. Sulje silmäsi. Näetkö ne? Pää takakenossa, silmät kiinni, kuonot kohti taivasta, suu vähän auki, mustat huulet erillään. Niiden hengityshuurut näkyvät kylmässä ilmassa. Kuinka monta niitä on? Kuulostaa siltä kuin metsä olisi täynnä susia. Laumassa on varmaan kymmenen taikka viisitoista yksilöä Susilla on kyky ulvoa eri äänenkorkeudella. Joka sudella on mahdollisuus muuttaa ääntään ja erottua lauman muista ulvojista. Tämä antaa ihmisille, ja luultavasti myös toisille susilaumoille, sen vaikutelman, että paljon susia on liikkeellä. Erityisesti ne hämäävät ihmisiä. Melkein aina kuultuaan suden ulvontaa ihmiset ovat sitä mieltä, että suuri lauma on liikkeellä. Minä ihmettelen suden kyvykkyyttä, kunnioitan luontokappaleitten oveluutta. Luonnossa on aina etu, jos voi esiintyä suurempana ja monilukuisempana kuin onkaan, se pitää kilpailijat ja saalistajat loitolla. Että sen voi tehdä petollisilla äänillä, on minusta hämmästyttävää. Kuoro jatkoi muutaman hetken. Tuijotin pimeään metsään äänen suuntaan, sudet lopettivat äkisti ja mieleni jäi kunnioituksen valtaan”. (Jim Brandenburg: Veljemme susi).
Lainaan edelleen kuukkelin tarjoamaa tekstiä:
“Susi on hyvin sosiaalinen ja viisas eläin – jolle mieluinen ja luonnollinen elintapa on muodostaa lauma. Susi on todellakin laumaeläin. Laumassa susilla on tarkka arvojärjestys – vanhemmat sudet ovat arvoasteikossa ylimpänä. Laumaa voi johtaa joko johtajauros taikka – naaras.”
……..
“Sudet ulvovat. Ulvomisellaan sudet viestivät toisilleen monenlaisia asioita – ja etenkin muille laumoille se on varoitus: tämä on meidän aluettamme ja tänne ei ole tulemista! Sudet kommunikoivat monin tavoin, ulvonta on vain yksi viestitysmuoto.”
tunturisusi.com
Yksinäiset sudet on tietysti yksinäisiä, kenties jostain syystä lauman ulkopuolelle suljettuja.
joulukuu 4th, 2006 at 15:21
Ei kai se Amerikan-horribilis tapa suomalaisia, jos sitä ei Suomeen päästä. Olen ehkä liian nuori ymmärtämään miksi niin monet suomettumisen tuomitsijat ovat valmiita toistamaan samat virheet uudestaan.
En haluaisi uskoa, että yksien aggressiivisten, ihmisoikeuksia polkevien suurvaltojen ihannoinnissa ja toisten halveeraamisessa on kyse pelkästä ryssävihasta.
joulukuu 4th, 2006 at 22:45
Ei mitään vihaa, veli hyvä. Vain hiukan historiallista perspektiiviä. Vain noin 800 vuoden ajalta.
joulukuu 6th, 2006 at 14:09
Mahtaako veli Heikkilän historialliseen perspektiiviin mahtua se aika, jolloin ruotsalaiset käyttivät suomalaisia tykinruokana milloin missäkin päin maailmaa? Ja ettei vaan suurvalta-Ruotsin takia tuo itäinen naapurikin ollut aikoinaan enemmän huolissaan kuin varsinaisten suomalaisten. Ruotsillehan sekin sopi hyvin, että sillä oli yksi itäinen osa veli venäläistä vastassa.
Tykinruokaa se jenkkijohtoinen Natokin suomalaista kaipaa, Suomen puolustukseen sillä tuskin on halua – Suomi kun ei ole sen paremmin strategisesti merkittävä alue kuin vaikkapa halutuimpien raaka-aineiden lähde.
Välillä tuntuu, että suomalaiset ovat kuin itäisen suurvallan entiset alusmaat. Kun yhden isännän nöyristelystä on päästy eroon, niin samantien ollaan hakemassa uutta isäntää pokkuroitavaksi.
Jos näin on, niin olkoon se Euroopan Unionin muodostama liittovaltio, eikä aggressiivisuudessaan arvaamaton USA.
joulukuu 7th, 2006 at 22:20
Juu. Tuon viimeisen lauseen allekirjoitan, vaikka en ymmärrä pokkurointiajatustasi. Ajatus itseään ilman Natoa puolustavasta Euroopasta on kuitenkin vielä toistaiseksi kaunista unta. Euroopan puolustus on toistaiseksi järjestetty Naton kautta ja avulla.
Suurvalta-Ruotsin aikaan ei Suomea erikseen laskettu, samaa suurvaltaa oltiin kaikki. Toisesta vaihtoehdosta suomea puhuville heimoille saatiin hyvä näytös esimerkiksi vuosina 1710-1721, jolloin karhu sai vapaasti mellastaa maassa. Sen sotaväenotoissa ja siviiliväestön joukkomurhissa ei tarjottu edes kunniakkaan kuolemisen mahdollisuutta.
joulukuu 8th, 2006 at 17:04
Mitä muuta kuin pokkurointia edustavat toisaalta suomettuminen ja toisaalta entisten itäblokin maiden jenkkeihin tukeutuminen? Omasta itsenäisestä päätöksenteosta luovutaan molemmissa yhden suurvallan hyväksi. Ilman Natoa Suomi puolustautua viime sodissakin ja oikein hyvällä tuloksella moniin nykyisiin Nato-maihin kuten Viroon verrattuna. Ja mitä tulee kuolemaan, niin siinä ei ole koskaan mitään kunniakasta.
joulukuu 8th, 2006 at 19:53
Viime sodassahan kumppaninamme tosiaan ei ollut Natoa vaan sen kanssa alkusointuva eurooppalainen suurvalta.
En silti vieläkään oikein ymmärrä mihin nämä veli Heikkilän historialliset esimerkit liittyvät. Voisimme kai me rauhankin miehet lyödä tiskiin kuluneita esimerkkejä Yhdysvaltain syntejä liittolaistensa ja sivullisten kohtelussa.
Sitä paitsi, tuskin kukaan voi väittää, että Euroopan Nato-maat ovat sisäisesti tai ulkoisesti jotenkin turvallisempia kuin liittoutumattomat.
joulukuu 9th, 2006 at 2:30
Jatketaan vielä hetki lukion historian kertausta. Entisen Itä-Euroopan maat ja Viro eivät luopuneet omasta päätösvallastaan. Ne miehitettiin ja orjuutettiin. Suomi onnistui hirvein menetyksin ja itsensä belsebubin kanssa liittoutuen säilyttämään itsenäisyytensä. Ilman tämän vihatun Amerikan panosta niissä karkeloissa Euroopalla ei nyt olisi mahdollisuutta haaveksia omasta puolustuksesta.
Euroopan Nato-maat ovat vähintään yhtä turvallisia ja vapaita kuin liittoutumattomat. Uusille Nato-maille kuten Virolle jäsenyys on tasan ainoa turva. Sisäiset levottomuudet esim. Ranskassa eivät varmasti johdu Natosta.
joulukuu 9th, 2006 at 10:06
Historiaa voi toki aina kerrata, Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei se ole mitään eksaktia tiedettä. Monien sotahistorioitsijoiden mielestä USA:n mukaantulo Euroopan rintamalle toisessa maailmansodassa tapahtui vaiheessa, jossa sota oli ratkaistu. Heidän mukaansa jenkit eivät silloinkaan tulleet puolustamaan muita eurooppalaisia natseja vastaan, vaan ainoastaan turvaamaan taloudelliset ja poliittiset etunsa sodanjälkeisessä Euroopassa.
Mitä Itä-Euroopan ja Baltian maihin tulee, voi aina kysyä mikseivät ne taistelleet itsenäisyytensä puolesta kuten Suomi.
joulukuu 9th, 2006 at 13:04
Vastaus: eivät taistelleet, koska eivät olleet liittoutuneet, eikä ollut edes vahvaa omaa puolustusta. Sitähän setä tässä koettaa koko ajan opettaa.
joulukuu 12th, 2006 at 0:05
[...] Blogini Nato-asiasta poiki reippaanlaisesti mielipiteitä. Siinä ollaan jo lähellä itse asiaa. [...]
joulukuu 20th, 2006 at 13:53
Hei kaikille. Kenties voin Suomessa asuvana virolaisena tuoda maanmiesteni ja naisteni tuntoja Natosta tähän keskusteluun.
Tiedätte kenties, että Virossa Nato on kansan keskuudessa huomattavasti EU:takin suositumpi. Näemme Nato-jäsenyydessä sekä takeen turvallisuudellemme itäistä entistä miehittäjää vastaan, että mahdollisuuden liittoutua läntisten demokratioiden kanssa tiiviimmin. Joku kirjoitti aikaisemmin, että Viro “pokkuroisi” liittoutumalla USA:n kanssa. Otan tämän aikamoisena loukkauksena maatani ja kansaamme kohtaan. Kyllä me osaamme ihan järjen voimalla päättää kenen kanssa liittoudumme. Sitä paitsi emme näe Nato-jäsenyyttä liittoutumisena USA:n kanssa, vaan liittymisenä Euro-Atlanttiseen turvallisuusyhteisöön, johon 93% (vai oliko se 97%) EU-kansalaisista jo kuuluu. Jäsenyydestä ei meidän mielestämme ole mitään haittaa, pelkästään hyötyä. Meidän ei tarvitse kehittää jokaista puolustusvoimiemme aselajia vaan saamme apua puolustuksessa muilta.
Myös Suomen kansalaisena pidän itsestäänselvyytenä maan liittymistä Natoon. Se toisi pitkällä tähtäimellä tuntuvia säästöjä, kun koko puolustuksesta ei tarvitsisi huolehtia yksin. Suomi on jo tällä hetkellä suurempi nettomaksaja (kriisinhallinnan kautta) Natolle kuin yksikään Naton jäsenmaa. Kuitenkaan emme ole jäseniä, emmekä siten hyödy Natosta puolustuksellisesti. Tämä on järkeni vastaista.
Täällä jotkut puhuivat EU-puolustuksesta, mutta tosiasia on ettei sitä ole eikä tule koskaan olemaan, erillisenä Natosta. Lähes kaikki merkittävät EU-maat kuuluvat myös Natoon, miksi ne tuplaisivat puolustusmenonsa ja rakentaisivat päällekkäisen organisaation? Näin ei varmasti tule tapahtumaan. Nato on turvannut Euroopan rauhan jo yli puoli vuosisataa, menestyksekkäästi. Miksi muuttaa tätä?
Monet puhuvat myös USA:n tykinruoaksi menemisestä. Tosiasia on kuitenkin se, ettei USA:n hyökkäyssotiin tarvitse yhdenkään Nato-maan mennä mukaan. Naton perussopimuksen 5. artikla kertoo, että jokainen jäsenmaa auttaa HYÖKKÄYKSEN kohteeksi joutunutta jäsenmaata PARHAAKSI KATSOMALLAAN tavalla. Tämä tarkoittaa muuten myös sitä, että EU:n uusi perustuslaki olisi sitovampi. Siinä vaaditaan puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata KAIKIN MAHDOLLISIN voimin. Taitaisi tulla kalliiksi vai mitä Kari?
Ja Nato-jäsenyyskö tekee terroristien maalitauluksi? Hehheh, joo joo. Norja, Islanti ja Tanska ovat varmasti ihan eri luokan maalitauluja kuin Suomi? Right. Tanska ei ole, vaikka on jopa tukenut USA:n Irak-toimia, jotka eivät edes ole Nato-operaatio.
Keskustelua täällä Suomessa käydään usein toisia leimaten ja mutu-tuntumalla väitellen. Taitaa olla tämän maan ammattiyhdistysliikkeen aikaansaannos. Olisi hyvä jos poliitikot ja tutkijat kertoisivat kansalle mistä oikeasta olisi kyse.