Ale-aika
Tapaninpäivän jälkeisessä päivässä on hyvää se, että pääsee taas käsiksi kunnolla mediaan. Havahduinkin aamuyöllä painettuun sellaiseen tosivahvalla kolahduksella kun päivän lehdet putosivat luukusta kynnykselle. Eilen oli suomalaisten kotiin jaettavien päivälehtien ilmoitusmarkkinoinnin ilon päivä: alennusmyynnit alkoivat. Sinä päivänä ei ole niin tarkkaa toimituksellisen aineiston ja mainonnan välisessä suhteessa. Vielä kun toimituksellinen aineistokin tuppaa olemaan kolareita, tulipaloja ja muita tragedioita.
Kun päivän lehdet eivät pitkälle riittäneet, piti jatkaa muun painetun median pinon purkua. Sieltä vastaan tuli Akateemisen Kirjakaupan kirja-ale -katalogi. Olin sen säästänyt varta vasten.
Alennusmyynnit ottavat minua päähän, kirja-ale erityisesti. Joulun jälkeen muuhun ale-rumbaan on jo tottunut ja sen ymmärtää. Aamun mediassa todettiin, että joulumyynti oli pettymys monella saralla, mm. ulkoiluvaatteissa. Kirjat taas ovat buumissa, huippuja myydään enemmän kuin koskaan, tosin paljon jää vähälle myynnille ja floppejakin tulee.
Talouden realiteetit tuntien kirjakaupan ale-luettelon lukeminen on surullista. Kun kirja minulla ainakin on lukemisen jälkeen talteen laitettava hyödyke, tekee pahaa huomata ostaneensa nyt 5,90 maksavan kirjan tovi sitten hintaan 27,90. Ja vielä kun se lisäksi sattuu odottamaan lukuvuoroaan…
Nimenomaan kirjakaupassa on tuotu esille, että ’alennusmyynti on aina loppuunmyynti’. Mutta näinhän se ei ole. Tietyistä kirjoista otetaan lisäpainoksia pelkästään alennusmyyntejä varten nyt ja taas jonkun hetken kuluttua.
Akateemisen katalogia lukiessani harmittaa vaikkapa kaverini Markku Haapion puolesta, jonka täysin ajaton ja loistava ’Leikelautanen’ myydään loppuun naurettavalla 5,90 –hinnalla. Tai Kimmo Jylhän ’Raku’ hintaan 3,90. Ostakaa nyt pino kumpaakin kun halvalla saa, lahjoiksi ensi jouluun. Harmillista on, että tekijät ei tuosta enää saa kuin joitain senttejä.
Kirja-ale on kirjanystävän juhlaa, vai onko?
joulukuu 28th, 2006 at 19:36
Laitoin kuukkelin etsimään mainittua Leikelautasta ja löysihän se. Seitsemäntenä osumana oli itse Kannuvalimo, jossa kirjasta oli ollut maininta elokuussa.
Ennen valimon osumaa ilmestyneiden kirjakauppojen leikelautashinnat vaihtelivat 14,90:n ja 23,90:n välillä, mutta mistään sitä ei ollut saatavilla muualta kuin sieltä Akateemisen alennusmyynnistä !?!? Minkähänlaisia mahtavat tosiaan olla tekijöiden palkkiot ja niiden ehdot? Ja toisaalta, menisköhän kirja, mikä tahansa kirja, ylipäätään paremmin kaupaksi jos sen hinta ennen alennusmyyntiä olisi jotenkin järkeenkäyvällä tasolla?
joulukuu 29th, 2006 at 0:10
Hyvä Yy,
Kirjat noin keskimäärin ovat mielestäni Suomessa kohtuuhintaisia. Pärjäävät hyvin kansainvälisessäkin vertailussa, varsinkin kun otetaan huomioon pieni populaatiomme.
Jos tarkoitat tekijöillä kirjailijoita, palkkiot ovat parinkymmenen prosentin kiepeillä kustantajan saamasta myyntitulosta. Ei paljon lämmitä jos kirjaa myydään Suomen oloissa vaikkapa huikeat 5000 kpl jos hinta pääosin on 3,90e, eikä vaikkapa 23,90e. Ja tässä siis on kyseessä ulosmyntihinta!
nimim “itselläkin kokemusta”
joulukuu 29th, 2006 at 11:07
Hyvä, Visa,
en tarkoittanut, että mainitun Leikelautasen hinta yksittäisenä olisi ollut järjetön välillä 14,90 – 23,90, vaan sitä, että yleisesti ottaen ainakin minun ostoksiani niin kirjakaupassa kuin muuallakin aikalailla rajoittavat nimenomaan korkeaksi kokemani hinnat. Ulkomaisista kirjanhinnoista en tiiä mittään. Tervehdin ilolla kirjakauppojen pokkarihyllyjä, joista löytyy luettavaa lähes joka makuun aikalailla edullisemmin kuin joistain muista hyllyistä. Ja rakastan kirjastolaitosta, jonka palveluita varsinkin perheeni nuoriso nauttii suunnatomin nidenipuin.
Kirjan kuluttajahintahinta sisältää tällä hetkellä n 7,4 prosenttia arvonlisäveroa eikä veron määrää varmaan voida enää laskea. Eräiden palvelujen verotus ollaan vuodenvaihteessa laskemassa, tosin vain kolmen vuoden koeajaksi, samalle tasolle kirjan veron kanssa. Tällä toimella toivotaan palvelualojen työllisyyden paranevan nimenomaan veroalen ansiosta mahdollistuvan hinnanlaskun avulla. Kirjan vero on aikanaan vastaavasta syystä määrätty nyt vallitsevalle tasolle, mutta jos aleneva hinta auttaa palvelualojen myynnin volyymin kasvua niin luulisi sen auttavan myös kirjan myynnin volyymin kasvua ja sitä kautta vielä tekijöiden , siis kirjoittajien saamien palkkioiden määrän kasvua. Kirjojen myyntihintoja pitäisi laskea ja uskoa, että niin lähtisi myynnin volyymi kasvuun ja sitä kautta myös kirjoittajien ansaittu palkkio.
Käsittääkseni kustantajan saama myyntitulo esim Akateemisen kotimaisesta normaalihintaisesta niteestä on noin puolet vähittäishinnasta. Mitä kustantajalle jää kirjasta, jonka hinta alennusmyynnissä on laskettu n 16 prosenttiin alkuperäisestä kuten esimerkissäsi, en tiedä, mutta tekijälle ei todellakaan paljon jää.
joulukuu 29th, 2006 at 17:44
Jeps!
Samaa mieltä ollaan!
Onnea Uuteen Vuoteen ja erinomaisen antoisia lukuelämyksiä. Hinnalla millä hyvänsä!
Visa