Olen ilmoittanut Kuka-kukin-on -kirjaan jo vuodesta 1994 puoluekannakseni ”epäilevä”. Elämässäni olenkin äänestänyt neljän eri puolueen ehdokkaita. Huomaan, että kauan sitten nimenomaan henkilöllä oli merkitystä, kun taas vanhemmiten periaatteet ovat voittaneet. Ruotsissa asuessani en olisi voinut kuvitellakaan äänestäväni – kuntavaaleissa se olisi ollut mahdollista – sillä kaikki puolueet tuntuivat, juuri niin, ruotsalaisilta. Ruotsissa ei äänestetä puolesta vaan vastaan. Viime valtiopäivävaaleissa porvarit saivat kerätyksi tarpeeksi ääniä pakastekaappi Göran Perssonia vastaan. Meillä ei yhtä vahvaa persoonaa löydy vastustettavaksi.

Kannuvalimossa on käyty mukavaa keskustelua vaalikoneista ja vaalikampanjoista. Mainostoimistot on valjastettu vaalihaalintaan, mutta Vuoden huippuihin ei näitä yrityksiä, valitettavasti, kannata lähettää. Minut herätti ensimmäiseksi ”Suomalainen kansanpuolue” sfp jo lokakuussa. Ensireaktio: njaa, ajatusta on, mutta… Sfp voisi oikeasti olla vaihtoehto, jos se hetkeksikin unohtaisi olevansa ruotsalainen kansanpuolue. Puoluesihteeri Ulla Achren olisi saanut huipputyylikkäänä naisena mennä nuoren puoluejohtajan Stefan Wallinin mukaan paitakauppaan – ja opettaa hänet solmimaan kravattisolmun.

Vasemmiston ”Oikeasti vasemmalla”. Hyvä iskulause! Mutta armotta menneen aikakauden tunkkainen lehahdus, Suvi-Anne Siimeksen väistyttyä. Vihreiden kampanja? En ole huomannut. Krisset, ”Tiukkapipot”. Erinomainen idea, mutta toteutuksen kuminauha on jäänyt liian tiukalle. Kerskusta (kirjoitin ihan vahingossa, sopii hyvin) sotkee vahvan oman vihreänsä ja yrittää saada huomiota vaalilauseella: ”Vähän kuin itseäsi äänestäisit”. Minusta siinä pitäisi olla: Vähän niin kuin itseäsi… ”Vähän” vähättelee, miten niin vähän, mitä se loppu-enemmän sitten on? Olisiko ”Ihan” ollut parempi? Minäkö itse kuin (niin kuin) Matti Vanhanen? Siis ”Vähän” vanha? Mutta kuitenkin suosituin pääministeriehdokas.

Niin, kun vaihtoehtona on mikäs hänen nimensä nyt olikaan, valtiovarainministeri, ai niin, Heinäluoma. Sama laatikkoleikki kuin keskustalla (puolueiden nimet kirjoitetaan siis säännön mukaan pienellä alkukirjaimella), mutta kuulemma ”me, siis Me, keksimme sen ensin”. Demarit (minkä halvatun takia yhä ja aina vain sosialidemokraatit, ei vain nimenä, vaan myös adjektiivina?) ovat juuri noita ruotsalaisia. Naapurin sosseilla on sama ”S” rinnassa kuin Teräsmiehellä. Haavoittumaton, rikkumaton, koskematon. Sellaisen viestin minulle antaa tämä ”Me”. ”Minä” en ole yhtään mitään. ”Sinä” sininen kuuntelet, kun ”Me” punaiset puhumme.

Ja kokoomushan kuuntelee. Niinistön pressanvaalin huippukampanja ei ole onnistunut toista kertaa. Vähän (niin) kuin pomo leveän pöytänsä takana, sormenpäät toisiaan vasten: Puhu mitä puhut. Korvat tuovat mieleen Karin piirroksen jostain 70-luvun Hesarista. Patalakki-kokoomuksen silloinen vaali-iskulause sai huutia: ”Kyllä minä tiesin, että kaikilla puolueilla on turpa, mutta kokoomus on turvallisin!”.

Maaliskuun 25 päivä tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Rooman sopimus allekirjoitettiin. Tuolla sopimuksella perustettiin Euroopan Talousyhteisö, EEC, joka puolestaan on nykyisen EU:n ”äiti”. EU:n tämänhetkinen puheenjohtajamaa Saksa valmistelee 27:n maan yhteistä julistusta vuosipäivän kunniaksi.

Monissa EU:n jäsenmaissa pohditaan kiivaasti myös perustuslaillisen sopimuksen tulevaisuutta: mitä sopimukselle, jonka 18 jäsenmaata on hyväksynyt ja kaksi torjunut seitsemän vielä miettiessä, oikeastaan olisi tehtävissä.

Suomessa valmistaudutaan parlamenttivaaleihin, poliittisen järjestelmän nelivuosittaiseen huippuhetkeen. Voisi olettaa, että juuri päättynyt puolivuotiskausi, jolloin Suomi oli EU:n ohjaimissa, perustamissopimuksen merkkivuosi ja kiihtyvä keskustelu EU:n tulevaisuudesta, nostaisivat EU-asiat kovinkin näkyvästi esille vaalipampanjoissa.

Mutta ei. Eurooppa-politiikka on vain perussuomalaisten ja nykyisten ja entisten kommunistien asialistalla. Todellisesta vaikutusvallasta kilpailevat puolueet, siis hallituspuolueet ja suurin oppositiopuolue, eivät näe Eurooppaa niin suurena asiana, että se saisi näkyvän sijan vaaleihin valmistauduttaessa. Ja kuitenkin EU-jäsenyys luo keskeisen kehyksen myös kansalliselle politiikalle.

Tuntuu kyllä aika merkilliseltä, että talouspolitiikan asioita käsitellään ikään kuin seikka, että Suomi on euroalueen jäsen, ei mitenkään asiaan vaikuttaisi. Luulisi myös, että EU:n tulevaisuuden pohtiminen osana kansallista strategiaa vaatisi jonkinlaista huomiota. Kyllä siinä keskusteltavaa olisi.

Mahtaako selitys olla, että kaikki ovat kovin yksimielisiä Eurooppa-politiikasta? Tai onko Eurooppa-asioilla niin vähäinen merkitys, ettei sitä kannata nostaa esille? Vai ovatko asiat liian vaikeita ehdokkaille?

Yksinkertainen selitys taitaa sittenkin olla, että menestystä tosissaan hakeva poliitikko tietää, että Euroopalla ei saa ääniä. Lieneekö kukaan koskaan päässyt eduskuntaan Eurooppa –tiketillä. Kannattaa siis vaieta siitä mistä ei kannata puhua!

Parisenkymmentä vuotta sitten oli kova juttu kun Suomeen alkoi tulla ulkomaisia oluita. Ensimmäisten joukossa ei tullut mitään herkkuja, vaan eurooppalaiset bulkkioluet Becks ja Heineken, muiden muassa.

Siitä alkoi innostus ja rynnistys, joka on jatkunut aivan viime aikoihin. Ravintoloista on saanut satoja erilaisia oluita ja näin on ollut myös kaupoissa. Ja on edelleenkin.

Mutta jotenkin tuntuu, ettei koko homma kiinnosta ketään. Leihdet eivät kirjoita oluesta muuta kuin kahdesta-kolmesta asiasta, hinnasta, panimoiden markkinaosuuksista ja ehkä ympäristöä roskaavista ’mäyräkoirien’ kääreistä.

Sanotaan, että hintakilpailu on ohi. Missä se näkyy? Jos se, että 24 tölkin laatikollisen markkinajohtaja Karhua saa hintaan 19,90 käytännössä koko ajan, Koffia tai Karjalaa sama annos hintaan 17,90, ei ole hintakilpailua, mitä se on. Moni tiukkakin oluenystävä on sanonut menneensä ’vipuun’ ja vaihtanut suosikkioluekseen tarjousoluen. Ja intohimoinen toki saakin olla, jos on valmis maksamaan yli kaksin- jopa kolminkertaista litrahintaa suosikistaan.

Täytyy ihmetellä panimoita. Onko nyt aikaansaatu tilanne niiden mission mukainen? Mitä tekee Hartwall? Se sanoo olevansa hintataiston ulkopuolella, eli on vapaassa markkinaosuuspudotuksessa. Mutta tekeekö se sitten jotain parempien oluittensa (niitäkin on) markkinaosuuden eteen? Ei mitään! Missä on kovalla sauhulla markkinoille uudelleen kolmisen vuotta sitten tuupattu Aura? Siellä ne on kaikki, unholassa. Harmillista.

Jonkinlainen valon pilkahdus oli kun lehdessä luki viikko sitten että Sinebrychoff on ottanut tsekki Budweiserin, Budvarin jakeluunsa. Jos hyvää olutta nimittäin…

Motkotin joku aika sitten heikoista vaalisivustoista ja käytin esimerkkinä valtiovarainministeri Heinäluomaa. Nyt kyseiset sivut ovat aivan muuta! Raikkaat ja ryhdikkäät. Hyvä Heinäluoma!

Uusi pohjanoteeraus löytyy kristillisdemokraateilta. Jos olisi lähtökohtaisesti hyvää asiaa kerrottavana, miksi se pitää sotkea idioottimaisen tiukkapipotestin alle!? Käykää ihmettelemässä.

Pakkaset tulivat, lunta tömähti kertalaakista parikymmentä senttiä. Oman auton etsiminen kadunvarresta ei ole ihan yksinkertaista. Puhumattakaan ikkunoiden raapimisesta. Onneksi bussissa on sentään lämmintä.

Vietin hamassa lapsuudessani kosolti aikaa bussitalleilla Helsingin Pakilassa. Mieleeni on jäänyt erittäin vahvasti kuva eräältä parikymmenasteiselta pakkasillalta: Suomen Tursutiauton monet kymmenet bussit talliensa viereisellä suurella ulkopysäköintikentällä, kaikilla moottori päällä. Pimeälle taivaalle nousee paksu, sininen pakokaasupilvi. Taisivat olla moottorit päällä koko yön, jotta bussit saataisiin aamulla taas liikenteeseen. Metelikin oli melkoinen.

Ajat ovat muuttuneet, niiden mukana bussit ja moottorit. Tyhjäkäyntikeltokin on jo lakisääteinen. Jokainen yli minuutin autonsa moottoria tyhjäkäynnillä pitävä rikkoo lakia, niin yksityis- kuin ammattikuljettaja. Mutta kun on pakkanen ja bussi kylmenee? Onhan matkustajilla takit mukana. Mutta asiakkaat valittavat! Valittavatko todella? Tunnustaako kukaan?

Mitä sieltä peräpäästä ilmoille tulvehtii?

”Kun polttoaineen kemiallinen energia muutetaan auton moottorissa mekaaniseksi energiaksi, syntyy päästöjä.

Polttoaineen palamistuotteena syntyy hiilidioksidia ja vesihöyryä, jotka yhdessä ilman typpikaasun kanssa muodostavat noin 99 % auton pakokaasuista. Pakokaasut sisältävät kemiallisten reaktioiden seurauksena myös haitallisia yhdisteitä kuten häkää eli hiilimonoksidia (CO), palamattomia hiilivetyjä (HC) ja typenoksideja (NOx). Dieselmoottoreiden pakokaasut sisältävät lisäksi hiukkasia.”

Palautuivat nuo lapsuusajat mieleen, kun iltana muutamana taas menin bussilla Helsinkiin. Kun ei enää päässyt suorilla Expresseillä, niin mentiin isoympyräreittiä. Pohjolan Liikenteen bussi sai huilata Salossa viisi minuuttia. Moottori päällä, ulkona plusasteita. Edellisellä kerralla Vainion Liikenteen kuski sammutti moottorin heti, vaikka uuteen lähtöön oli aikaa vain neljä minuuttia. Omilta matkoiltani Salon-ennätys on jonkin vuoden takaa, jälleen Pohjolan Liikenteellä. 18 minuuttia, moottori päällä.

Ehkä asiakas valittaa seuraavalla kerralla.

Kansanedustajaehdokkaat jo tärisevät innosta/pelosta vaalitaistelun alkumetreillä. Herkkähermoisimmat ovat panneet jo neljänneksen vaalibudjetistaan mediaan ja nyt kärvistelevät kauhusta: ’menikö hukkaan?’.

Kyllä meni, sillä tavallista äänestäjäkuntaa ei vielä hetkauta homma mihinkään suuntaan.

Olen viime viikkoina tavannut junassa, kuten tavallista, alueen kansanedustajia. Ja heiltä kysellyt ’kuinka vaalitaisteluun valmistautuminen?’. Kaikki ovat toppuutelleet avauksen suhteen. Ehkä parin viikon kuluttua… Mutta he tarkoittavat mainontaa. Kenttä jauhaa koko ajan istuvien hyväksi kun ensikertalaiset asettelevat vaalimainoksiaan.

Näissä vaaleissa muu kuin perinteinen media (lehdet, tv, ulkomainonta) tulee näyttelemään verrattomasti suurempaa roolia kuin aikaisemmin. Netti eri muodoissaan on kova sana. Ehdokkaiden omat sivut, blogit ja ennen kaikkea vaalikoneet ovat tärkeässä roolissa.

Ensimmäiset vaalikoneet ovat jo avautuneet. MTV-3:n vaalikone tarjoaakin mielenkiintoista katseltavaa. Siellä pitäisi selvitä mitä mieltä ehdokkaat ovat erilaisista asioista: Natosta, ydinvoimasta, terveyspalveluiden ostamisesta, hallituskumppaneista.

Hei äänestäjät! Kovin monet eivät ole mieltä mistään: Päivi Lipponen, Turun kellokas Seppo Lehtinen, RKP:n Stefan Wallin, esimerkiksi eivät ole juuri mistään mitään mieltä! Hurmaavaa, ihastuttavaa! Valitaan sitten heistä!

Otetaan nyt esille vaikkapa tämä Nato. Se kiinnostaa kansaa, sillä sen ulkopuolella pysytteleminen maksaa yhteiskunnalle sairaasti. Sitä kun sotilaat sanovat, keskustan lehdet haukkuvat politikoinnista.

Kun kysymys on näin komplisoitu, olisi kiva tietää mitä ehdokkaat, ellei suorastaan puolueet, ajattelevat tästä. Turha vaiva. Eivät mitään. Tehdään päätös sitten kun se on pakko. Kaikki kyllä tietävät mikä se on. Ja jopa hyväksyvät.

PS. Sitten on vielä tämä ylimielisten osasto, joka tuntuu päättäneen olla vaalikoneita suurempia. Ehdolle sentään ovat vaivautuneet. Käykääpä katsomassa keitä siihen kuuluu…

Talven myrskyt ja varmasti myös muuttuneet ilmasto-olosuhteet ovat aiheuttaneet kaikenlaista harmia viime aikoina Suomessakin. Niiden sekä matalapaineitten ansiosta myös meriveden pinta on ollut poikkeuksellisen korkealla.

Kun tiedotusvälineissä uutisoitiin veden nousseen hotelliin Turussa ja kuvissa näytettiin ihmisten kävelevän tilapäisiä lankkusiltoja pitkin Ruotsinlaivaan, tuli väistämättä mieleen Venetsian talven vitsaus, acqua alta (korkea vesi).

Venetsian kaupunkihan on vajoamisensa ansiosta vain vajaan metrin veden pinnan yläpuolella.

Koin sen konkreettisesti joitain aikoja sitten joulun alla siellä matkaillessani. Olin kyllä kuullut acqua altasta, mutten sen kummallisemmin ajatellut asiaa. Hymähtelin vaan jonkun huomautukselle saappaista.

Lamppuni ei edes välähtänyt kun illalla lähdin hotellista ja ihmettelin, ’että onkohan täällä ollut jotkut markkinat kun on matalia pöytiä kujilla jonoiksi asti’. Eikä edes kun yöllä sireenit soivat useampaan kertaan.

Aamiaiselle mennessä kun hissi ei toiminut, alkoi järki kulkea. Varsinkin kun luksushotellin aulassa oli marmorilattioilla 15 cm vettä. Henkilökunta palveli avuliaasti saappaat jalassaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja mitä olisikaan, sattuuhan sitä, että vesi on korkealla. Sain itsekin saappaat (keltaiset reisiin asti) ja kysyin respan aurinkoiselta virkailijalta ’kauankohan tämä vielä kestää?’. ’Kolme varttia’, oli vastaus. Ja niin vesi pakeni tullakseen taas varoitussireenien soiton jälkeen illalla.

Kapeita pitkospuita kaupungilla kävellen hommat sujuivat paikallisilta rutiinilla. Tiedettiin missä ihmiset voivat kohdata toisensa ja mitkä ovat yksisuuntaisia polkuja.

Olen monelle sanonut, että Venetsiaan kannattaa mennä talvella, silloin sen erikoislaatuisuus tulee vahvimmin esille. Acqua alta kannattaa kokea. Ja samalla totutella siihen, että hotellin lattialla voi olla vettä. Täälläkin.

Muistatteko taannoisen Kummeleiden hupiohjelman Mankeli, jossa Heikki Silvennoinen uhkasi räjäyttää itsensä ja tehosti aina vain heikkeneviä uhkauksia huutamalla väliin ”peli kovenee!”?

Hahmo tuli mieleeni, kun uutisissa referoitiin Amiraali Juhani Kaskealan Maanpuolustuskurssin avajaisissa pitämää puhetta. Amiraali vaati selkeästi puolustukselle lisää varoja tai Amiraalin sanoin: ” on joko jatkettava sisäisiä rationalisointitoimia tai haettava kokonaan uusia ulkoisen yhteistyön muotoja”.

Tämä viesti tulee esille toistuvasti. Olen tällä palstalla aikaisemmin referoinut puolustusministeri Kääriäisen samanlaista viestiä samalla foorumilla. Viime viikolla lopetin blogini, Kääriäistä muistellen, lauseeseen ”Rahat tai N ….?”. Ettekö poliittiset päättäjät jo usko, että lisää rahaa tai Natoon!

Ja ymmärtäväthän ne. Näillä linjoilla jatketaan ja rahaa tulee, toistaiseksi. Mutta seuraavalla vuosikymmenellä ovatkin esille totuuden hetket, kun lentokalustoa ryhdytään uudistamaan. Mutta silloin on jo uusi presidentti ja uusi aika.

Nyt Kaskeala asetti jo selkeän tavoitteenkin: muiden Pohjoismaiden varustelumenojen tasolla olevilla uhrauksilla liiat leikkaukset ja Natoon meno torjutaan. Mikään valtionhallinnon haara ei ole niin taitava ajamaan menestyksellisesti asiaansa kuin sotaväki. Siinä missä Silvennoisen hahmo epäonnistui uhkailussaan, sotaväki voittaa.

Kansliapäällikkö Ritva Viljanen saattoi julkisuuteen oman ja erittäin tarpeellisen kannanottonsa huomion suuntaamiseen sisäiseen turvallisuuteen, joko erittäin taitavasti tai sitten erittäin onnettomasti, juuri samaan päivään. Vaikutusta on vaikea ennakoida, mutta pikkuisen epäilen menestystä.

Mutta mikä on erittäin merkittävää: Pohjoismainen viitekehys on äkkiä noussut puolustuspolitiikan asioissa keskiöön. Ihan niin kuin 30-luvun lopulla.

Kotimaa-yhtiöiden tiivistyminen sai runsaasti palstatilaa ja suuren kuvan viime viikolla Hesarissa. Pääuutiseksi nousi kuitenkin yhtiön uusi graafinen ilme liiketunnuksineen, nimilogoineen ja merkkeineen. Graafikkona on jälleen kerran häärinyt Ilmo Valtonen, jo monen katukuvassa erottuvan merkin suunnittelija.

Kotimaa-yhtiöitä voi onnitella erityisesti nimen suomen kielen oikeinkirjoituksen mukaisesta asusta. En voi mitään sille, että raivostun aina (Suomen arvostelijain liiton lähes 28-vuotisen jäsenyyden velvoite), kun näen yritysten ja säätiöiden nimet väärin kirjoitettuina. Graafikoiden kanssa olen käynyt yhdysviivataistelun jos toisenkin vuosikymmenten mittaan, mutta onneksi olen asiakkaana ollut aina oikeassa.

”Yhtiöt”-hakusana Googlessa tarjoaa kiintoisan kamppailun viivallisten ja viivattomien välillä. Kuinka vaikeaa oma kielemme yrityksille onkaan! Kunniamaininnan ansaitsee Pohjolan Turistiauto -yhtiöt, jossa on taitavasti suoriuduttu jopa sanaliiton vaatimasta sananvälistä ennen viivaa – harvinaista osaamista! Oikein ovat asian oivaltaneet esimerkiksi Varamiespalvelu, Suomi, InMics, ABS, Kupari, Pretax, Labko, Savonlinja, Rindell ja Etola, joiden yhtiöt-nimi on viivallinen. Ilman viivaa sinnitteleviä löytyy googlettamalla useita kymmeniä. Kaikkein oudoimmalta näyttää, kun omistajayhtiön nimi on n-loppuinen. Onko Noretron Yhtiöiden omistaja Noretro? Protaco vai Protacon? Toivane ei kuulosta suomelta, olisiko ranskalainen? Entä Rantane? Hauskin viivaton on Reen Yhtiöt – alana kuljetukset, reellä mennään siis kesälläkin! Erikoiset viivattomat ovat mainontaa, mediapalveluja ja suoramarkkinointia kauppaava maamme suurin mainostoimistorypäs Salomaa Yhtiöt sekä ammattilehtiä, designia ja luovaa suunnittelua tekevä B yhtiöt Oy. Mihin voi enää luottaa, jollei kieltä ammattimaisesti luoviin yhtiöihin? Säätiöpuolella oikein kirjoitetut ovat selkeästi voitolla, poikkeuksina Tohka säätiö, Alvar Aalto Säätiö, Ismo Alanko Säätiö (liekö vitsi?), Arvo ja Lea Ylppö Säätiö, Plan Suomi Säätiö, Sexpo säätiö, Ruissalo Säätiö ja loisteliaan kielenkäyttäjän Kalevi Sorsa Säätiö. Mitali Yrjö ja Hanna -säätiölle sekä Rovaniemen Monitoimikeskus -säätiölle, mutta Betesda -säätiöllä ovat menneet säännöt sekaisin, vaikka viiva nimeä koristaakin.

Viivan (piip)stako? Kyllä vain! Mutta minun pääni on sillä lailla vinossa, että en voisi kuvitellakaan avaavani sellaista yrityksen ovea, jossa kunniakas nimi on kirjoitettu väärin, en työntekijänä enkä asiakkaana, ainakaan ilman likaisen työn lisää tai alennusta palvelun hinnasta.

Vietin torstai-iltapäiväni Matka 2007 –messuilla. Olen käynyt niillä säännöllisen epäsäännöllisesti ainakin viimeisen kymmenen vuoden ajan. Enpä edes tiedä enkä muista kuinka kauan moisia on järjestetty, mutta käytyä siellä on tullut.

Nyt olin siellä kun olin toteuttamassa Finfoodin Taste of Finland –ajatteluun perustuvaa näyttelyosastoa. Olinkin innostunut sen loistosta kaikenlaisessa massassa. Mielestäni siinä onnistuttiin, että suomalainen ruoka näytti siltä kuin sen vuonna 2007 pitääkin näyttää; konstailemattoman tyylikkäältä, oman arvon tuntoiselta ja pohjoismaiselta.

Päämielenkiintoni on aina ollut siinä näyttelyhallissa, jossa promovoidaan kotimaan kohteita. Siellä ollaan jollain lailla ’samalla viivalla’ toisiinsa nähden. Se on brändien kisaa. Siellä on Ahvenanmaa, saaristo, kaupungit ja seutukunnat.

Messuilla käy paljon väkeä. Ne ovat suuren yleisön messut. Mutta se kaikki on yhdentekevää. Tärkeätä on ammattilaispäivät. Siellä ratkaistaan mikä on nousussa tai laskussa. Mitä myydään ja mihin uskotaan. Mistä puhutaan ja mistä kirjoitetaan.

Asiaan voi vaikuttaa monella tavalla, rakentaa hienoja osastoja, panna paljon hullunkurisesti puettua väkeä seisoskelemaan osastolla, tai jotain muuta.

Kaikki tämmöinen on hienoa, mutta turhaa jos tärkein, brändi puuttuu. Tai brändiä, joka on, ei olla osattu pukea uskottaviin ’vaatteisiin’.

Myönnän vilpittömästi häpeäni messuilla kotikaupunkini Turun puolesta. Koko homma on hukassa. Liikkeellä ollaan kymmenen vuotta vanhoilla ideoilla. Sellaisilla, jotka silloin olivat hyviä, mutta eivät enää. Tuotetaan esitemateriaalia, jonka päällä hämähäkinverkot kasvavat jo painosta tullessaan. Ja mikä pahinta, brändi on täydellisesti hukassa. Osaston toisella puolella loistaa Turun saaristo, toisella puolella Kotka. Välissä on ’ei mitään’, Turku ympäristöineen. Tai on siellä muumimökki ja Turun linna-mökki. Muttei brändiä.

Turun päättäjät voisivat käydä lautakuntamatkoillaan Italian tai Ranskan asemesta matkamessuilla ja miettiä missä mättää. Siinä on kulttuuripääkaupungilla pohdinnan paikka. Kun jopa Lahti on messuilla seksikkäämpi.