Vähän kuin
Olen ilmoittanut Kuka-kukin-on -kirjaan jo vuodesta 1994 puoluekannakseni ”epäilevä”. Elämässäni olenkin äänestänyt neljän eri puolueen ehdokkaita. Huomaan, että kauan sitten nimenomaan henkilöllä oli merkitystä, kun taas vanhemmiten periaatteet ovat voittaneet. Ruotsissa asuessani en olisi voinut kuvitellakaan äänestäväni – kuntavaaleissa se olisi ollut mahdollista – sillä kaikki puolueet tuntuivat, juuri niin, ruotsalaisilta. Ruotsissa ei äänestetä puolesta vaan vastaan. Viime valtiopäivävaaleissa porvarit saivat kerätyksi tarpeeksi ääniä pakastekaappi Göran Perssonia vastaan. Meillä ei yhtä vahvaa persoonaa löydy vastustettavaksi.
Kannuvalimossa on käyty mukavaa keskustelua vaalikoneista ja vaalikampanjoista. Mainostoimistot on valjastettu vaalihaalintaan, mutta Vuoden huippuihin ei näitä yrityksiä, valitettavasti, kannata lähettää. Minut herätti ensimmäiseksi ”Suomalainen kansanpuolue” sfp jo lokakuussa. Ensireaktio: njaa, ajatusta on, mutta… Sfp voisi oikeasti olla vaihtoehto, jos se hetkeksikin unohtaisi olevansa ruotsalainen kansanpuolue. Puoluesihteeri Ulla Achren olisi saanut huipputyylikkäänä naisena mennä nuoren puoluejohtajan Stefan Wallinin mukaan paitakauppaan – ja opettaa hänet solmimaan kravattisolmun.
Vasemmiston ”Oikeasti vasemmalla”. Hyvä iskulause! Mutta armotta menneen aikakauden tunkkainen lehahdus, Suvi-Anne Siimeksen väistyttyä. Vihreiden kampanja? En ole huomannut. Krisset, ”Tiukkapipot”. Erinomainen idea, mutta toteutuksen kuminauha on jäänyt liian tiukalle. Kerskusta (kirjoitin ihan vahingossa, sopii hyvin) sotkee vahvan oman vihreänsä ja yrittää saada huomiota vaalilauseella: ”Vähän kuin itseäsi äänestäisit”. Minusta siinä pitäisi olla: Vähän niin kuin itseäsi… ”Vähän” vähättelee, miten niin vähän, mitä se loppu-enemmän sitten on? Olisiko ”Ihan” ollut parempi? Minäkö itse kuin (niin kuin) Matti Vanhanen? Siis ”Vähän” vanha? Mutta kuitenkin suosituin pääministeriehdokas.
Niin, kun vaihtoehtona on mikäs hänen nimensä nyt olikaan, valtiovarainministeri, ai niin, Heinäluoma. Sama laatikkoleikki kuin keskustalla (puolueiden nimet kirjoitetaan siis säännön mukaan pienellä alkukirjaimella), mutta kuulemma ”me, siis Me, keksimme sen ensin”. Demarit (minkä halvatun takia yhä ja aina vain sosialidemokraatit, ei vain nimenä, vaan myös adjektiivina?) ovat juuri noita ruotsalaisia. Naapurin sosseilla on sama ”S” rinnassa kuin Teräsmiehellä. Haavoittumaton, rikkumaton, koskematon. Sellaisen viestin minulle antaa tämä ”Me”. ”Minä” en ole yhtään mitään. ”Sinä” sininen kuuntelet, kun ”Me” punaiset puhumme.
Ja kokoomushan kuuntelee. Niinistön pressanvaalin huippukampanja ei ole onnistunut toista kertaa. Vähän (niin) kuin pomo leveän pöytänsä takana, sormenpäät toisiaan vasten: Puhu mitä puhut. Korvat tuovat mieleen Karin piirroksen jostain 70-luvun Hesarista. Patalakki-kokoomuksen silloinen vaali-iskulause sai huutia: ”Kyllä minä tiesin, että kaikilla puolueilla on turpa, mutta kokoomus on turvallisin!”.
helmikuu 1st, 2007 at 0:27
Hauska tuo sinun, TP, mainintasi, että Ruotsissa äänestetään vastaan eikä puolesta. Voishan meilläkin ajatella niin. Eurovaalit, joissa koko maa on yhtä vaalipiiriä, ovat sopiva tarkastelukohde. Viime eurovaaleissa Suomessa annettiin yhteensä 1 655 621 ääntä, joista Anneli Jäätteenmäki sai peräti mahtavat 149 108 ääntä. Mutta nöyryyttä rouva hyvä! 1 506 513 suomalaista halusi tai olisi halunnut sinne parlamenttiin jonkun muun! Tai Paavo V, joka meni 44 004:n kannattajan äänillä vaikka 1 611 617 ihmistä halusi tai olisi halunnut sinne jonkun muun.
helmikuu 1st, 2007 at 11:17
Hei! Mitäs jos muutettaisiin vaalilakia niin, että plusäänen lisäksi saa antaa yhden miinusäänen eli ilmoittaa, ketä ainakaan ei halua eduskuntaan. Nousis äänestysvilkkaus. Ja vaalikampanjoissa tulis kauheita lähitaisteluita, khihihihi…
helmikuu 1st, 2007 at 11:48
Tulis varmaan vilkkaampi vaihtuvuus kuin nykysysteemillä!
helmikuu 1st, 2007 at 15:59
Eikös tässä voisi jotenkin yhdistää Eduskuntavaalit, euroviisuvaalit, idolsvaalit etc. niin päästäisiin vähemmällä.
Äänestettäisiin vain eduskuntaviisuidolia.
Eniten ääniä saanut pääsisi euroviisuvoittajaksi, kaksi seuraavaksi eniten ääniä saanutta nimettäisiin idoleiksi ja 200 seuraavaksi eniten ääniä saanutta joutuisi eduskuntaan.
Kyllä Kansa Tietää!