Citikoi
Myönnän olevani enimmäkseen hullu, minkä moni mieluusti todistaa, viimeksi nyt täällä Turussa viimeisten muutamien vuosien osalta. Mutta autohullu en ole enkä urheiluhullukaan, vaikka yli kahtasataa eri autoa olenkin ajanut ja tälläkin viikolla seitsemän tuntia tenniskentällä viettänyt. Nuohan nyt ovat aika tavanomaisia lukuja, eikö?
Sattumaa taisi olla, kun ensimmäiseksi omaksi kulkuneuvokseni vuonna 1979 valitsin Rättisitikan, vuosimallia 1965, jonka 17 ahnasta hevosvoimaa suorastaan kiskoivat minut aina Saksan autobaaneille asti. Kun sitten tarvitsin Joensuuhun muuttaessani ihan oikean auton, miellyin Citikka Visaan. Huoltoon sitä sitten joskus viedessäni tulin koeajaneeksi Visa GT:tä ja olin myyty. Tai siis se auto oli nopeasti myyty. Naimisiin mentyäni minun ääneni voitti, kun vaihdoimme sen ja frouvan Ford Fiestan uuteen Visa GT:hen. Tyttären synnyttyä vuonna 1989 tuli ongelma, kun lastenvaunut eivät mahtuneet autoon. Lahdesta olikin sitten mukava hurauttaa nelikuukautisen tyttären ensimmäiselle ulkomaanmatkalle Pohjoismaisille orkesteripäiville Trondheimiin uudella Citroën BX GTi:llä.
Ruotsiin muutettuamme ongelmaksi tuli auton pienuus, kun perhe, vuonna 1992 pojalla vahvistettuna, piti pakata koko kesän muuttoa varten laivaan kohti Suomea ja Bromarvia. Hätään löytyi sopivasti ja hellästi käytetty Citikka XM Break, siis farmari, eli markkinoiden tilavin auto ja tukholmalaistaksien suosikki. Ei siihen tyhjää tilaa jäänyt, mutta kaikki mahtui mukaan (auto ei kyllä mahtunut missään parkkiruutuun). Kun aurinko alkoi paistaa kirkkaasti idästä, päätimme ennen muuttoa takaisin Suomeen vaihtaa äxämmän uuteen Xantia Breakiin, koska autokaupan teko oli edullisempaa länsinaapurissa ja ehdimme vielä ajella sillä tarpeeksi monta kuukautta ennen edullista itäiseen synnyinmaahan paluuta. Ja muutaman Turun-vuoden jälkeen tuli sitten ajankohtaiseksi vaihtaa Citikkaan numero kahdeksan, tällä kertaa C5:een, edelleen farmariin. Suurin huoli oli, että Xantian mahtava Hugo-hylly vaihtui mitättömään koiransänkyyn, mutta kummasti on hauvaherra muutamaa kiihdytystä lukuun ottamatta vaivaisella riu’ullaan pysynyt. (Veho Turun autokauppiaat eivät ole ottaneet ollenkaan vakavasti valitustani koirahyllyn pienuudesta. Eikö maailmassa ole miljoonia ja miljoonia koiraperheitä? Hyvä suojaverkko on, muttei kunnon hyllyä. Pariisi, hoi!)
Me Citikkakuskit olemme erikoisia. Emme voisi kuvitellakaan ajavamme saksalaisilla tai ruotsalaisilla autoilla (sorry, Esko ja Visa!), japanilaisista ja varsinkaan amerikkalaisista puhumattakaan. Ja ranskalaisista Peugeot ja Renaultkin ovat aivan liian järkeviä. Aina kun on tullut autonvaihto eteen, on Citikalta löytynyt sopiva, kiinnostava ja suorastaan kiehtova malli. Niinpä Ceevitonenkin on mahtava auto, niin ominaisuuksiltaan kuin tiloiltaan. Yhden ainoan kerran ja silloinkin vain hetken on käynyt pieni epäilys mielessä. Se tapahtui pari viikkoa sitten, kun siirsin perheeni takaisin vitoseen käytyämme tunnin matkalla pois arjen murheista ja todellisuudesta.
Jo viikkokausia ennen olin varannut koeajon. Pojan kanssa laskimme päiviä, tunteja ja lopuksi minuutteja. Frouvaakaan ei tarvinnut kahdesti mukaan houkutella. Citroën C6 oli kaikkea sitä, mitä voisi kuvitella liikuntavälineen nimeltä auto voivan olla, unelmissa. Olin ratin takana samanlaisessa euforian tilassa kuin japanilaisen nykysäveltäjän Takashi Yoshimatsun ensimmäistä sinfoniaa levyltä jo parikymmentä kertaa kuunnellessani.
No emmehän me ceekutosta ostaneet. Sen hinnalla saisi kaksi ja puoli vitosbreikkiä ja meille riittää aivan hyvin yksi, jolla ajellaan komeasti vielä monta vuotta. Eikä kuutosta valmisteta farmarina. Eikä siinä ole hyllyä Hugolle.
helmikuu 2nd, 2007 at 12:22
Heh! Minä muistan yhden nuoruudenajan kaverin, joka tarvitessaan autoa Tampereella käydäkseen marssi maahantuojan liikkeeseen ja otti hienon mustan Mersun koeajettavakseen. Itse käytin myöhemmin samaa konstia kun piti käydä perheen kanssa Tampereen takana ja oma auto reistaili. Minä kokeilin vain pientä Mazdaa. Sitikkaa en ole koskaan ajanut enkä taida uskaltaakaan.
helmikuu 2nd, 2007 at 14:45
Yhden sortin autohulluna on pakko kommentoida, vaikken ole koskaan Sitikkaa omistanutkaan ja vain pari kertaa ajanutkin (BX:ää ja Xantiaa).
Anyway, Citroen on mielestäni tehnyt kaksi maailman kaikkien aikojen kauneimpiin luettavaa ajoneuvoa. Nämä ovat Citroen ID/DS ja Citroen SM. Jälkimmäinen oli Citroenin ja Maseratin yhteistyönä syntynyt luksuscoupe. Autoa valmistettiin vuosina 1970-75 ja se kuuluu edelleen maailman halutuimpiin keräilyautoihin.
helmikuu 2nd, 2007 at 16:31
Yy, kyllä varsinkin 80-lätkäläisenä (nuoret eivät varmaan ole koskaan kuulleetkaan) aika moni auto tuli kokeilluksi. Kari, ID/DS:n kyydissä olen ollut, mutten ole päässyt ajamaan, toinen mukava kokemus olisi varmaan gangsteri-citikka, mikähän niiden malli olikaan. Olen samaa mieltä ID/DS:n kauneudesta ja kaikenpuolisesta tyylistä. Kutosessa on jotain samaa säihkettä. SM oli aika erikoinen kaikin puolin, itse en ehkä kutsuisi sitä kauniiksi… Rättärin linjoissa on kyllä huimaa visionäärisyyttä ja sanalla sanoen kauneutta. Sitä oli sitä paitsi aivan mahdottoman hyvä ajaa. Jos ei ollut kiire.
Hienoa, että Citikka on pystynyt jälleen pitämään kiinni tyylistään – välillä rationalisoitiin erikoisuuksia hallintalaitteiden käytöstä, ehdottomasti huonompaan suuntaan. Kun esimerkiksi niihin satelliitteihin ratin ympärillä tottui (vanha Visa), niin ajaminen helpottui. Mutta automyyjällä on saattanut olla vaikeaa perustella uudelle asiakkaalle muuten kuin että ne ovat niitä citroënismejä…
helmikuu 5th, 2007 at 16:26
“Mutta autohullu en ole enkä urheiluhullukaan, vaikka yli kahtasataa eri autoa olenkin ajanut”
Ensimmäinen apu ongelmaan on tunnustaa ongelma.
Ehkä automaailmastakin löytyy AA kerhoja…
helmikuu 5th, 2007 at 23:32
Mikä tämä on tämä ‘vanha Visa’, josta TP puhuu ; )
huhtikuu 25th, 2008 at 0:56
[...] Kannuvalimo koeajaa Aidon Citikan Aihe: [...]