Kulttuuriturkulenssia
Turun kulttuurielämä on saavuttanut lyhyessä ajassa, eli tuskin täysin sattumalta viime kunnallisvaalien jälkeen valitun uuden kulttuurilautakunnan toimikautena, ennennäkemätöntä julkisuutta. Muutos vuoden 2005 alussa, vanhan lautakunnan jälkeen, oli hyvin jyrkkä. Suurimmat puolueet kokoomus ja sosiaalidemokraatit päättivät vaihtaa pois omat kokeneet, kulttuuria henkilökohtaisesti ja tulisieluisesti harrastavat, monipuolisesti asiantuntevat jäsenensä. Samalla hävisivät vanhan lautakunnan kolmen, kolmea eri puoluetta edustaneen jäsenen yhteydet molempiin yliopistoihin, koko kahden henkilön ja puolueen ruotsinkielinen edustus sekä korkean tason juridinen asiantuntemus. Muita perusteluja uuden kulttuurilautakunnan valintaan en ole kuullut, kuin että puolueiden mielestä niiden edustajat olivat olleet mukana jo liian kauan.
Kulttuurilautakunnan ja kulttuuritoimen johdolta ei kuitenkaan puutu itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin. Turun filharmonisen orkesterin intendenttivalinta on kuulemma edennyt suljettujen ovien takana ilman että ylikapellimestari tai muusikot olisivat saaneet vaikuttaa haastatteluihin kutsuttujen nimilistaan puhumattakaan siitä, että heidät olisi kutsuttu mukaan haastatteluihin. Kuitenkin orkesteri-intendentin työ on kaupungin viroista varmasti yksi erikoisimmista ja virallisten pätevyysvaatimusten lisäksi eniten erityisammattitaitoa ja -kokemusta vaativista. Kulttuurilautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä kulttuuritoimenjohtajan pitämissä haastatteluissa ei kukaan ylikapellimestarin ja muusikkojen poissa ollessa ole voinut esittää ammattialan tai oman orkesterin erityiskysymyksiä. Olen kuullut, että kun muusikot pitivät valittua käytäntöä kohtuuttomana, heitä kehotettiin lukemaan hakemukset kulttuuritoimen kansliassa.
Ehdin työskennellä uuden kulttuurilautakunnan alaisuudessa yhden vuoden. Yhtään ainoaa kulttuurikeskustelua lautakunta ei mielestäni käynyt ensimmäisen vuotensa aikana, kun edellisessä lautakunnassa neljän kokemani vuoden ajan niitä tuntui olevan joka kokouksessa.
Minusta tuntuu, että puolueet ovat asettaneet kulttuurilautakunnan jäsenet yksinkertaisesti kohtuuttoman tehtävän eteen. Olenko väärässä, jos oletan, että lautakunnan jäsenten tehtävä olisi tukea veronmaksajien hyvinvointiin vaikuttavan kulttuuritoiminnan kehitystä ja taistella sen puolesta, henkilökohtaisesti, veren maku suussa, kukin oman puolueensa verkostojen sekä kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsentensä kautta? Kulttuurilautakunnassa pitäisi mielestäni kyetä puhumaan kulttuurista kulttuurin kielellä, taiteesta taiteena, taitaen ja tietäen. Lautakunnan ja kulttuuritoimen johdon soisi edistävän kulttuuria niin julkisuudessa kuin kunnallispoliittisissa neuvottelupöydissä myönteisin, rakentavin, asiantuntevin mielipitein ja lausunnoin.
Laaja, pitkän aikavälin kulttuurillinen kokonaisnäkemys tuntuu puuttuvan tai ehkä unohtuneen niin kulttuurilautakunnasta kuin kaupungintalosta ja -kansliasta. Mitäpäs, jos Kulttuuripääkaupunkihanke elvytettäisiin pitkästä aikaa ja valjastettaisiin uudenlaisen, positiivisen turkulaisen kulttuurinäkemyksen airueksi?
maaliskuu 7th, 2007 at 14:22
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, mikä pitäisi olla kulttuurilautakunnan tehtävä. Monet kulttuurilautakunnan nykyisistä jäsenistä kuitenkaan eivät ole.
Monet lautakuntalaiset elävät siinä käsityksessä, että lautakunnan tarkoitus on pelkästään vahtia rahakirstua. Kun jostain syystä kaupunki nyt verorahojaan huuhaaseen syytää, niin ainakin on pidettävä huolta, että se on tuottavaa ja että budjetteja ei ylitetä – ja tietenkin kaiken kulttuuritoiminnan on seurattava strategioita suppeimman mahdollisen tulkinnan mukaan.
Monilta tuntuu puuttuvan varsinainen ymmärrys siitä, MIKSI kulttuuri on tärkeää, ja millaista numeroilla mittaamatonta lisäarvoa se tuottaa.
(No on siellä joitain fiksujakin.)
maaliskuu 11th, 2007 at 0:51
No on toki oikeinkin fiksuja ja sivistyneitä, mutta he pitävät pienempää ääntä, jos ollenkaan. Tuosta sivuun siirrettyjen listasta puuttui tietenkin puheenjohtaja, jonka mukana meni niin tunnettu nimi ammattiliittotasolta kuin yhteys valtakunnalliseen kulttuuripolitiikkaan.
maaliskuu 27th, 2007 at 0:01
Ilmeisesti filharmoonikkojen uutta intendenttiä ei ole vielä valittu? Miksi oi miksi? Ja ketkä hakijoista ovat loppusuoralla? Onko Kannuvalimolla johtolankoja tähän mysteeriin?