Kaksi merkkipäivää
Viikonloppuna on kaksi minulle merkittävää merkkipäivää. Kannuvalimo täyttää vuoden ja Rooman sopimus 50. Pakko myöntää, että olin alkujaan se epäilijä kun Visa alkoi puhua blogista. Minulla ei oikein ollut käsitystä, miten blogi toimii. Olenkin ollut kannuvalumiehistä vähiten aktiivinen. Näköjään 53 blogia vuoden aikana, mutta sekin on kerran viikossa!
Kuningas Salomon jo aikoinaan sanoi, että joka härjillä kyntää, se härjistä haastaa. Niinpä useimmat juttuni ovat koskeneet Eurooppaa. Se on yksi kolmesta säännöllisestä foorumista, joihin kirjoitan nykyään. Ja aivan erilainen kuin Gourmet tai Forum för Ekonomi och Teknik, kaksi muuta säännöllistä foorumiani.
Vuoden aikana olen muuttanut käsityksiäni blogeista. Yritän pysyä 1500 merkissä. Se on haastavan pieni määrä merkkejä, jos haluaa jotain sanoa. Se pakottaa miettimään, mitä haluaa sanoa. Siinä on myös mahdollisuus saada välitöntä palautetta. Se suuri ongelma tietenkin on, miten Kannuvalimo saataisiin vielä useampien blogilistalle! Rahaa tähän harrastukseen ei kulu!
Jos olinkin alkujaan blogi-epäilijä, olen muuttumassa EU-epäilijäksi. Se on aika paljon ihmiseltä, johon 20-vuotta sitten liitettiin Suomen ensimmäisen EY-intoilijan leima. Havahduin tilanteeseen itsekin viimeisen pari viikon aikana, kun Rooman sopimuksen 50-vuotisjuhlaa pohdittiin kansainvälisissä think tankeissa.
Kohtasin totuuden lauantaina Helsingissä, kun Alex Stubb kysyi, miksi sinusta, Esko, on tullut EU-kyynikko? Olimme matkalla Maailmannäyttämön nauhoituksesta Eurooppalaisen Suomen tilaisuuteen, jossa vastakkain olivat keskustelemassa EU:n tulevaisuudesta idealisti (Alex) ja realisti (minä). Ikäkö on tehnyt minusta kyynikon?
Ei ole. Kyllä se on EU:n viime vuosien kehitys. Rooman sopimus loi järjestelmän, joka on tuottanut uskomattoman hyviä saavutuksia. Mutta nyt sopimuksen henki ja sen antamat mahdollisuudet eivät enää kanna unionia seuraavaa 50 vuotta. Jotain muuta pitäisi kehittää. Lupaan vaivata blogin seuraajia tällä asialla.
maaliskuu 26th, 2007 at 0:23
Nyt onkin sopiva hetki huomautta, että blogi tarkoittaa verkkopäiväkirjaa, mutta yksittäinen kirjoitus ei ole blogi, vaan bloggaus tai blogimerkintä.
maaliskuu 26th, 2007 at 5:50
Vaikeaa on olla olematta kyynikko kun seuraa miten nk yhteiset arvot etenevät EU:ssa. Nyt ranskalainen E.Cresson vaatii meitä ymmärtämään heidän maan tapaansa – siis että sukulaisia suositaan ja kotiinpäin vedetään – tottakai. Ehkä meiltä pohjoismaisilta puuttuu todella muutama kehityksen vuosisata jotta osaisimme päätyä tähän peribysanttilaiseen ajatteluun.
maaliskuu 26th, 2007 at 7:52
Kyyniseksihän sitä iän myötä tulee asian jos toisenkin suhteen. EU:n suurin ongelma on mielestäni liian nopea laajentumisvauhti. Tästä on seurauksena ainakin kaksi unionin toimintaa heikentävää asiaa.
Ensinnäkin uudet EU-maat ovat taloudellisesti niin paljon vanhoja EU-maita heikompia, että EU on kärjistäen vähän samassa tilanteessa kuin Saksa yhdistymisensä jälkeen. Voimavaroja joudutaan kohdentamaan liikaa “alikehittyneiden” alueiden auttamiseen, mikä vie resursseja koko Euroopan tulevaisuutta ajatellen tärkeiltä hankkeilta. Vielä jos Turkki otetaan unionin jäseneksi, niin alkaa mietityttää todella, onko tässä mitään järkeä.
Laajemmalla jäsenjoukolla EU on myös entistä alttiimpi poliittiselle kiristykselle. Hyvä esimerkki tästä nähtiin Puolan kaataessa EU:n ja Venäjän välisen uuden kehyssopimuksen laatimisen vastoin 24 muun jäsenmaan tahtoa.
Mitä tulee Ranskan asenteisiin, niin eiköhän tuo ajatusmalli ole tuttu myös Suomessa. Aivan samalla tavoin toimii mm. perinteinen suomalainen siltarumpupolitiikka ja karvalakkilähetystöt milloin minkin asian tau ryhmän puolesta. Ranska tekee EU:n sisäistä aluepolitiikkaa siinä kuin Varsinais-Suomi omaansa Suomessa.
maaliskuu 26th, 2007 at 22:06
Huolestuttavaa tuo kyynisyys, mutta saatanpa kuvitella ymmärtävänikin sitä. Olet seurannut Unionia niin läheltä. Kovin raadollista on ihmisten puuha.
Minua on huolestuttanut se, kuinka pikkumaisin ja ymmärtämättömin perustein ainakin meillä Unionia on koko ajan vastustettu. Eikä se muualla liene paljon paremmin. Ruotsissa ja varsinkin Tanskassa harjoitettu pikkupolitikointi on melkein häpeällistä. Puhumatta Ranskasta, jossa pikkupolitikointi on kolossaalisen suurta. Ei suomalaista kanalakeinottelua sentään voi verrata megalomaaniseen ranskalaiseen arroganssiin.
Minua on ottanut päähän sellainen asenne, että ranskalaisten pitäisi antaa päättää meidänkin puolestamme uudesta perussopimuksesta, jonka he sisäpoliittisista syistään suvaitsivat hylätä.
Voi olla että Unionilla ei ole suurta tulevaisuutta. Holtittomalla laajenemisella siitä taidettiin tehdä toimintakyvytön. Mutta ei kai ainakaan Suomen pidä vielä heittää kirvestä kaivoon? En pidä Unionin tuhoamista minään mainetekona enkä halua että meidän hallituksemme rupeaa sitä tavoittelemaan. Tehkööt sen muut, joiden käsitys kunniallisuudesta on toisenlainen.