27.3.2007

Han Som Bestämmer

Göran Persson on loistelias poliitikko, mutta ihmisenä äärimmäisen vastenmielinen, osoitti eilen päättynyt Sveriges Televisionin neliosainen dokumentti. Entinen sossepomo ja pääministeri mollasi sarjassa mennen tullen miltei kaikki läheiset työtoverinsa ja vastustajansa. Samalla jokaiseen pää- ja sivulauseeseen löytyi vakuuttava selvitys hänen omasta suurenmoisuudestaan ja ylittämättömistä saavutuksistaan. Kaikki tämä teki Suomessakin SvT Europa -kanavalla nähdystä dokumentista suorastaan kiehtovan.

persson.jpgToimittaja Erik Fichtelius haastatteli Perssonia yli yhdentoista vuoden aikana säännöllisesti muutaman kerran vuodessa, ja materiaalia kertyi yli sata tuntia. Tavoitteena oli alusta lähtien koota tästä työläiskodin kasvatista kunnallispoliitikoksi ja edelleen valtiovarainministerin paikalta vastoin tahtoaan puoluejohtajaksi ja pääministeriksi nostetusta tanakasta poliitikosta poikkeuksellinen tv-ohjelma. Neljän tunnin sarja antoi ”Ordförande Perssonin” puhua suoraan kameralle, muutaman kerran myös ikään kuin vahingossa päälle jääneeseen mikrofoniin, ja juttelua taustoitettiin tehokkaasti lyhyillä uutisvideopätkillä. Ja kyllä Persson puhuikin, hänelle haastattelusarjasta tuli ikään kuin sähköinen blogi, tv-päiväkirja. Hänen voimakas sanaton viestintänsä suorastaan loisti riemua saada murskata jokainen vastustaja tai jollakin tavalla häntä tai hänen puoluettaan vastaan noussut.

Demareiden vaalitappion kuvaus vuodelta vuonna 1988 kertoi loistavasta taktikosta. Ennen saapumistaan puolueensa vaalivalvojaisiin Persson päätti, että hän esiintyy niin kuin vaalivoittaja. Siinä hän totisesti onnistui ja sai kuin saikin jatkaa hallitusvastuussa omaperäisellä systeemillä, yksipuolue-vähemmistohallituksella ”tukipuolueiden” vänsterin ja miljöpartietin avulla. Vaalivoittaja Carl Bildt tuhlasi mahdollisuutensa vitkutteluun, mikä kirvoitti Perssonilta kommentin kameralle (“Jag är ju gynnad av att Bildt är så djävla dålig”). Persson kerskui sitten tarjonneensa vaalitappion jälkeen mitä erilaisimpia korkeita virkoja, muun muassa ilmailulaitoksen johtopaikkaa (!) – minkä Bildt jyrkästi kielsi julkisuudessa ohjelman esittämisen jälkeen.

Viime syksyn vaaleihin vihdoin yhteistyön löytänyt porvaririntama ei Perssonia huolestuttanut. Maltillisen kokoomuksen johtajaa Fredrik Reinfeldtiä hän arvioi kyvyiltään keveäksi ja ”nollaksi” (“Det är en vädigt tunn politiker”), ja tuli yllätetyksi viimeisen kerran. Tulevan seuraajansa Mona Sahlinin Persson ruttasi jo vuoden 1998 vaalitaistelun aikana (“Hennes styrka är inte tänkandet”), ja huutia sai jokainen hänen hallituksestaan yhteistyövaikeuksien takia eronnut tai häntä vastaan pullikoinut puoluetoveri-ministeri. Itseään Persson pääsi ylistämään myös George W. Bushin ja Euroopan suurten johtajien rinnalla. Hän oli omassa elementissään EU:n puheenjohtajana, Itämeren pelastajana ja YK:n täysistunnon vetäjänä.

Totuuden nimissä täytyy myöntää, että Göran Persson sai paljon hyvää aikaan. Hän on (tai siis oli) taitava poliitikko, jonka kohtaloksi kasvoi valtasokeus. Ohjelmasarja osoitti selkeästi, millaisen traagisen menetyksen sosiaalidemokraatit ja koko Ruotsi kokivat ulkoministeri Anna Lindhin murhapäivänä. Lindh vilahti sarjassa muutaman kerran, ja jokainen kuva säteili niin hänen luonnollisuuttaan ja elämäniloaan ihmisenä tavallisten ihmisten keskellä kuin valtavaa viehätysvoimaa maailman johtajien tapaamisten säihkyvänä keskipisteenä.

Anna Lindhin murhasta alkoi Göran Perssonin henkinen ja fyysinen luhistuminen, mikä lopulta johti sekä hänen vastustajiensa että puoluetovereidensa kauan odottamaan vaalitappioon ja eroon politiikasta – mutta ei julkisuudesta. Sarjan jokaista osaa on seurannut Ruotsissa valtava mediapolemiikki, josta Göran Persson saa nauttia hulppealla, skandaalinkäryisellä Torp-tilallaan Sörmnlannissa.

“Ordförande Persson” on ainutlaatuinen mediasuoritus SvT:ltä. Hyvä, että jäi kuitenkin 96 tuntia näyttämättä. Onneksi Suomesta ei sentään löydy näin kiehtovia ja painavia poliitikkopers(s)oonia.

Koko sarjan tai sen parhaita paloja voi katsoa dokumentin hienoilta kotisivuilta.

Yksi kommentti “Han Som Bestämmer”

  1. Kannuvalimo » Epämiellyttävä Perssoona?:

    [...] Tänä iltana se alkaa. Hyvä, TV1! Ruotsin sossepampun ja pitkäaikaisen pääministerin Göran Perssonin neliosainen jeremiadi (josta kirjoitin 27.3.) tulvahtaa klo 23 olohuoneisiimme. [...]

Jätä vastaus