27.4.2007

Retroa ja äijiä

Kun joukko kokeneita värikkäitä poliitikkoja nimitettiin hallituksen keskeisille ministerinpaikoille, ei tarvittu paljonkaan mielikuvitusta keksiäkseen, että kyseessä on retroilmiö. Siis vähän kuin Marimekon Unikko.

Aika moni kirjoittaja uskoo varmasti keksineensä asian ja viljelee ilmausta nyt suurella innolla. Alkaa jo rasittaa, samaa jorinaa päivästä toiseen. Turussa kun päätoiminen kaupunginhallituksen puheenjohtaja ’sai siirron’ liikenneministerin avustajaksi ja tilalle valittiin 67-vuotias kunnallisneuvos, oli kyseessä retroilmiö, totta kai.

En tiedä ottaako päähän enemmän juuri tuon ilmiön ruotiminen vai se, että samaa tarinaa jauhetaan mediassa viikosta toiseen. Miten voidaan puhua tuoreudesta ja ajankohtaisuudesta kun sama asia voi pysyä pinnalla viikkokausia. Asiaa ei ainakaan helpota, että vakavastikin otettavaan mediaan on ilmestynyt kaikenlaisia julkisuusmittareita. Niistä voi lukea onko joku julkkis nousussa vai laskussa. Ja kuinka jyrkässä.

Toinen yhtä ällö ilmiö on äijäenergiasta puhuminen. Olen itsekin käyttänyt termiä pari vuotta sitten, ylpeästikin. Mutta nyt kun tuokin on kääntynyt ilmiöksi ja ilmiölle annettu sisältö, en löydä vähääkään itseäni tuosta höpötyksestä. Kaikkea hyvää vaan aiheen ympärille rakennetuille televisio-ohjelmille sun muille messuille.

PS. ’Tosiäijä’ on juuri nyt innostunut 3-viikkoisen poikansa hymystä. Se riisuu kaikista aseista.

Jätä vastaus