Post Vappum
Päästiin telkkariin! Maikkarin vappuillan uutislähetys huipentui musiikilliseen kuvaan, jossa Helsingin Kaivopuiston Ullanlinnanmäen aamukoleassa auringonpaisteessa lauloi kamarikuoromme Sympaatti. Kamerakulma oli hieman erikoinen, joten lopulta kuvaan mahduimme vain frouva sekä se toppatakkisempi eli näiden rivien rustaaja. Todettakoon, että kuoromme ei kuitenkaan esiintynyt koko muutaman tuhannen suuruiseksi kylmyydessä kutistuneelle valkolakki-juhlakansalle – sen teki perinteisesti Ylioppilaskunnan Laulajat ämyreiden kautta – vaan pääasiassa omaksi iloksemme. Toki Sympaatti konsertoikin, mutta säännöllisesti vain jouluisin (kuten näillä sivuilla joulukuussa raportoin), kahdeksan perhekuntamme voimin.
Olisikohan tämä nyt ollut kuoromme 27. vappu yhdessä? Paitsi, että joku on yleensä joukosta poissa, tänäänkin Markku katosi mäeltä suoraan Saksaan. Vuonna 1982 vietimme Paulin kanssa vappua New Yorkissa Kansallisoopperan matkassa, mutta loppuväki kyllä lauleskeli täsmälleen samoilla, perinteisillä jalansijoilla – tosin meidän perheessä ei frouvaa silloin vielä ollut.
Jo 1970-lopun lopulta Sympaatin juhlapäivä on aina alkanut klo 8.30 kvartettiserenadilla Kolmikulmapuiston Tellervolle, suomalaisten keihäänheittäjien pyhimyksettärelle – eli kaupallisemmin Dianalle. Eilisaamuna tilanne oli erikoinen ja toi mieleen erään kansainvälispoliittisen selkkauksen. Sua tervehdimme, mutta Tellervo-patsas oli siirretty piiloon, kun koko perinteistä puistoa myllätään uuteen uskoon. Mielenosoittajia jäin paikalta kaipaamaan, sillä niin kauhealta puiston tulevaisuus näytti. Mitä tekemistä massiivisilla graniittimuureilla on kaupungin sydämen vehreällä keitaalla? Koskakohan puutkin häviävät, Kaivopuiston tavoin?
Perinteinen vappukierroksemme jatkui Ullanlinnalta Tähtitorninkadulle, Lähetysseuran myyjäisten vohvelitiskille. Herkullisen juhlalounaan tarjosivat tänä vuonna Seattlestä kotiin Tapanilaan sopivasti palanneet Liisa ja Lauri perheineen.
Perinteet velvoittavat. Ja innostavat. Nyt lämpö päälle – ja kesää, kiitos.
Kuva: Mediatapahtuma Ullanlinnamäellä, Sympaatin herrat serenadeeraavat Warum bist du so ferne eri puolille maailmaa. Lienemmekö lanseeranneet aikoinaan vapun kännykkäserenadit? Menestys on kuitenkin joka vuosi yhtä hyvä kuin hamalla 80-luvulla (Ei Nokian sponsoroima mainos). Mutta tämä kameraherra ei ole Maikkarin – mahdoimmeko päätyä muihinkin tv-uutisiin…?
toukokuu 2nd, 2007 at 9:09
Ei se New York ollut 1982, eikös se ollut 1984?
Tuo 1982 toukokuu kuuluu (minun) muistettaviin: 15.5. olimme kaikki Costa Del Mäntyharjulla, jonka jälkeen seuraavalla viikolla lähdimme Moskovaan, tosin ilman vastavihittyä vaimoani.
Mutta joka tapauksessa, pitkässä perinteessäkin olemme ilmeisen ajankohtaisia. En tosin tiedä minkälainen provokaatio tuo Dianan siirto pois on ja ketä vastaan, varmaankin meitä.
Kaikkensa yrittävät, ettemme kävisi sille serenaadia laulamassa!
Ei auta, periksi ei anneta!
Meillä kyllä näitä varadianoita riittää, tänä vuonna tehtävää hoiti Hanna-Maaria.
Meitä ei kaikenmaailman puisto-osastot estä!
Barrikadeille! ..tai ainakin yli.
toukokuu 2nd, 2007 at 10:38
Heh, minä olen kyllä jo vähän, vain vähän, vanha, mutta eikös tämä ollut jo 29. (kahdeskymmenesyhdeksäs) Diana-vappu koskapa 1979 ensimmäisen kerran Kolmikulmapuiston Tellervo sai aamutervehdyksen meidän vastamuodostuneelta vahvistetulta kvartetiltamme. Oli oltu poikasakilla vanhan rouvan valvonnassa valpurinyötä viettämässä Vantaan Myyrmäessä. 2007-1978=29. Ensi vuonna on Diana-kvartetilla suuret juhlat! Joku on joskus ollut poissa, mutta yhtään Vapunpävää ei ole jätetty väliin, ei edes silloin kun herra TeePee palveli Haminassa Suomen harmaassa. Anoimmehan vartavasten lomaa yksikön komentajalta.
Ylpeänä totean, että pronssinen Tellervo on Yrjö L:n veistämä, mutta tämän vuoden elävä keihäänheittäjä Hanna-Maaria on minun!
toukokuu 2nd, 2007 at 13:30
Niinpä niin, vuonna 1982 olimme Moskovan Bolshoissa, Leningradin Malyi-teatterissa ja Tallinnan Estoniassa ja vuotta myöhemmin eli 1983 Metropolitanissa. Minä tosin en ole LTT:n tavoin Metropolitan-laulaja, sillä olin Nycissä pitämässä esitelmää Aulis Sallisen Punaisesta viivasta amerikkalaisille kriitikoille ja musiikkitoimittajille järjestetyssä seminaarissa Lincoln Centerin Alice Tully Hallissa (muut puhujat: Erik Tawaststjerna, Joonas Kokkonen ja Paavo Heininen, öhöm…). Mutta lakki oli vappuna päässä. Herätti hieman huomiota.
Laskeminen on vaikeaa, kun sormet ja varpaat ovat loppuneet ja hiuksetkin käyvät vähiin. Tuon armeijakeikan olinkin unohtanut: arvovaltaisella paperilla sai ihmeitä aikaan! Mutta ensi vuonna, hyvät Kannuvalimon lukijat: tervetuloa juhlaserenadia kuuntelemaan, joko Tellervolle tai Hanna-Maarialle! 1.5. kello 8.30. Siis noin (eli ei ennen) klo 8.30. Satoi tai paistoi.