Nettikeskustelu keskusteluttaa
Kannuvalimo on pyörinyt tässä mediassa runsaan vuoden. Juttuja on kirjoitettu yhden vuoden päiviä vastaava määrä. Lähes joka päivä on siis ollut joku Eskon, Tero-Pekan tai minun päästä lähtenyt pläjäys. Joinain päivinä juttuja on ollut useampikin.
Lukijasta saattaa tuntua, että homma on hyvinkin ohjelmoitua ja organisoitua. Paljastan salaisuuden: ei se ole! Kirjoittaminen tapahtuu varsin spontaanisti. Hämmästys meille kannuveljille on aina suuri kun havaitsemme: tänäkin aamuna oli juttu.
Erinomaisen hauskaa on edelleen huomata, että keskustelu palstoilla on entisestään lisääntynyt. Kommentteja on tullut yhteensä tuhatkunta. Jokainen postaus on siis puhuttanut keskimäärin kolmea lukijaamme kommentiksi asti.
Tämä vuorovaikutteisuus viehättää. Niin kuin nopeuskin. Kommentoijat lienevät havainneet, että kommentti ilmestyy verkkoon samalla hetkellä kuin sen on hyväksytyksi ilmoittanut. Emme siis moderoi tekstejä, jälkitarkastamme toki. Ja poistamme epäasiallisuudet. Vielä ei ole kertaakaan tarvinnut.
Nettikeskustelun ennakkotarkastus on ollut ajankohtainen aihe viime päivinä. Julkisen sanan neuvosto otti asiaan kantaa 16.5. ja kehotti mediaa laatimaan pelisäännöt verkossa käytävälle keskustelulle. Se on kovin ymmärrettävä toivomus, ellei suorastaan vaatimus. Jos vaikka kyse on päivälehdestä, lehti vastaa, päätoimittaja henkilönä, kaikesta julkaistusta sisällöstä, myös netissä.
Keskustelu blogosfäärissä asiasta on ollut tietenkin runsasta. Katkaistaanko tällä koko hommalta siivet, on ollut se keskeisin kysymys.
Kannuvalimosta katsottuna asia ei tällä hetkellä ole ajankohtainen. Fiksut ihmiset keskustelevat asiallisesti asioista. Ja ihanan erilaisista asioista: tällä viikolla esillä on ollut vaikkapa parsan syömisen vaikutus virtsan hajuun (Pena: näin se on!), norjalainen perinneruoka persetorsk, urheilun eettiset kysymykset ja ties mitä! Mutta kaikki laadukasta ja asiallista.
Kysymys kuuluukin: Pitäisikö keskustelua netissä rajoittaa ”ennakkosensuroinnilla”?
Näkemyksiä asiasta löytyy mm. Jari Lindholmilta, Haakanalta ja täältä.
toukokuu 24th, 2007 at 8:04
Tämä blogi on mielestäni ollut hyvin asiallinen ja jäänyt varmasti monelta häiriköltä huomaamatta. On ikävää olla jollain keskustelulistalla, jossa häirikkökommentit peittävät suuremman osan asiallisesta keskustelusta. Ihmettelen suuresti miksi Visalla tuli moinen kysymys mieleen. Eikös sitä kannata odottaa ennakkotapausta ennekuin edes kannattaa asiaa ajatella.
Luulin, että kommenttini parsan jälkeisestä omituisesta virtsaan erittyvästä tuoksusta olisi herkistänyt Visan mielen mutta kun mies itse puhuu reteesti hajusta niin näin ei varmaan ole asia
Naturalia non sunt turbia sano vanha klassikko.
toukokuu 24th, 2007 at 16:31
Hyvät herrat, jos te vielä aiotte jatkaa noista herkuista haastamista niin jättäkää kaikki jälkituoksut omaan arvoonsa ja siis teksteistänne pois.
toukokuu 24th, 2007 at 19:48
Enhän minä, mutta Pena…
toukokuu 25th, 2007 at 11:08
Katsos Yy, tuo ekolokisuus on nykyään muotia ja ajantasalla oleva ploki haluaa ilmeisesti kokkaustakin käsitellä kokonaisvaltaisesti: koko prosessin alusta loppuun. Se on tuo panos-tuotos -ajattelu vallannut tämänkin palstan.
toukokuu 25th, 2007 at 20:21
No juu, sensuroimatta tietenkin paras. Mutta en minä viitsi kertoa mitä tapahtuu, jos syön Kouvolan tai Brunbergin tai Fazerin lakua, joista kaikista tykkään kovasti. Tai juon maitoa. Viiniä jos juon niin rupian nauramaan ja naurattamaan muita.
joulukuu 16th, 2007 at 15:13
Keskustelu ennakkomoderoinnista on turha. Sitä ei koskaan pystytä toteuttamaan. Jälkimoderointi on ainoa toimiva tapa, jos siihen halutaan ryhtyä.
Minua kiinnostaa paljon enemmän kansalaiskeskustelu, ei vain suurista kansallisista ja maailmanlaajuisista asioista, vaan myös aivan provinsiaalisista asioista.
Esimerkiksi vaasalaisia.info foorumissa on pizzakaeisari Rabbe Grönblomin laivayhtiön tukipaketti saanuat aikaan yli 2100 viestiä, jotka on luettu yli 40.000 kertaa.
Samassa foorumissä käyvät Laihian kunnallispoliitikot erittäin värikästä ja väkeväsanaista keskustelua kunnan asioista. Samalla paljastuu “salattuja” asioista kunnan valtasuhteista ja ilmiselviä vääryyksiä.
Tämä ei tietenkaan ole mitenkään mediaseksikästä mutta kysymys paikallisesta e-demokratiasta on ainakin minun mielestäni yksi tärkeimmistä tulevaisuuden kysymyksistä.
Paikallinen e-demokratia testavaan varmasti nyt ensimmäisen kerran tulevien kunnallisvaalien yhteydessä.
joulukuu 16th, 2007 at 16:57
Niinpä!
Netti on todellinen mahdollisuus ken sen oivaltaa.
Joulua!
Visa Nurmi