Uusia ja vanhoja lehtiä
Tänäänkin on ollut mielenkiintoinen päivä mediassa, myös mediaa itseään koskien.
Jänniä uutisia on tullut useampia. Kiinnostavin mielestäni on Niklas Herlinin Uusi Suomi –ostos. Hän on hankkinut brändin kaikkine oikeuksineen edustamalleen Nikotiimi Oy:lle Alma Medialta, Gallen-Kallelan piirtämää logoa myöten. Hauskaa uutisessa on mm. se, että Alma oli kauhuissaan ja uhosi vaikka mitä kun Herlin kevättalvella rekisteröi itselleen Uusi Suomi –domainit netistä.
Uusi nettilehti siitä syntyy, kertoo mm. Markkinointi&Mainonnan verkkosivu.
Painettu Markkinointi&Mainonta ilmestyi tilaajilleen tänään pääjutuiltaan vanhana. Lehdessä nimittäin käsiteltiin mm. Herlinin domain-valtausta, Aina Mediaa päähaastateltavana ja miltei kokosivun kuvassa päätoimittaja Kari Väisänen.
Aukeaman juttu taas käsitteli Kai Mäkelän mediajärjestelyjä lähinnä Kari Uotin kirjoittaman kirjan pohjalta. Ja Mäkelän himoja Hesarin haatamiseen.
Tänään netti on pursunnut mm. Uutta Suomea ja Kari Väisäsen nimitystä Taloudellisen Tiedotustoimiston TAT:n toimitusjohtajaksi.
Eipä paljon huvittanut lukea M&M-tabloidia.
Kun Kai Mäkelä mm. pohdiskelee millä saataisiin säästöjä Talouselämän ja Kauppalehden toimituksia yhdistelemällä (lue: alas ajamalla), kannattaisi paremminkin pohtia millä Kauppalehdestä saataisiin kiinnostava ja taas uutisia tarjoava. Ja millä se pärjäisi netille. Ulkoasu-uudistukset ovat tärkeitä, mutta sisältö vieläkin tärkeämpi. Ei kolmossivun tytön uusi silhuetti paljon lämmitä, jos kaikki mielenkiintoinen on sieltäkin riisuttu. Niin kuin mm. torstain ruokasisältö.
Kannuvalimo odottaa jännityksellä uutta Uutta Suomea!
PS. Turun Sanomien nettisivu kertoo tulossa olevasta päätoimittajakarusellista ja viittaa erityisesti lehteen itseensä ja Ilta-Sanomiin. Mitähän jutunpätkä ennakoi?
Jätä vastaus