27.6.2007

Berlusconi iskee jälleen!

Kynsilaukka.jpgKaikkien gastronomien isä Silvio Berlusconi iskee jälleen. Tällä kertaa kohteena ei kuitenkaan ole gastronomisilta iskuilta suojaton Suomi, vaan paljon mahtavampi voima, valkosipuli! Häntä ärsyttää sen käyttö.

Kynsilaukalle lienee odotettavissa valtaisa globaali buumi, sillä mediamoguli on valjastanut taisteluun koko media-arsenaalinsa. Silvio-herran on melko hankala saada aikaan mitään kansanliikettä, niin heikko on ehkä hänen imagovoimansa. Eli valkosipulin tuoksua on luvassa entistä enemmän Välimeren suunnalla.

Times OnLine raportoi asiasta muutama päivä sitten. Asiasta on luettavissa suomeksi aina valppaan Viisi Tähteä -lehden verkkosivuilta.

Berlusconia ällöttää valkosipulin hengitykseen syntyvä haju. Eihän se kovin miellyttävä ole, mutta sellaisen synnyttämisestä kyllä pitää syyttää kokkia, ei valkosipulia, sillä asianmukaisesti käytettynä ei haittoja synny. Ainoastaan makoisia makuja.

Valkosipuli on kuulunut Välimeren keittiöön aina, ja tulee kuulumaan vastakin. Liitettäköön tämä tarina sarjaan Ruokolahden leijonat…

8 kommenttia “Berlusconi iskee jälleen!”

  1. Pena:

    Kiitos mukavasta referoinnistasi. Kiinnostuin tosta valkosipulitaulukuvasta. Voinko käyttää sitä edelleen vai onko se jonkun copyright ?
    Vanhana valkosipulinystävänä olin kauhuissani Berlusconin mielipiteistä

  2. Helena:

    Kerrothan epäkelvolle kokille, miten valkosipulin kanssa pitää menetellä ruoanlaitossa, ettei hajua ruokailijan suuhun synny.

  3. heikkilä:

    Turun valkosipulin ystävät – Vitlöksvänner i Åbo r.y:llä on sopivasti uuden puheenjohtajansa Lassi Lähteenmäen johdolla meneillään uusien toimintamuotojen ideointi. Berlusconin möläytykset antavat yhdistykselle tilaisuuden näyttävään profiilin korotukseen. Muuten olen sitä mieltä, että valkosipulin tuoksu, tuo kylläisen ihmisen mainio tunnusmerkki, on vähemmän kiusallinen suusta tuleva ympäristöriski kuin sieltä berlusconimaisesti tavan takaa ponnahtelevat sammakot

  4. Yy:

    Lainaus Visa-herran tekstistä: “Valkosipuli on kuulunut Välimeren keittiöön aina, ja tulee kuulumaan vastakin.”

    Minun puolestani saisi pysyäkin siellä. Mitä se täällä tekee?!? Ja antakaa sen Berlusconinkin olla. Ei sitä vastaan kannata mitään valkosipuliyhdistyksiä perustaa tai jo perustetun yhistyksen toimintamuotoja muutella.

  5. Kari:

    Jopas jotakin. Ehkäpä Berlusconin kannattaisi sittenkin ryhtyä suosimaan suomalaista ruokaa. Valkosipuli kun ei taida kuulua monenkaan perinneruokamme reseptiin. Välimerellisiä herkkuja pizzasta bouillabaisseen ja moussakaan sen sijaan on vaikea kuvitellakaan ilman valkosipulia. Kuuman pizzan sively reilusti valkosipulilla maustetulla oliiviöljyllä…nam! Pitänee lähteä keittiöön murskaamaan valkosipuleita, kun pizza on parhaillaan uunissa.

  6. heikkilä:

    Juu kattos, Yy: valkosipuli on kyllä varsinaissuomalaista ruokaa kanssa, ei vain välimerellistä. Yrttiä tiedetään viljellyn täälläpäin jo viikinkiaikana. 1500 -luvulla Turussa tuo voimallinen herkku ja lääke tunnettiin hyvinkin. Parisataa vuotta pääsi jotenkin vilahtamaan välillä niin, ettei kynsilaukkaa täällä juuri käytetty. Mutta se, niin kuin tiedät, on Turun mittakaavassa kovin lyhkäinen aika.

  7. lassi lähteenmäki:

    Juu, ton Berluscnin närkästyksen valkosipulia kohtaan ymmärtää. Kyseessä on jonkinmoinen frustraatio. Berlu, niin kuin me tuttavallisesti sanotaan, sai tietää vasta seniori-iässä, että valkosipulin syönti kiihdyttää hiustenkasvua. Pelkkä paskanpuhuminen ei siis käy juuristolannoitteesta.

    P.S. Tähän Turun Valkosipulin Ystävät -yhdistykseen saa muuten kernaasti liittyä. Meiliä vaan mulle päin (lassi@maileri.com).

  8. Yy:

    “Valkosipulin hajun tuntevat kaikki paitsi se, joka on syönyt sitä ja ihmettelee, miksi muut kääntävät hänelle selkänsä…” Alexandre Dumas

    Edellä olevan lainauksen löysin ystäväni Kuukkelin avustuksella.

    Kiitos vaan kommentista, herra Heikkilä, ja kiitos kutsusta, herra Lähteenmäki, mutta en nyt ihan ensi hätään ajatellut tulla Turkuun enkä varsinkaan edes yrittää liittyä yhdistykseenne. Yhtään italialaisia ja erityisesti ystäväänne Berlua, niinkuin herra Berlusconia leikkisästi nimitätte, ihailematta, muistan, että jo aikoja sitten pois mennyt isoisäni tiesi, että viisaan päästä Herra lähdettää hiuksen, mutta aasin karvan Hän antaa harmaantua. Herra Lähteenmäen ulkonäköähän en tunne.

    Onhan se toki tiedossa, että tuo teidän ihannoimanne kasvi on ikivanha viljelykasvi vaikka missä, mutta sen käyttöön niinkuin muittenkin mausteitten ylettömään käyttöön ennen nykyaikaisten kylmälaitteiden keksimistä on ollut ihan ilmeisesti syynä se, että pilaantuvien elintarvikkeitten ja mauttomien ruokien syötävyyttä on jotenkin pitänyt peukaloida.

    Iloisena yhdyn jo kouluaikanani lukemaani (tosin silloin huomaamatta jääneeseen) tokaisuun Cervantesin Don Quixotessa: “Älä syö valkosipulia tai muita sipuleja, sillä niiden haju paljastaa, että olet maalta.”

    Ja maallahan sille valkosipulille on käyttöä paitsi mausteeksi myös tuholaisten torjuntaan erilaisilla hyötyviljelmillä. Mutta puhumalla tuskin mitään saa kasvamaan.

Jätä vastaus