Rasva rules!
Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tike julkisti eilen vuotuisen ravintotaseensa. Siinä luetteloidaan suomalaisten syömistä, erilaisten raaka-aineitten nousuja ja laskuja.
Otsikkotasolle pääsivät liha ja jogurtti, lihansyönti on säilynyt ennallaan, jogurtin syöminen kasvanut lähes kahdeksan prosenttia.
Ihan kiinnostavia nostatuksia. Tosin tiedotteen uutinen olisi voinut lukea myös vaikka näin: Voin, juuston ja jogurtin kulutus reippaassa kasvussa, tuoreet vihannekset laskussa.
Tämmöisiä tilastoja luettaessa ei ole niinkään kiinnostavaa se, mitä yksittäiselle raaka-aineelle tapahtuu, vaan trendi. Se on nyt mielestäni kevyestä rasvaisempaan. Voi, kerma ja juustot nousussa, tosin maidossa rasvaton nousee, muut laskevat, samoin kokonaiskulutus. Turha energiapommi jogurtti nousee, viili laskee. Possu nousee, siipikarja laskee.
Murheellista on, että vihannekset ovat laskussa, perunaa myöten. Sitrushedelmät melko reippaassa nousussa, lähes 5 prosenttia.
Näitten lukujen lukeminen on tiukan tarkastelun paikka siellä missä vaikkapa vihannesten menekin edistämistä pohditaan!
Yksi tapa lukujen tulkitsemiseen voisi olla myös ihmisten kyllästyminen huonoon perunaan, nahistuneisiin vihanneksiin ja iänikuisiin broilerinsuikaleisiin! Ja voisiko voin, öljyjen ja kerman kulutuksen lisääntyminen viestiä lisääntyvästä ruoanlaitosta kotona? Jos niin olisi, se vasta trendi olisikin!
PS. Jos lukuja tarkastelee kansainvälisessä mielessä, tulee hyvin pahalle mielelle. Kun meillä vihanneksia kulutetaan vajaa 70 kiloa vuodessa, EU:ssa rouskitaan keskimäärin 115 kg, Italiassa 130 kg…
heinäkuu 5th, 2007 at 11:25
Tämä oli hyvin toiveikkaasti sanottu: “Ja voisiko voin, öljyjen ja kerman kulutuksen lisääntyminen viestiä lisääntyvästä ruoanlaitosta kotona? Jos niin olisi, se vasta trendi olisikin!”
Ainahan tuotakin voi toivoa pöyristyttävän ravinneköyhien einesten lämmittämisen sijaan. Kun mikroaaltouuni sanoo “pling” on mielestäni kaikki toivo mennyt ravitsevasta ruokailuhetkestä.
Käytännössä valistuneelle kuluttajalle ruokakaupassa on käyttöä 10 metrin mittanauhalle, korvatulpille, suurennuslasille ja polvisuojuksille (mahdollisesti myös aurinkolaseille!).
Mittanauhalla mitataan matka kaupan kassasta kaupan sisätiloihin ja luvataan, ettei osteta mitään joka on 10 m lähempänä kaupan kassaa (sipsipussit, makeiset, tupakka, limsa). Korvatulpilla vältytään vaimon nalkutuksen kuuntelemiselta tai makkaraa ja olutta kinuvan miehen ruikutukselta, mutta tärkeintä on tietenkin sulkea korvat kaupan mainossaasteelta ja tuijottaa vain sitä kotona laadittua ostoslistaa. Suurennuslasilla tarkistetaan miten paljon tuotteessa on niitä “moderneja E-vitamiineja”, mikäli paljon E-407, E-469, E-472 jne. jätetään tuote ostamatta. Ja lopuksi vielä tarvitaan polvisuojuksia, sillä kauppias on yleensä sijoittanut kaikkein terveellisimmät elintarvikkeet alahyllylle. Siellä kaupassa kontatessa tulevat polvet kipeiksi, polvisuojukset helpottavat asiointia. Hohtavan valkoiset riisi- ja makaronipakkaukset ovat silmien korkeudella, joten listaan voi häikäisyvaaran lisäksi määrätä aurinkolasit pakolliseksi varusteeksi.
Terveystietoinen kuluttaja ei tietenkään käytä margariinia vaan voita. Kasviöljyt nautitaan aina pilaantumattomassa muodossa (juoksevan rasvan kovettaminen on mielettömyyttä) esimerkiksi kylmäpuristetun rypsiöljyn muodossa. Ilman radikaaleja muita muutoksia on arveluttavaa ryhtyä käyttämään runsaasti oliiviöljyä (neutraali öljy). Suomalainen saa ruoasta edelleen aivan liian paljon tyydyttyneitä rasvahappoja. Kun käytät voita, jätä pois oliiviöljy, ota sen sijaan rypsiöljyä. Jos jostain syystä käytät margariinia, käytä silloin oliiviöljyä, sillä rypsiöljy tekee rasvaprofiilistasi liian yksipuolisen (omega-6-rasvahappoja saa liikaa).
Anteeksi tällainen pitkä vuodatus. En voinut olla hiljaa.
heinäkuu 5th, 2007 at 16:58
Ihan varmasti vihannesten syöntiin vaikuttaa hyvien rehujen saatavuus. Kesällä asia on toisin, kun voi hakea luksusvihreää Lindrothin Hannulta torilta, mutta entä talvella? Miten kunnon ruokien tankkauspaikassaa Stockan Herkussa voi olla niin ala-arvoinen vihannesosasto? Miksi hallissa ei menesty kunnon vihanneskauppa? Ainakin minulla hiipuu vihannesten syönti syksyn tullessa. Mités syöt, kun et saa? Toista se on etelässä, rehevää vihannesta ympäri vuoden. Helppo siinä on tilastoja kaunistella.
Naudan syömisestä en niin huolestu. Ainakin jos vähennys kohdistuu Etelä-Amerikasta tuotuun lihaan. Laadusta en sano, mutta on se ympäristöeettisesti liian kaukaa haettu! Possun syöminen mietityttää. Ei possu itse, eläimenä, vaan se possu, jota suomalaiset nyt syövät. Se kuiva proteiinimassako siis lisää menekkiään. Sääli. Broiskuista olen Visan kanssa yhtä mieltä. Ei se oranssi oksennus, jota kaupan kylmäaltaista löytyy, ole ihmisruokaa.
Markku Ha
heinäkuu 5th, 2007 at 17:15
Minä ja Visa edustamme varmaan tässä vastakkaisia ääripäitä, mutta itse laitan ruokaa kotona juuri silloin, kun haluan välttää ravintoloiden laiskaa, rasvaan ja kermaan nojaavaa ruoanlaittoa.
Tiedän, että monet ammatti- ja harrastajakokit vannovat eläinrasvojen nimiin, mutta musta se on tyhmää. Joskus hyvässä ruoassa on kermaa ja voita, joskus ei. Ravintolaruoassa lähes aina.
Mun näkökulmastani lisääntynyt rasvankulutus siis kertoisi vähentyneestä kotiruoanlaitosta…
heinäkuu 5th, 2007 at 18:47
Mukavaa havaita, että luonnonmukaisten rasvojen käyttö on nousussa. Viljatuotteiden käyttö on valitettavasti pysynyt ennallaan, mutta ehkäpä se laskee jo ensi vuonna…
heinäkuu 13th, 2007 at 10:48
Jari:
Mitä ovat luonnonmukaiset rasvat ja mitä ei-luonnonmukaiset? Ainakaan itse en ole koskaan tietääkseni törmännyt ruokakaupassa synteettisiin rasvoihin, huoltoasemilla kyllä Mobiliin ja sen sellaisiin.
Ja miksi viljatuotteiden käytön pitäisi laskea? Kunnon ruisleipää ja kaurapuuroa ei voita mikään. Eikä ohrapirtelössäkään mitään vikaa ole.