Miltä Turku näyttää ruudussa
Turku on ollut taas esillä valtakunnan mediassa ihan omilla ehdoillaan. Yleisradion aamutv on vieraillut Turussa menneen viikon lopulla. Ohjelma-aikaa on ollut useampi tunti. Samoin oli viime vuonna kun MTV-3:n Huomenta Suomi vieraili Turussa.
Miltä Turku sitten näytti? Rekka-auton peräkontilta tietenkin! Siltä samalta kun se on näyttänyt jo vuosikausia ja varmaan haluaa tulevaisuudessakin näyttää. Vai haluaako?
Paljonkohan maksaisi tuon käsittämättömän järkyttävän näköisen lavan uudistaminen? Pohja on varmaan kunnossa, ainoastaan seinistä on kysymys. Jotain kulttuuripääkaupunkia? Mutta miltä kulttuuripääkaupunki näyttää?
Sitä sopii miettiä, samoin kuin lavainvestointia. Maksaisiko uusi ulkoasu lavalle 20.000 euroa? Ei ainakaan paljon enempää. Kannattaisiko investoida ensi kesään, jos joku vaikka tulee kameroitten kanssa?
heinäkuu 9th, 2007 at 10:11
Paitsi että nykyinen kauppatorin häkkyrä (siitä kai on kyse?) on ruma, se alkaa olla muutenkin lähes käyttökelvoton. Rokkikäyttöä se ei kestä enää lainkaan huteron alustansa vuoksi. Joku päivä myös hanuripartiot, tietoiskujaan jakavat kansalaisjärjestöt jne. tulevat pohjasta läpi.
Jottain tarttis tehrä, eikä se edes maksa kaupungin budjeteissa juuri mitään. Puhumattakaan toriympäristön muusta siistimisestä, nykyinen risaisten myyntikatosten ja ruosteisten pakettiautojen armada on melko karua katseltavaa. Puutorin suunnitteluvastaavaa ei paikalle pidä kuitenkaan kutsuttaman.
heinäkuu 9th, 2007 at 12:37
Edelliseen liittyen vielä. Pitäisikö Turkuun perustaa kaupunkikulttuurin virasto, Helsingin malliin? Vai pitäisikö homma hoitaa järjestöpohjalta? Itselläni olisi menohaluja molempiin malleihin.
heinäkuu 9th, 2007 at 22:05
Puutorin suunnitteluvastaava on eräs kaupungin johtavista arkkitehtitoimistoista. Joka olisi varmaan valmis maksamaan huomattavan palkkion siitä, että torille ei laiteta pronssikylttiä: tämän torin suunnitteli xxx xxx.
Kauppatorin lavalla on tapahtumainjärjestäjien keskuudessa osuva nimi: ruumisvaunut.
heinäkuu 10th, 2007 at 14:13
Muistaakseni siinä on pyörät alla, joten olisko öisen kansalaistottelemattomuuden aika?
heinäkuu 16th, 2007 at 13:31
On merkillistä, miten erillaisena sitä itse asuinalueensa näkee, kuin media.
En valitettavasti nähnyt näitä Turkuohjelmia, enkä tiedä mistä peräkontista puhutte. Ilmeisesti se ei kuitenkaan tällä kerralla ole mikään ravintola?
Mutta Turun kuvahan on Tuomiokirkko ja Linna. Onko siellä jotain muutakin (niin, tietenkin vessa)?
Itsenäni häiritsee, kun mediat Itä-Helsingistä tehdessään juttuja aina kysyvät mielipiteitä joissain pubeissa sönkköäviltä juopuneilta ihmisiltä. Ei ole ihme että espoolaiset pelkäävät metron tuovan kaiken pahan heille idästä…
Eilen katsoin televisiosta Mikko Niskasen 1964 tekemää Skatta dokumenttia. Vaikka kuvissa näkyi tuttuja ihmisiä, niin sen antama kuva skattasta oli kovin satama/juoppo -voittoinen.
Raivostuttavaa!
Minun lapsuuteni skattalla oli myös tuo satama ja pultsari aspekti, mutta se oli myös mukava Jugend “kylä” jossa tunnettiin naapurit eikä pultarit hallinneet aluetta. Talossamme ja myöhemmin naapurikorttelissa asui tälläkin palstalla monesti teksteissä vilahtanut Frouva, hän voinee antaa myös asiasta todistuspuheenvuoron.
Mutta niinhän se on, että eivät positiiviset asiat kiinnosta ketään, ainakaan mediaa.
heinäkuu 16th, 2007 at 21:11
Tarkennetaan:
Kyse on Turun virallisesta “näyteikkunasta”, kuorma-auton peräkärrystä, jolta Turkukuvaa viestitään maailmalle aika-ajoin, viimeksi YLE1:llä.