Vuonna 1918 Ruotsiin syntyi neljä ei ihan tavallista svenssonia. Birgit Nilssonista (17.5. – 25.12.2005) tuli oopperamaailman juhlituin Wagner-sopraano, Eric Ericssonista (26.10.) maailman kunnioitetuin kuoronjohtaja, Sixten Ehrlingistä (3.4. – 13.2.2005) kansainvälisesti tunnetuin ruotsalainen kapellimestari – ja Ingmar Bergmanista yksi kaikkien aikojen mestarillisimmista elokuvaohjaajista sekä suurenmoinen teatteriohjaaja ja kirjoittaja.

Ruotsissa ei liene koskaan täysin tajuttu Ingmar Bergmanin suuruutta, joten eilinen kansainvälisen median valtaisa uutisvirta oli varmasti monelle yllätys. Sain Ruotsin musiikkielämässä kyllästymiseen asti kuulla maan köyhästä klassisesta musiikista verrattuna meidän Sibeliukseemme. Vastasin aina: ”Mutta teillä on Ingmar Bergman.” Yleensä sain kommentiksi hymähdyksen.

Bergman ei olisi ruotsalainen, ellei hän olisi saanut jatkuvaa kritiikkiä kotimaassaan. Hän kulki kuitenkin rohkeasti omaa tietään välittämättä mitä erilaisimmista syytöksistä. Bergman imi elokuvan itseensä jo lapsena, veljeltään 150 tinasotilaalla ostamastaan kinematografista alkaen. Hän loi ennen näkemätöntä, ihmeellistä ja hyvin persoonallista kuvakieltä, vuodesta 1953 yhdessä pääkuvaajansa Sven Nykvistin kanssa. Noin kuudenkymmenen elokuvan lisäksi Bergman ohjasi 125 näytelmää teatteriin ja televisiolle sekä oopperaa filmille (ihastuttava Taikahuilu) ja näyttämölle – vuosittain siis keskimäärin yhden elokuvan ja kahdesta kolmeen näytelmää runsaan kirjoittamisen lisäksi. Kun Sibelius oli maailman tunnetuin suomalainen, niin neljän Oscarin ja lukemattomien muiden palkintojen Ingmar Bergmanista voi sanoa samaa: sivistysmitalla suurin ruotsalainen.

Mutta Ingmar Bergmanin suuruus oli joillekin ruotsalaisille liikaa. Vuonna 1976 poliisi keskeytti hänen näyttämöharjoituksensa Dramatenissa. Hänet määrättiin heti (harjoitusta oli jäljellä 20 minuuttia) kuulusteluihin poliisiasemalle, ja kärkäs media räväytti skandaalista tietenkin ykkösuutisen. Niin, mistä skandaalista? Veropetoksesta! Vaikka syytös osoittautui pian vääräksi, Bergman raivostui, teki miehen teon ja lähti Ruotsista kulttuuripakolaiseksi kahdeksaksi vuodeksi. Kotimaahan Bergman palasi vasta tekemään Fannyä ja Alexanderia – jonka myös ruotsalaiset ymmärsivät ottaa omakseen.

Eilinen kansallinen surupäivä oli jälleen osoitus Sveriges Televisionin uutistoimituksen loisteliaasta tasosta. Epäilemättä muistokirjoitukset ja -filmit olivat jo kauan olleet valmiina varastossa. Pääuutislähetys Rapport (klo 21 Ruotsin aikaa) pidennettiin sujuvasti tunnin mittaiseksi ja perään lähetettiin ensimmäinen jakso 3 x Bergman -dokumentista (muut osat lähetetään tänään ja huomenna). Muissa uutislähetyksissä käytettiin paljon eri haastattelumateriaalia, joten ilmeisesti uutistoimitus oli kokonaan valjastettu kunnioittamaan suurmiestä. New Yorkista oli aikaerosta huolimatta löytynyt elokuvaohjaajia Woody Allen (”kaikkien aikojen merkittävän elokuvaohjaaja”) ja jostakin muualta Ang Lee (”minun jumalani”), Bergmanin luottonäyttelijät Pernilla August, Lena Endre ja Peter Stormare oli yhytetty ilmeisesti lomalta, Fannyn ja Alaxanderin tuottaja Jörn Donner Bromarvista. Studioon oli ehtinyt kirjailija Henning Mankell, joka oli Bergmanin vävypoika. Valtiopäivävaalien poliitikkohaastatteluissa ryvetetty toimittaja Anna Hedenmo hoiti lähetyksen tavattoman tyylikkäästi.

Tilastot osoittavat, että joka päivä jossakin päin maailmaa esitetään Ingmar Bergmanin elokuvia. Dokumentissa mestari kertoi menestyksensä salaisuuden: ”Elokuvissani on aina vain yksi totuus, se on minun totuuteni eikä kenenkään muun. Tavoitteeni on vain saada katsoja liikuttumaan.”

SVT:n hienot muisto-ohjelmat löytyvät täältä.

3 x Bergman -dokumentin viimeiset osat näkyvät myös SVT-Europalta tänään ja huomenna.

P.S. Eivätpä taida näkyäkään, kun SVT Europa näyttää Allsångia Skansenilta. Ruotsalaista kulttuuria maailmalle, var så god! Sen sijaan FST5 on valppaana ja esittää saman sarjan, alkaen huomenna keskiviikkona klo 22.15.