5.9.2007

Mainosala elää

Tapasin mainostoimistonjohtajakollegani joitain viikkoja sitten ruokakaupassa. Siinä tietenkin ryhdyttiin vaihtamaan kokemuksia alan viimeaikaisesta kehityksestä. Kiittelin kollegalleni omaa valintaani, irti perinteisistä mainostoimistopalveluista mahdollisimman pitkälle. Tyhjän tilan täyttämisestä ei kukaan enää maksa, todettiin yhdessä. ”Iltaruskon alalla tässä ollaan”, totesi toverini.

En kuitenkaan ole samaa mieltä. Iltaruskoa periteisille palveluille, mutta suuria mahdollisuuksia niille, joilla on viisaampaa myytävää.

Olin tänään myyntikäynnillä, jossa taas tämä käsitykseni vahvistui. Tyytymättömyyttä perinteiseen puuhasteluun. Ja mahdollisuuksia uudelle.

Markkinointi&Mainonta –lehden verkkosivuilla julkaistiin uutinen, jonka mukaan Suomen suurin mainostoimisto, 137 henkeä työllistävä SEK&Grey aloittaa YT-neuvottelut ”muutaman kymmenen henkilön irtisanomiseksi”.

Toimitusjohtaja Marco Mäkinen kommentoi uutisessa: ”Kyse on laajemmin siitä, millaista osaamista meillä on ja millaisille asioille on kysyntää. Asiakkaat kaipaavat muun muassa designin ja kansainvälisen, kokonaisvaltaisen markkinoinnin osaajia. Samaan aikaan perinteisten mainostoimistopalvelujen kysyntä on laskenut, ja tästä on muodostunut meille rakenteellinen epäsuhta.”

Harmillisia uutisia, vaikka onkin kiva aina joskus huomata keksineensä jotain ehkä ennen muita. Silti tämä ei helppoa ole…

Yksi kommentti “Mainosala elää”

  1. Kari:

    Olisikohan tässä keskustelussa kuitenkin unohtunut se, että mainostoimiston perinteinen palvelu on ihmisten kiinnostuksen ja ostohalujen herättäminen ja heidän tavoittamisensa. Se, millä keinoilla tämä tapahtuu tehokkaimmin riippuu niin tuotteesta, kohderyhmästä kuin vaikkapa jakelutiestä.

    Loppujen lopuksi kyse on aina tyhjän tilan täyttämisestä, olipa tämä tila sitten sivu sanomalehdessä, käytävänreuna myymälässä, sekunti televisioruudussa tai mielihyvän keskus kuluttajan päässä.

    Mahdollisuuksia vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen (myös ostosellaiseen) on rajattomasti. Mainostoimiston tehtävä on valita niistä oikeat, olivatpa ne sitten perinteisiä tai uusia ratkaisuja.

Jätä vastaus