7.9.2007

Kevyttä aurinkoa, kiitos

Miksei-aina-voi-olla-perjantaita Kannuvalimosta! Miten hienoa onkaan nousta syyskuussa kirkkaankuulaaseen auringonpaisteeseen. Kuinka keräisin sen talteen kolmeksi kuukaudeksi?

Tenniksen U.S. Open on näinä päivinä aamujen toinen pelastus. Eurosport aloittaa New Yorkin iltaotteluiden lähetyksen joskus kahden, kolmen maissa. Ei, kelloa en ole laittanut soimaan, mutta jokin matsi on vielä käynnissä seitsemältä. Hyvä piristys aamupuurolle. Ja sitten otteluiden uusintakoosteet Hesarin (Kiitos taas, Vesa Karonen, Kanavalla-palstan hykerryttävän kuivakka suomenkielipoliisi – tiedän, miltä sinusta tuntuu!) ja tenttilukemisen säestykseksi.

Paitsi tietenkin tänään, vaikka aurinko paistaa. Eurosportilta tulvi TV-Shopia, ruotsiksi. Eikä Turun Kaapelitelevision päivä ala kuin vasta yhdeksältä. Kohtelias nuori nainen sanoo sitten, että ei olla huomattukaan, kiitos ilmoituksesta – ohjelmassa kyllä lukee että tennistä. Ohjelma vaihtuu urheiluun vähän ajan kuluttua, mutta tennis on jo päässyt loppumaan. Höh.

Mikä tämä tällainen TV-Shop on? Eihän mitään tuollaista voi oikeasti edes olla olemassa. Kuka ihminen tai edes insinööri pystyisi keksimään moisia ihmetuotteita? Ja amerikkalaisten näköiset tuote-esittelijät, nehän ovat vain taitavasti animoituja robotteja. Eikö vain TV-Shop olekin nörttipoikien kehittelemä virus, joka pilanpäiten ryömii palomuurien läpi levittämään tartuntaa pahaa-aavistamattomaan, joulupukkiin uskovaan kuluttajaan? Siis ei kai kukaan ihminen ole koskaan ostanut mitään TV-Shopista. Eihän?

No, kaapelityttö kertoi myös salaisuuden. Eurosportin jatkosta vuodenvaihteen jälkeen kyllä neuvotellaan. Kunhan hinnoista sovitaan, niin johonkin kanavapakettiin se kyllä päätyy. Toistaiseksi ollaan oltu varmuuden vuoksi ihan hissukseen, hän sanoo. Kiitos.

Digiboxini sekoiluun etsittiin ratkaisua eilen. Vika on todennäköisesti antennijohdossa, sanoi Turun Kaapelitelevision konttorin nuori, miellyttävä mieshenkilö. Uusi johto siis seinän ja loodan väliin. Jees! Pimeänä olleet Maikkarin välittämät kuusi maksutonta kanavaa (siis ei tietenkään Max) näkyvät taas. Mutta hyvin toimineet Ylen seitsemän häipyivät saman tien. Kauppiaskatu 5 on nyt pantu koetukselle. Selviääkö ongelma? Soittopyyntö on jätetty jo puolitoista tuntia sitten.

lltapäivällä tunti tennistä valmentaja-Harrin kanssa. Pulssi 160 ja risat. Ja saunan jälkeen viikonloppua, aurinkoista.

P.S. Kaapelitelevision mies tuli, näki ja voitti! Ongelma oli kaikkea muuta kuin digi-tv:n. Pistorasian johdot oli joskus menneinä vuosikymmeninä kytketty väärin päin – eihän sitä aina voi tietää, onko menossa vai tulossa. Leppoisaa, huippuammattilaista eli sanalla sanoen loistavaa palvelua! Pienemmät yritykset osaavat toimia asiakkaan eli tavallisen ihmisen tasolla, minkä Turun Kaapelitelevisio ja Lännen Puhelin ovat meidän kotonamme osoittaneet. Onneksi olkoon!

Yksi kommentti “Kevyttä aurinkoa, kiitos”

  1. Visa:

    Nonnih!
    Olen yrittänyt opetella laskemaan ainakin kymmeneen, katsomaan peiliin ja sitten vasta räjähtänyt palvelun tuottajalle. Ne kun toimivat yleensä hyvin, useimmiten erinomaisesti. Sitten on näitä kotiasentajia. Olis montakin hyvää tarinaa, ihan läheltä…

Jätä vastaus