Häkämies on oikeassa!
Luulisi, että ulkopolitiikan keskustelukulttuuri on jo muuttunut. Mutta ei. Jyri Häkämies on viimeisin esimerkki. Kaikki huomio hänen tasapainoiseksi laaditusta puheestaan on suunnattu kolmen sanaan; Russia, Russia, Russia. Itselleni sama kohtalon sana oli aikanaan EY. Natosta aktiivisesti puhuvat ja kirjoittavat ovat kokeneet saman. Sanot mitä tahansa, kaikki tulkitaan maagisen avainsanan kautta.
Ilahduin kovasti, kun eilen puoli yhdeksän uutisissa Ilkka Kanerva sanoi sen ilmiselvän totuuden, että Suomen ja Venäjän suhteissa on puhuttavaa. Kanerva on nyt asemassa, jossa huutoon voi ja tulee vastata.
Häkämieshän ei sanonut, että Venäjä tuo Suomelle turvallisuusuhkaa vaan turvallisuushaastetta, challenges, niin kuin Amerikan kielellä sanotaan. Olen Häkämiehen kanssa samaa mieltä. Täällä Itämeren piirissä Venäjän paino kasvaa kaiken aikaa ja sitä mukaa myös sen läsnäolo. Venäjä on suurvalta ja toimii sen mukaan. Siitä tulee haastetta Suomelle, joka on Venäjän lähinaapuri.
Otetaanpa esille vaikka energiapolitiikka. Haasteena on energiariippuvuus ja sen hallinta kuin myös hinta. Haastetta on myös ympäristöasioissa. Jo ihan teknisen mittaamisen perusteella voi laskea minkälaisen panoksen Pietarin saasteet tuovat Suomenlahdelle. Puhumattakaan mitä seurauksia on kaasuputken laskemisesta Suomen mannerjalustaan ja myöhemmin putken valvonnasta ja hallinnasta.
Entäpä järjestäytyneen rikollisuuden hiipiminen tai rajakuljetusten sujuvuus? Tai alati lisääntyvien energiakuljetusten tuomat ympäristöhaasteet. Nämä kaikki ovat juuri niitä pehmeän turvallisuuden asioita. Eipä tarvitse pohtia samoja haasteita globaaleissa mittasuhteissa.
Niihin on vastattava Venäjän kanssa yhteistyössä. Kanervan lausunto on linjassa Häkämiehen haastepuheen kanssa. Haasteet on tunnustettava ja Venäjä on haastettava niitä käsittelemään.
Kokonaan toinen asia on, että kyllä Venäjän sotilaallinen voimistuminen Itämerellä on sekin haaste, joskaan ei ainakaan vielä suoranainen uhka. Siksi olisi ensiarvoisen tärkätä, että EU-maat Itämerellä voisivat löytää yhteisen lähestymistavan Venäjän saamiseksi mukaan alueen yhteistyöhön.
Paitsi, että Suomi tarvitsee Eurooppa-politiikan, se tarvitsee myös Itämeripolitiikan.
syyskuu 12th, 2007 at 9:43
UKK:n aikana takaisin Suomeen olisi lentänyt entinen puolustusministeri ja kanslian päällikkö inariin poliisiksi.
Aikoinaan 1976 Sotakorkeakoulun pääsykokeissa turvallisuuspolitiikan esseessä eräs kapteeni käytti kappaleen otsikkona: “Uhka idästä”. Hylätty tuli.
Eikös tuolla liikkeenjohdon maailmassa hoeta, että ei ole ongelmia, on vain haasteita; itsekin tuohon fraasiin lienen syyllistynyt.
Mahtaa synominisoida toisinkin päin?
Jussi
syyskuu 12th, 2007 at 11:00
Esko Antola, kuulutat Suomelta Eurooppa-politiikkaa – aivan oikein – mutta eikö juuri ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa tulisi käsitellä eurooppalaisessa viitekehyksessä, varsinkin kansainvälisillä foorumeilla?
Suomen hallituksen Eurooppa-ajattelua saa etsimällä etsiä, vaikka aihetta aloitteisiin ja puheenvuoroihin olisi.
Terveisin
Ralf Grahn
syyskuu 12th, 2007 at 11:13
Suurin osa Suomalaisista ajattelee näin,sitä ei saa sanoa, ryssien kanssa on oltava niin kuin epävarman ihmisen, kuka olisi niiden kanssa ripaskaa tanssinut,
kuin Kekkonen.
Terveisin kaiken nähnyt vanhus 75v
syyskuu 12th, 2007 at 11:55
Toren saa ain sano. Saako ministerikin? Kokeillaanpa:
- Suuri osa meistä suomalaisista pelkää ja jopa inhoaa amerikkalaisten yksisilmäisiä valtapyrkimyksiä, jotka toteutetaan terrorismin vastaisen taistelun nimissä. (olisi vaikka P. Väyrynen sanonut Moskovassa)
- Todellisuudessa Suomi ei olisi koskaan liittynyt EU:n jäseneksi, ellei niin suuri osa suomalaisista olisi pelännyt Venäjän Suomelle aiheuttamaa uhkaa. Samasta syystä meidän olisi hyvän sään aikana tarpeen liittyä Naton jäseniksi. (olisi vaikka Sauli Niinistö sanonut Berliinissä)
- Suomalaisten enemmistö arvelee, että henkisessä, aatteellisessa ja taloudellisessa mielessä olemme läntinen demokratia. Minä, Paavo Lipponen ja Ilkka Kanerva annoimme aikanamme Neuvostoliiton ja Itä-Saksan edustajille mielellämme sellaisen kuvan, että olisimme mielellämme jotain sinne päin, mutta emme toki ihan, koska halusimme Neuvostoliiton kommunistijohdon antavan meille kansallisia ja henkilökohtaisia etuja. Se hiukan jälkeenpäin hävettää (olisi vaikka Tarja Halonen sanonut YK:ssa)
syyskuu 12th, 2007 at 12:34
Ralf Grahnille reagoisin, että kyllä, mutta EU ei nyt ikävä kyllä pysty minkäänlaiseen yhteiseen politiikkaan Venäjän suuntaan. Selkänojaa ei nyt ole, joten nämä kahdenväliset suhteet ovat aina tapa hoitaa Venäjä-politiikkaa. Venäjän paino on tunnustettava lähialueillamme ja sen mukaan koitettava hoitaa asioita. Eihän Häkämiehen ja Kanervan puheissa ole kyse kuin tosiasioiden tunnustamisesta, Paasikiven muttei niinkään Kekkosen hengessä.
syyskuu 12th, 2007 at 12:58
Esko Antola, ellei Euroopan unioni kykene yhteiseen ulko-,turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan, myöskään suhteessa Venäjään, toivoisin Suomen hallituksen ja johtavien poliitikkojen toimivan unilukkareina EU:n valuvikojen korjaamiseksi.
Sitä peräänkuuluttamaasi Eurooppa-politiikkaa.
Terveisin
Ralf Grahn
syyskuu 12th, 2007 at 15:17
Olen Ralf Grahnin kanssa yhtä mieltä siitä, että EU:n tulisi kyetä yhteiseen Venäjänpolitiikkaan samalla tavalla kuin transatlanttisten suhteiden kehittämiseen. Tällä hetkellä vaan näyttää siltä, että viimeksimainitut ovat sittenkin EU:lle tärkeämpiä johtuen ennenkaikkea uusista itäisistä jäsenmaista. Näiden maiden revanssihenki estää järkiperäisen suhtautumisen Venäjään ja tekee EU:sta raajarikon tässä(kin) suhteessa. Suomen hallituksen ja johtavien poliitikkojemme kykyä ja vaikutusvaltaa unilukkarina toimimiseen kyllä epäilen vahvasti.
syyskuu 12th, 2007 at 18:12
Totta kai, Suomen tulisi ajaa EU:lle yhteistä Venäjä-politiikkaa. Mutta se on nyt kiven takana. Selitykseksi riittää vaikka Puolan kanta asiaan. Yksimielisyyttä nimittäin vaaditaan.
syyskuu 12th, 2007 at 18:59
Moderaattorin kommentti:
Eskon juttuun oli eksynyt järjestelmävirheen tms. takia kautta pariksi tunniksi pätkä tekstiä (Puolan kieltä vieläpä), joka ei kuulunut sinne, vaan Suomi-Puola -juttuun. Nyt asia on korjattu.
Pahoittelemme.
syyskuu 13th, 2007 at 6:33
Kari ja Esko, Euroopan unioni on halvaantunut yksimielisyysvaatimuksen (liberum veto) takia ja tärkeimmissä asioissa, kuten ulkopolitiikassa, puuttuu demokraattinen valvonta.
Toki on yritettävä toimia mahdollisimman hyvin nykyisillä säännöillä.
Mutta aktiivista EU-politiikkaa luvannut Suomen hallitus voisi toimia näkyvästi unionin valuvikojen korjaamiseksi.
Terveisin
Ralf Grahn