Kenellä on valtaa
Kannuvalimossakin käyty keskustelu viimeaikaisista Suomen ulkopolitiikan rajankäynneistä on hämmentänyt minua. Tuntuu kuin puurot ja vellit olisivat menneet sekaisin.
Nyt puhutaan rintarinnan ikään kuin synonyymeina oikeudesta puhua ja ulkopoliittisesta vallasta. Pääministerikin joutui tulemaan ulos ja lausumaan itsestäänselvyyksiä eilisissä televisiouutisissa.
Tämän aamun lehdissäkin jo viihteelle mennyt keskustelu jatkuu. Kenellä on ulkopoliittista valtaa, kysytään vallankäyttäjiltä(?). Erikoista, suorastaan kummallista.
Onko nyt kuitenkin niin, että valtaa on siirtynyt jonnekin? Ei kai vallankäyttäjän kuulu perustella ”hei valta on mulla, edelleen”? Valtaa on tai ei ja sitä käytetään. Ja huomatuksi se tulee, alleviivaamatta.
Politiikka on kummallista, varsinkin ulkopolitiikka. Vai olisiko sekin vaan ihan tavallista politiikkaa?
syyskuu 19th, 2007 at 13:02
Turun Sanomien aliona oli tänään professori Vilho Harlen erittäin analyyttinen kirjoitus siitä, mitä Häkämies todella sanoi. Kirjoitus oli valtava yllätys sikäli, että se osoitti tamperelaisen pystyvän älykkääseen ja tarkkanäköiseen kommentointiin. Häkämies kertoi Amerikassa sen, minkä jokainen tietää: Suomen on ollut pidettävä yllä koko kansan puolustustahtoon perustuvaa suurta armeijaa ja reserviä tasan kolmesta syystä. Nuo syyt eivät ole Portugali, Tanska ja Nigeria.
syyskuu 20th, 2007 at 9:06
Visa Nurmi, olisi aika siirtyä keskustelemaan sisällöstä.
Suomi teki eurooppalaisen valinnan liittyessään Euroopan unioniin. Tätä valintaa ja siitä seuraavia ratkaisuja maamme poliittisen johdon tulisi nyt selkeyttää.
Terveisin
Ralf Grahn
syyskuu 21st, 2007 at 8:30
Häkämiehen puheeseen en ole tutustunut, mutta siitä seuranneen keskustelun henki on ollut mielestäni enemmän kuin erikoista. Sen yhteydessä näyttää suomettuminen saaneen aivan uuden sisällön: kun ennen oltiin rähmällään itänaapurin edessä, nyt haetaan isäntää ison veden takaa.
Omasta mielestäni parhaan puheenvuoron Venäjään liittyvistä haasteista esitti Kalle Isokallio:
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200709176594284_ko.shtml
Samalla kannalla näyttää olevan myös Tasavallan presidentti Tarja Halonen, jonka USA:n reissuista tai oikeammin niiden puutteesta näyttää myös nousevan uudelleen poru. Itse pidän vain ja ainoastaan hyvänä, että Bushin hallintoon on pidetty etäisyyttä.
Kenties tässä vaiheessa Vanhasen ja kumppanienkin olisi miettiä vieläkö Bushia kannattaa pokkuroida. Ystävyyden hierominen vaikka Hillary Clintonin kanssa olisi varmaan viisampaa näinä aikoina.
syyskuu 21st, 2007 at 9:38
Kari hei,
tosi huono lähtökohta keskustella aiheesta kun aloittaa: “Häkämiehen puheeseen en ole tutustunut, mutta…”
Ehdotanpa seuraavaa:
1. käväise katsomassa puhe sivulla
http://www.defmin.fi/index.phtml?661_m=3333&s=270
2. palaa sen jälkeen tähän blogiin ja esitä arviosi siitä, missä määrin puhe “hakee uutta isäntää veden takaa”. Minä luin tekstin jokseenkin päinvastoin: Häkämies selittää huolellisesti, miksi Suomella on ollut erilaiset puolustuspoliittiset ratkaisut kuin muulla Euroopalla.
Isokallio esittää ansiokkaasti, minkä takia Suomen tulee olla taloudellisessa ja muussa yhteistyössä Venäjän kanssa. Se ei vähääkään heikennä Häkämiehen arviota, jonka mukaan myös turvallisuuspoliittisesti Venäjä on ollut, on ja on oleva Suomelle haaste, haaste ja haaste.
syyskuu 21st, 2007 at 11:45
Heikkilä,
en kommentoinutkaan Häkämiehen puhetta vaan sitä seurannutta keskustelua ja sen sävyä. Mielestäni Häkämiehen puheenvuoroa käytetään tällä hetkellä enemmäkin sisäpoliittisena lyömäaseena kuin ulkopoliittisen keskustelun avauksena.