Juhlaa
Kannu on ollut alkuviikon tyhjillään. Siitä pahoittelut uskollisille lukijoillemme. Kiirettä pukkaa kaikilla, eikä kiireessä synny kuin…
Olin eilen ja tänään Helsingissä juhlan ja palavereiden merkeissä. Palavereita siellä nyt on muutaman kerran viikossa, mutta juhliin tulee mentyä liian harvoin*.
Eilen juhlivat 70 vuottaan ravintola Savoy ja 75 vuottaan Ilta-Sanomat. Melkoisia instituutioita kumpainenkin.
Savoy on huikea juttu. Se on aina ollut hyvä, niin olen lukenut. Välillä se on ollut erinomainen, sitten hyvä ja joskus loistava. En varmasti syyllisty väärään todistukseen kun väitän (kokemusperäisesti), että juuri nyt ravintola elää loiston kauttaan. Keittiöpäällikkönä häärivällä Kai Kalliolla on syytä (päiväksi) pysähtyä nauttimaan menestyksestä. Sitten pitää taas painaa. Sillä ei se Michelin-tähti muuten tule. Ansaitsisi kyllä tulla! Mutta onnea Savoy!
Ilta-Sanomat juhli laajapohjaisen ja nimekkään juhlavieraskaartin kera merkkipäiväänsä Hartwall Areenalla Cirque du Soleil DELIRIUM-shown siivittämänä.
Tuo Delirium nimenä jo pelkästään saa aikaan kiinnostuksen, sehän tarkoittaa sekavuustilaa, hourailua, suorastaan juoppohulluutta. Show oli huikea sekoitus musikaalia, tanssia, akrobatiaa ja sirkusta. Loppuanalyysi on lähinnä 2000-luvun sirkusta. Uutta, innostavaa, multimediallista! Meininkiä voi vilkaista täällä.
Onnea Ilta-Sanomille taipaleestaan ja hienosta, itsensä näköisestä juhlavalinnasta.
*Vitsailen usein pääkaupungin kekkereillä edustavani ”turkulaiskiintiötä”. Totta se onkin, sillä ei siellä turkulaisia juurikaan näy. Eikö kutsuta vai eikö tulla, siinäpä kysymys…
syyskuu 26th, 2007 at 23:26
Kannuvalajille sympatiaa osoittaen – vastauksena kysymykseesi Visa: ei kutsuta. Saan jonkin verran kutsuja sinne tänne ja pystyn osallistumaankin aika ajoin, kunhan se ei haittaa perjantain koripalloharjoituksia Turussa. Enpä uskalla sanoa, kuka on menettävä osapuoli.
syyskuu 27th, 2007 at 9:23
Urheilu
syyskuu 28th, 2007 at 13:05
Pitkän ajan poissa olleena ja palanneena turkulaisena minua näyttää yhä kiinnostavan tämä turkulaisuus. Helsingissä käymisestä tuli mieleen: Siellä itse ollessani turkulaiset tunnettiin omalla, kunnallisella alallani siitä, että heidän oli vaikea tulla kokouksiin Helsinkiin. Sitä ei saanut tehdä työajalla, kuten useimmissa kunnissa, vaikka kyse olisi oman toimialan valtakunnallisista riennoista. Tänne tultuani huomasin kaupunginhallituksen esityslistalla asian, jossa oltiin rankaisemassa sosiaalitoimen virkamiestä, joka oli osallistunut aktiivisesti alansa kehittämisseminaariin. Ja rangaistiin myös ottamalla seminaaripäivien palkka pois.
Että täällä siitä huolimatta on oltu monessa asiassa kehityksen tasalla, jopa kärjessä, on suorastaan kunnioitettavaa. Nykyään matkustus lienee jo vapaampaa.
syyskuu 30th, 2007 at 16:15
Tsekatkaapa pari vuotta sitten suomennettukin kirja nimeltaan Sinisen meren strategia. Siina on selostettu Cirque de Soleilin oivaltava menestysresepti. Katsantokulman vaihtaminen usein auttaa uusille menestyksen markkinoille
lokakuu 1st, 2007 at 11:49
Hyvät Kannuvalimon herrat, esitän teille kutsun: olette sydämellisesti tervetulleita tutustumaan Kirjoittamisen kritiikkipiiri -blogiin. Kyseessä on porvoolainen harrastajakirjoittajien kurssi, jonka yhtenä ohjaajana toimin.
Blogimaailma on kritiikkipiiriläisille vielä Terra Incognita, mutta aitojen bloggaajien tavoin hekin tahtoisivat saada vieraita sekä kommentteja teksteistään. Toivottavasti ehditte piipahtaa, meidät löytää tuolta –> http://kritiikkipiiri.wordpress.com
Myös muut tämän viestin lukijat ovat tervetulleita!